Coucou mes amours! :) Liian pitkä aika on vierähtänyt edellisestä tekstistä ja kerrottavaa riittää kasakaupalla. Kuluneeseen pariin viikkoon on nimittäin mahtunut paljon kaikenlaista raportoitavaa ja nyt on aika päivittää tapahtumat ajantasalle. Pidemmittä puheitta siis, allons-y. :)
Viime aikaisista tapahtumista tärkein ja merkittävin oli viime keskiviikkona tapahtunut muutto uuteen (omaan) Pariisin kotiini. Uusi majapaikkani kahden kuukauden siipeilyn jälkeen sijaitsee 13. arrondissementissa Place d'Italien lähellä Foyer Tolbiac -nimisessä asuntolassa. Kyseinen asuntola on tarkoitettu nuorille naisille, jotka tulevat Pariisiin tekemään töitä, etsimään niitä tai harjoittelemaan niiden tekemistä. Koska itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään, sain asuntolasta huoneen vuokralle harjoitteluni loppuajaksi. Asustelen Tolbiacissa siis joulukuulle saakka, kunnes on aika palata Suomeen. Lukaalini sisältää hurjat 11 neliötä, johon mhtuu jääkaappi, vaatekaappi, sänky, kirjoituspöytä, lavuaari ja vähän kääntymätilaa. Huoneen ulkopuolella sijaitsevat yhteiskeittiö ja yhteiset suihku- ja wc-tilat. Homma toimii samalla tavalla kuin Lontoon opiskelija-asuntolassani aikoinaan, ainoana erona se, että minun pitää hoitaa ruokapolitiikkani itse eli valmiit ateriat eivät kuulu majoituksen hintaan. Asuntola ei kuitenkaan ole hinnalla pilattu, vaan kuukausivuokra on vain 411€, joka Pariisissa on naurettavan halpaa ottaen huomioon, että asun siis vielä ihan kaupungissa ja hyvällä alueella. 13. kaupunginosa oli minulle iloinen yllätys, sillä en ollut käynyt alueella ennen muuttoani. Paikka vaikuttaa kuitenkin oikein ihanalta, sillä se on tavallisten työtätekevien kuolevaisten eikä rikkaiden laiskottelijoiden tai uraihmisten ja turistien aluetta. Luxemburgin puistoa tulee hiukan ikävä, mutta lohdutuksekseni uuden kotini vieressä sijaitsee Parc Montsouris (= Hiirivuori-puisto :D), joka muistuttaa minikokoista Lontoon Hyde Parkia. Asuntola on lisäksi halpa ja turvallinen vaihtoehto asua keskellä Pariisia. Henkilökuntaa on aina paikalla, pyykinpesu hoituu talon sisällä ja muutenkin homma pelittää varsin mukavasti. Ei siis tarvitse huolehtia nyreistä vuokranantajista, pilvissä liikkuvista takuuvuokrista tai Pariisin asuntomarkkinoiden alati muuttuvista olosuhteista. Helppoa elämää on siis syksylläkin luvassa - näin ainakin uskon ja toivon :)
Muutto kahden kuukauden Pariisin ensikodistani uuteen kotiin sujui kivuttomasti bussilla kahdessa erässä. Onneksi matkalaukuissa on pyörät. :) Ainoa ikävä yllätys perille päästyäni oli huomata, että uudessa kodissani ei kirjaimellisesti ollut mitään irtaimistoa. Ei edes peittoa tai tyynyä astioista puhumattakaan. Onneksi minulle on kertynyt täällä jo jonkin verran tuttuja, joilta voin tavaraa lainailla, jottei tarvitse kaikkea ostaa. Peiton ja tyynyt sain lainaan Kirsiltä (esimieheni) ja astiat Sassalta (lukioaikainen kaverini). Lakanat puolestaan löytyivät työpaikalta edellisen harjoittelijan jättämien tavaroiden joukosta. Silti "tyhjän huoneen -politiikka" hiukan ihmetyttää, sillä luulisi kaikkien asuntolaan muuttavien tarvitsevan samoja tavaroita. Miksi niitä ei siis voisi jättää seuraaville tulijoille? Politiikka on kuitenkin tiukka ja tavarat on poismuuttaessa otettava mukaansa tai heitettävä/annettava pois. En voi edes jättää uusia henkareitani (jotka siis jouduin ostamaan) vaatekaappiin odottamaan seuraavaa tulijaa, vaan nekin on annettava pois. Outoa, mutta sääntöjä on kaiketi noudatettava, ettei tule takuuvuokran leikkausta tai huomautuksia. Muilta osin pääsin asettumaan taloksi oikein nopsaan ja löysin töihinkin helposti uutta kävelyreittiä pitkin. Matkaa on nelisen kilometriä eli ei hurjasti enmmän kuin edellisestä majapaikastani. Työmatkat taittuvat siis edelleenkin kävellen, jotta rahat säästyvät (hermojen ohella, sillä Pariisin liikenne ei ole miellyttävintä aamu- ja iltapäiväruuhkissa) ja kilot pysyvät kurissa. Hyötyliikunta on parasta liikuntaa, sanon minä ja Pariisissa kävely on aina ihanaa - ja välillä myös nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Uuden kotini lähistöllä löytyvät myös kaikki minulle tärkeät ja tarvittavat palvelut eli leipomot, ruokakaupat, uimahalli ja elokuvateatteri kirkkoa tietenkään unohtamatta. Myös posti on lähellä. Lisäksi matkat tutkimaan Pariisin aarteita eli monet turistinähtävyydet ovat edelleen kävelymatkan tai toimivan julkisen liikenteen päässä. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen uuteen asuinalueeseeni ja loppuajan majoitukseeni. Elämä hymyilee, vaikka omaa kotia välillä kaipaankin. Onneksi on kuitenkin turvallinen ja hyvä katto pään päällä.
Muutosta selvittyäni elämä on jatkanut kulkuaan tuttuun tapaansa. Päivät kuluvat töissä ja vapaa-aika rentoutumisen, kaverien tapaamisen ja turisteilun merkeissä. Töissä elämä on vilkastunut normaaliin rytmiinsä ja meillä on nyt koko miehitys delegaatiossa paikalla, kun uusi harjoittelija Marjo aloitti työnsä ja Kirsi palasi lomalta. Syksy kuluukin sitten kiireisesti kaikenmaailman kokousten ja niistä kirjoitettavien raporttien merkeissä. Ihan mukavaa kuitenkin näin ja kaikkein mukavinta on saada uusia harjoittelijoita työkavereiksi. Marjoa lukuunottamatta en ole muita uusia kollegoja tavannut, paitsi Tanskan delegaatiossa aloittaneen Kristianin, jonka tapasin torstaina. Yhdistimme tanskalaisten kanssa voimamme ja olimme Marjon kanssa Mortenin ja Kristianin kera perjantailasillisilla Unescon lähellä sijaitsevassa baarissa. Hyvä päätös kesälle ja työviikolle. Tällä viikolla varmasti tulee tavattua uusia kasvoja enemmänkin, sillä ensimmäiset kokoukset alkavat tällä viikolla.
Koska yhtenäisen tarinan juoni alkaa loppua, siirryn seuraavaksi hyväksi havaittuun ja moneen otteeseen testattuun listausmetodiin. Seuraavaksi siis luvassa sekalainen litania huomioita Pariisista, anekdootteja arjesta sekä hullunkurisia huomioita kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. S'il vous plaît, mes cheris.
* Edith Piaf ja Pariisin musiikki: Käsi pystyyn, jolle ensimmäisenä tulee mieleen vanhat chansonit ja Edith Piaf, kun mainitaan Pariisi ja musiikki samassa lauseessa? Minä ainakin kuulun niihin ihmisiin, joille Pariisin ja musiikin yhdistäminen tuo vääjäämättä mieleen surullisen harmonikan, La Mômen huolellisesti artikuloiman ranskalaisen r-kirjaimen ja paluun 1930-40 -luvulle. Tällainen ajatus pompahti mieleeni eräs päivä kävellessäni Seinen rannalla ja kuunnellesani Edithin La Foule -laulua iPodistani. Silloin ajattelin, että tällainen on Pariisin soundtrack ja siitä on Edithin lisäksi syyttäminen elokuvateollisuutta, joka käyttää samanlaisia lauluja aina Pariisia kuvatessaan.
* Ukonilma: Koskaan ei ole ukkonen näyttänyt yhtä hienolta ja kauniilta kuin katsellesani sitä Pariisin kattojen yllä. Taivas oli purppuran ja mustan sekoitus, salamat välähtelivät horisontissa ja sade piiskasi mukulakiviä. Tunnelma oli sähköinen, upea ja maaginen. Ukkosenjumalan osoittaessa voimiaan ja mahtiaan pieni ihminen ei voi muuta kuin nöyränä seurata näytöstä - mieluiten turvallisesti ranskalaiselta parvekkeelta lasillinen viiniä kädessään.
* Pasila: Montparnassen aseman seutu muistuttaa Helsingin Pasilan asemaa (on tosin huomattavasti suuremoi kuin Pasilan asema) ja sen tienoota. Paikallinen Pasila vaikuttaa yhtä ikävältä ja tylsätä alueelta kuin kotimainen versiomme. Tutkimukset asiasta jatkuvat.
* Biokaupat: Ranskassa ruoka on tärkeää ja vielä tärkeämpää on tietää, mistä se tulee. Paikallistuotteita kannatetaan kaikkialla ja lähituotanto on kunniassaan. Huippukokit vaativat tuoreimpia raaka-aineita ja supermarkettien valmisvalikoimista huolimatta torit ja pikkuiset liha- ja juustokaupat elävät ja voivat hyvin. Lauantaina näin kotini lähellä sijaitsevan lihakaupun edessä pitkän jonon ja yhdellä työmatkalla teurasauto oli pysähtynyt lihakaupan eteen ja kokonaisia sianruhoja rahdattiin sisälle liikkeeseen. Koska tuoreus on täällä valttia, myös orgaaninen ja luomuruoka ovat tulleet jäädäkseen. Täällä on useita ns. biokauppoja, joissa myydään vain luonnollisesti valmistettuja tuotteita ja luomua. Hinnat ovat supermarkettitasoa ja valikoimat hyvät. Suomen kauppiaat, ottakaa mallia!
* Jalat on luotu liikkumaan: Kävely on melkein parasata antia Pariisissa. Olen paasannut tästäkin aiheesta jo loputtomiin, mutta kertaus on opintojen äiti. Tapahtui kävely sitten sateessa, Seinen rannalla, aamulla, puistossa, illalla, päivällä, keskiyöllä, polttavassa auringonpaisteessa, huonoissa kengissä, lenkkareissa tai rutiininomaisesti työmatkalla, se on Pariisissa aina yhtä ihanaa. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Turistit siis huomio: hyvät kengät mukaan ja jalat alle. Pariisin näkee parhaiten kävellen.
* Ruoka: Kuten jo mainittua, ruoka on Ranskassa äärimmäisen tärkeää. Sen huomaa jo ruokaan liittyvän markkinatalouden määrästä. On ravintoloita, baareja, kahviloita, bistroja, brassereita, ruokakauppoja, toreja, leipomoita, hedelmäkojuja, jäätelökioskeja, karkkikauppoja, suklaakauppoja, konditorioita, lihakauppoja, juustokauppoja, viinikauppoja ja vaikka mitä. Lista on yhtä pitkä kuin nälkävuosi, vaikka nälkää täällä ei tarvitse nähdäkään. Ruokaa on tarjolla kaikkialla ja se on yleensä hyvää. Pariisin ravintolat eivät ole halvimmasta päästä, mutta edullisemminkin voi syödä. Ketjuravintolat ja pikaruokapaikat elävät sulassa sovussa pienyrittäjien putiikkien ja ravintoloiden kanssa. Kaikille kukkaroille ja makuhermoille löytyy jotakin, lupaan sen. Oma ruokavalioni on osittain ranskalaistnut, sillä syön lämpimän aterian vasta illalla ja viini ja juusto sekä jälkiruoka kuuluvat aina asiaan. Patonki ostetaan leipomosta, vaikka tästä säännöstä välillä lipsun. Tuoretta se on joka tapauksessa. :)
* Pienyrittäjyys kunniassaan: Pariisissa (ja Ranskassa) pienyrittäjyys elää ja voi hyvin, sillä pienet putiikit ovat hyvissä voimissa. Kirjakaupat, suutarit, vaatekaupat, elintarvikemyymälät, apteekit ja optikot täyttävät kadut. Lisäksi sekaan mahtuu useita erikoismyymälöitä. Pohjolan yhteiskunnan ketju- ja ostarimeininkiin tottuneelle moinen valikoiman paljous on välillä hämmentävää, mutta aina yhtä kiehtovaa ja antoisaa.
* Opéra Garnier ja Musée d'Orsay: Kaksi ehdottomasti suositeltavaa Pariisin nähtävyyttä. Kumpaankaan ei ollut suurta jonotusta, vaikka poikkesin nähtävyyksillä lauantai-iltapäivästä. Edellinen huimaa koristeellisella arkkitehtuurillaan ja jälkimmäinen upealla 1800-1900-luvun taidekokoelmallaan sekä mielenkiintoisella sijainnillaan, sillä museo on rakennettu vanhalle rautatieasemalle. Jos haluatte nähdä Pariisin pömpööseimmillään, niin Opéra on siihen oikea paikka. Jos puolestaan haluatte nähdä Monet'n, Degasin ja Van Goghin maalauksia, niin Orsay on oikea paikka. Käynti molemmissa kannattaa jo pelkän historiallisen tunnelman vuoksi. Suosittelen lämpimästi.
* Woody Allen on oikeassa: Pariisi on Allenin mukaan kauneimmillaan keskiyöllä ja sateessa. Kumpikin väite pitää allekirjoittaneen mielestä paikkansa. Jos ette usko, niin kokeilkaa itse kävelyä sateessa valaistun Notre Damen katedraalin ohitse. Unohtumaton kokemus. Suosittelen myös Woody Allenin uusinta elokuvaa Midnight in Paris, joka näyttää Pariisin kauneimmillaan.
* 40 minuuttia: Tämä oli maaginen luku, jonka istuin bussissa neljän kilometrin mittaisella matkalla samalla kadulla. Pariisin iltapäiväruuhkassa tämä on ilmeisesti aika normaalia. Bussissa ilmoitettiin fiksusti näyttötaululla arvioitu matka-aika, joka päätepysäkille pääsemiseen kuluu. Oman pysäkkini kohdalla matka-aika oli enää 20 minuuttia noin neljän kilometrin mittaiseen matkaan.
* Egalité, fraterinité et liberté: Vapaus veljeys ja tasa-arvo ovat Ranskan tasavallan tunnus ja motto. Sanomaa pönkitetään tuulessa liehuvalla trikolorilla, joka on Ranskan isketty milloin minkäkin julkisen viraston seinään ja ovenkamanaan kaiverretun moton alapuolelle. Patriotismia parhaimmillaan. En enää yhtään ihmettele, että ranskalaiset ovat oman maansa suhteen aika sisäänpäinkääntyneitä, kun kansalaistunnetta ja uskoa Ranskan valtion mahtiin pönkitetään joka välissä. No further comments.
* Jenkkimeininki: Kun amerikkalaisturistit ovat vähentyneet, tilalle on tullut amerikkalainen kitch. Liikenteessä näkyi eräs kaunis päivä vaaleanpunainen (sellainen ällöttävä barbivaatteiden vaaleanpunainen) limusiini. Jotenkin niin ei-pariisilaista ja niin lasvegasmaista touhua. Anakronismi kaikkien renaultien ja peugeotien keskellä.
* La Cure Gourmande: Suloinen, söpö ja syötävän ihana keksi- ja karkkikauppaketju. Nostalgisia keksirasioita ja paljon herkkuja. useita eri liikkeitä ympäri Pariisia. Susoittelen piipahdusta Ile Saint-Louisin pienessä myymälässä, jossa ei ollut suurta ruuhkaa. Tarjolla aina keksi- ja suklaamaistiaisia. Pakollinen kaikille nostalgian ja romantiikan ystäville.
* Keskipitkästä pitkäksi: Ranskalaiset - kuten muutkin eteläisemmän Euroopan asukit - ovat meitä pohjoismaalaisia sirompia, pienempiä ja lyhyempiä. Tämä määritelmä pätee sekä miehiin että naisiin ja poikkeus vahvistaa säännön. Huvittuneena sain tuntea omat 165 cm, joka on muuten suomalaisen naisen keskipituus, jättiläiskokoiseksi, kun autoin kahta rouvaa vaateostoksilla lauantaina. Noin 150 cm -mittaiset rouvat eivät ylettyneet vaatekaupassa ylähyllylle saakka, joten minä pitkänä ja sorjana (olisinkin :D) neitona autoin heitä. Tunsin itseni kerrankin pitkäksi. :)
* Nuoruus kannattaa: Pariisissa ja Ranskassa EU-maan kansalaisuudesta ja alle 26-vuoden iästä on suurta konkreettista hyötyä, sillä niiden avulla saa alennuksia tai pääsee ilmaiseksi moneen paikkaan. Esimerkiksi kaikki Ranskan valtion museot ovat yleensä ilmaisia alle 26-vuotiaille EU-kansalaisille (mm. Louvre, Musée d'Orsay, Musée de Cluny jne.). Lisäksi elokuviin ja uimahalliin pääsee huomattavasti normaalihintoja edullisemmin, ensiksi mainittu noin 4€ ja jälimmäinen noin 1,50€ paikasta riippuen.
* Epifania: Päätin, että minusta tulee isona diplomatti. Koin valaistuksen hetken eräänä kauniina aamuna aamukahvin äärellä. Siksipä tieni käy Pariisista ensi kevääksi Suomeen ja kovaan kilpailuun ulkoministeriön KAVAKU-kurssin paikasta. Kyseiselle kurssille pääsee sadoista hakijoista vain muutama kymmenen ja heistä leivotaan kurssin aikana tulevia diplomaatteja. Tämä on seuraava tavoitteeni urakehityksessäni. Lisäksi haluan opiskella teologisessa tiedekunnassa tutkinnostani puuttuvat kurssit, jotka oikeuttavat minut työskentelemään kirkossa pappina. Pappisopintojen aloittaminen on ensi kevään urakka sekin. Pappeus ei tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta, muttaa Luoja yksin tietää, minne elämä minua kuljettaa. Pappisopintojen suorittaminen ei ole hetkellinen mielijohde (tai -häiriö), vaan pitkällisen harkinnan tulosta. Kyseessä on vakaasti harkittu päätös laajentaa uramahdollisuuksiani ja samalla toteuttaa hengellistä kutsusmustani.
* Suomalaisuus: Suomalainen identiteetti korostuu ulkomailla ja omista juuristaan tulee tietoiseksi ja ylpeäksi. Eniten suomalisuus kaiketi näkyy ulkonäössäni, sillä vaaleaa tukkaa ja erilaisia kasvonpiirteitä tuijotetaan päivittäin. Itse huomaan oman suomalaisuuteni omissa kulttuurisissa konventioissani, kuten tietynlaisessa välittömyydessä ja suoruudessa, jota esimerkiksi suomalaisessa työympäristössä harrastetaan. Siksi ranskalaiseen kulttuuriin kuuluva yletön kohteliaisuus ja asioiden ilmaiseminen korulausein on minulle välillä vaikeaa ja käsittämätöntä. Maassa kuitenkin maan tavalla - omaa kulttuuriaan kuitenkaan unohtamatta. Parasta ulkomailla asumisessa onkin ehkä juuri se, että oppii näkemään oman kotimaansa ja kulttuurinsa uudella tavalla ja huomaamaan sen hyvät ja huonot puolet eri valossa kuin aiemmin. Kliseisesti Suomen luonto ja hiljaisuus ovat tulleet minulle Pariisin vilinässä tärkeiksi asioiksi, vaikka suurkaupungin hulinassa viihdynkin. Löytöretki omaan kulttuuriin ja kulttuuriseen identiteettiin on mahdollista kaiketi vasta sitten, kun ei joka päivä elä oman kulttuurinsa värittämässä ympäristössä. Vanha viisaus pitää paikkansa: "Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle."
* Missa catolica: Olin eilen (jälleen kerran) roomalaiskatolisessa iltamessussa lähikirkossani, joka nykysin on Eglise Sainte Anne de Buttes-aux-Cailles. Kirkko on arvioni mukaan rakennettu 1800-luvulla ja oikein komea. Messu kesti sellaiset puolitoista tuntia ja oli ihana kokemus - jälleen kerran. Musiikki oli elämäniloista (messun teemana oli Jumalan rakkaus ja lähimmäisen rakastaminen) ja papit olivat hyviä, vaikken saarnasta kaikkea allekirjoittanutkaan. Sen sijaan roomalaiskatolisen messutradition rituaalisuus jaksaa viehättää, sillä polvistumiset, yhteenääneen lausutut rukoukset, julkinen esirukous, psalmien laulaminen vuorolauluna sekä "Kristuksen rauhaa" -tervehdys lämmittävät sydäntäni aina. Ehtoollisella luterilainen identiteettini sen sijaan kapinoi vastaan, kun papit saavat etuoikeuden nauttia Herran aterian ennen seurakuntaa eikä Kristuksen verta annetta maallikoille. Olisin muuten päässyt lukemaan päivän lukukappaleen ääneen, mutta kieltäydyin kunniasta, koska en ole roomalaiskatolilainen ja koska en koe osaavani ranskaa tarpeeksi hyvin. Kaiken kaikkeaan nautin eilisistä katolisista kirkonmenoista suuresti ja kielitaitokin karttui taas. Edessäni istuneella tytöllä oli muuten ranskalaisuudestaan huolimatta joku Suomi-connection, sillä hänellä oli ranteessaan Suomen lipulla koristettu Nomination-rannekoru. Hän kuitenkin karkasi paikalta messun lopuksi ennen kuin ehdin kysyä hänen Suomi-kontakteistaan. Ehkä ensi kerralla. :)
* Intiaanikesä: Koska suomalaiset puhuvat aina säästä, niin mainittakoon että mittari näytti lauantaina 33 celsius-astetta. Päivä oli siis 3. syyskuuta. Nyt elohopea on laskenut jälleen noin 23 asteen tienoille. Tällainen on kaiketi normaalia syyssäätä näillä leveysasteilla.
* Seksuaalivähemmistöt: En tiedä, onko poliittisesti korrektia kirjoittaa näin, mutta kirjoitan joka tapauksessa, sillä aihe on positiivinen. Huomioni koskettaa siis homoseksuaaleja, joihin Pariisissa suhtaudutaan ihanan avoimesti ja suvaitsevaisesti - tai siltä minusta ainakin vaikuttaa. Useammin kuin kerran olen nähnyt kaupungilla kävelellessäni homo- ja lesbopariskuntien kulkevan käsikädessä tai kuhertelevan avoimesti. Tällaista tapahtuu etenkin Le Maraisin alueella, joka on tunnettu homobaareistaan. Itse alueella poikenneena tunsin kerrankin olevani heterona seksuaalivähemmistössä. Virkistävää samoin kuin ajoittaisessa etnisessä vähemmistössä oleminen. Toivon, että vastaanvanlaista avoimuutta voidaan jonain päivänä kokea Suomessa, silla rakkaus kahden ihmisen välillä on rakkautta oli kyseessä sitten homo-, lesbo- tai heteropariskunta.
* Työ- ja huvimatka Suomeen: Olen kahden viikon päästä tulossa piipahtamaan yhdistetylle työ- (yksi tapaaminen erääseen kokoukseen liittyen) ja huvimatkalle (veljeni koiranpentu on suurin tähti vierailuni aikana) kotimaan kamaralle ensi viikon lopulla. Samalla vaihdan vaatevarastoja ja tapaan rakkaita ihmisiäni. Jo etukäteen suuret anteeksipyynnöt kaikille niille, joita en reissullani ajan puutteen vuoksi ehdi tapaamaan. Olette kuitenkin ajatuksissani, ja mikä tärkeintä sydämessäni.
* Syksy on saapunut: Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä vääjäämätön osoitus vuodenajan vaihtumisesta ja syksyn saapumisesta kaupunkiin ovat pienet (ja isot) koululaiset, jotka tänään palasivat opinahjoihinsa täällä Pariisissa ja Ranskassa yleisimminkin. Pienissä reppua kantavissa tytöissä ja pojissa on jotain sanoinkuvaamattoman herttaista. Samalla palautuvat omat kouluajat mieleen ja se jännitys, jota ensimmäinen koulupäivä toi tullessaan. Ollapa lapsi taas ja nauttia yksinkertaisista iloista ja pienistä jokapäiväisistä seikkailuista.
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Kesällä poisinukkunutta esikuvaani Erkki Toivasta mukaillen päätän raporttini seuraaviin kuolemattomiin sanoihin: "Täällä Laura Leipakka, Pariisi." A bientôt, mes cheris! XXX
Viime aikaisista tapahtumista tärkein ja merkittävin oli viime keskiviikkona tapahtunut muutto uuteen (omaan) Pariisin kotiini. Uusi majapaikkani kahden kuukauden siipeilyn jälkeen sijaitsee 13. arrondissementissa Place d'Italien lähellä Foyer Tolbiac -nimisessä asuntolassa. Kyseinen asuntola on tarkoitettu nuorille naisille, jotka tulevat Pariisiin tekemään töitä, etsimään niitä tai harjoittelemaan niiden tekemistä. Koska itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään, sain asuntolasta huoneen vuokralle harjoitteluni loppuajaksi. Asustelen Tolbiacissa siis joulukuulle saakka, kunnes on aika palata Suomeen. Lukaalini sisältää hurjat 11 neliötä, johon mhtuu jääkaappi, vaatekaappi, sänky, kirjoituspöytä, lavuaari ja vähän kääntymätilaa. Huoneen ulkopuolella sijaitsevat yhteiskeittiö ja yhteiset suihku- ja wc-tilat. Homma toimii samalla tavalla kuin Lontoon opiskelija-asuntolassani aikoinaan, ainoana erona se, että minun pitää hoitaa ruokapolitiikkani itse eli valmiit ateriat eivät kuulu majoituksen hintaan. Asuntola ei kuitenkaan ole hinnalla pilattu, vaan kuukausivuokra on vain 411€, joka Pariisissa on naurettavan halpaa ottaen huomioon, että asun siis vielä ihan kaupungissa ja hyvällä alueella. 13. kaupunginosa oli minulle iloinen yllätys, sillä en ollut käynyt alueella ennen muuttoani. Paikka vaikuttaa kuitenkin oikein ihanalta, sillä se on tavallisten työtätekevien kuolevaisten eikä rikkaiden laiskottelijoiden tai uraihmisten ja turistien aluetta. Luxemburgin puistoa tulee hiukan ikävä, mutta lohdutuksekseni uuden kotini vieressä sijaitsee Parc Montsouris (= Hiirivuori-puisto :D), joka muistuttaa minikokoista Lontoon Hyde Parkia. Asuntola on lisäksi halpa ja turvallinen vaihtoehto asua keskellä Pariisia. Henkilökuntaa on aina paikalla, pyykinpesu hoituu talon sisällä ja muutenkin homma pelittää varsin mukavasti. Ei siis tarvitse huolehtia nyreistä vuokranantajista, pilvissä liikkuvista takuuvuokrista tai Pariisin asuntomarkkinoiden alati muuttuvista olosuhteista. Helppoa elämää on siis syksylläkin luvassa - näin ainakin uskon ja toivon :)
Muutto kahden kuukauden Pariisin ensikodistani uuteen kotiin sujui kivuttomasti bussilla kahdessa erässä. Onneksi matkalaukuissa on pyörät. :) Ainoa ikävä yllätys perille päästyäni oli huomata, että uudessa kodissani ei kirjaimellisesti ollut mitään irtaimistoa. Ei edes peittoa tai tyynyä astioista puhumattakaan. Onneksi minulle on kertynyt täällä jo jonkin verran tuttuja, joilta voin tavaraa lainailla, jottei tarvitse kaikkea ostaa. Peiton ja tyynyt sain lainaan Kirsiltä (esimieheni) ja astiat Sassalta (lukioaikainen kaverini). Lakanat puolestaan löytyivät työpaikalta edellisen harjoittelijan jättämien tavaroiden joukosta. Silti "tyhjän huoneen -politiikka" hiukan ihmetyttää, sillä luulisi kaikkien asuntolaan muuttavien tarvitsevan samoja tavaroita. Miksi niitä ei siis voisi jättää seuraaville tulijoille? Politiikka on kuitenkin tiukka ja tavarat on poismuuttaessa otettava mukaansa tai heitettävä/annettava pois. En voi edes jättää uusia henkareitani (jotka siis jouduin ostamaan) vaatekaappiin odottamaan seuraavaa tulijaa, vaan nekin on annettava pois. Outoa, mutta sääntöjä on kaiketi noudatettava, ettei tule takuuvuokran leikkausta tai huomautuksia. Muilta osin pääsin asettumaan taloksi oikein nopsaan ja löysin töihinkin helposti uutta kävelyreittiä pitkin. Matkaa on nelisen kilometriä eli ei hurjasti enmmän kuin edellisestä majapaikastani. Työmatkat taittuvat siis edelleenkin kävellen, jotta rahat säästyvät (hermojen ohella, sillä Pariisin liikenne ei ole miellyttävintä aamu- ja iltapäiväruuhkissa) ja kilot pysyvät kurissa. Hyötyliikunta on parasta liikuntaa, sanon minä ja Pariisissa kävely on aina ihanaa - ja välillä myös nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Uuden kotini lähistöllä löytyvät myös kaikki minulle tärkeät ja tarvittavat palvelut eli leipomot, ruokakaupat, uimahalli ja elokuvateatteri kirkkoa tietenkään unohtamatta. Myös posti on lähellä. Lisäksi matkat tutkimaan Pariisin aarteita eli monet turistinähtävyydet ovat edelleen kävelymatkan tai toimivan julkisen liikenteen päässä. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen uuteen asuinalueeseeni ja loppuajan majoitukseeni. Elämä hymyilee, vaikka omaa kotia välillä kaipaankin. Onneksi on kuitenkin turvallinen ja hyvä katto pään päällä.
Muutosta selvittyäni elämä on jatkanut kulkuaan tuttuun tapaansa. Päivät kuluvat töissä ja vapaa-aika rentoutumisen, kaverien tapaamisen ja turisteilun merkeissä. Töissä elämä on vilkastunut normaaliin rytmiinsä ja meillä on nyt koko miehitys delegaatiossa paikalla, kun uusi harjoittelija Marjo aloitti työnsä ja Kirsi palasi lomalta. Syksy kuluukin sitten kiireisesti kaikenmaailman kokousten ja niistä kirjoitettavien raporttien merkeissä. Ihan mukavaa kuitenkin näin ja kaikkein mukavinta on saada uusia harjoittelijoita työkavereiksi. Marjoa lukuunottamatta en ole muita uusia kollegoja tavannut, paitsi Tanskan delegaatiossa aloittaneen Kristianin, jonka tapasin torstaina. Yhdistimme tanskalaisten kanssa voimamme ja olimme Marjon kanssa Mortenin ja Kristianin kera perjantailasillisilla Unescon lähellä sijaitsevassa baarissa. Hyvä päätös kesälle ja työviikolle. Tällä viikolla varmasti tulee tavattua uusia kasvoja enemmänkin, sillä ensimmäiset kokoukset alkavat tällä viikolla.
Koska yhtenäisen tarinan juoni alkaa loppua, siirryn seuraavaksi hyväksi havaittuun ja moneen otteeseen testattuun listausmetodiin. Seuraavaksi siis luvassa sekalainen litania huomioita Pariisista, anekdootteja arjesta sekä hullunkurisia huomioita kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. S'il vous plaît, mes cheris.
* Edith Piaf ja Pariisin musiikki: Käsi pystyyn, jolle ensimmäisenä tulee mieleen vanhat chansonit ja Edith Piaf, kun mainitaan Pariisi ja musiikki samassa lauseessa? Minä ainakin kuulun niihin ihmisiin, joille Pariisin ja musiikin yhdistäminen tuo vääjäämättä mieleen surullisen harmonikan, La Mômen huolellisesti artikuloiman ranskalaisen r-kirjaimen ja paluun 1930-40 -luvulle. Tällainen ajatus pompahti mieleeni eräs päivä kävellessäni Seinen rannalla ja kuunnellesani Edithin La Foule -laulua iPodistani. Silloin ajattelin, että tällainen on Pariisin soundtrack ja siitä on Edithin lisäksi syyttäminen elokuvateollisuutta, joka käyttää samanlaisia lauluja aina Pariisia kuvatessaan.
* Ukonilma: Koskaan ei ole ukkonen näyttänyt yhtä hienolta ja kauniilta kuin katsellesani sitä Pariisin kattojen yllä. Taivas oli purppuran ja mustan sekoitus, salamat välähtelivät horisontissa ja sade piiskasi mukulakiviä. Tunnelma oli sähköinen, upea ja maaginen. Ukkosenjumalan osoittaessa voimiaan ja mahtiaan pieni ihminen ei voi muuta kuin nöyränä seurata näytöstä - mieluiten turvallisesti ranskalaiselta parvekkeelta lasillinen viiniä kädessään.
* Pasila: Montparnassen aseman seutu muistuttaa Helsingin Pasilan asemaa (on tosin huomattavasti suuremoi kuin Pasilan asema) ja sen tienoota. Paikallinen Pasila vaikuttaa yhtä ikävältä ja tylsätä alueelta kuin kotimainen versiomme. Tutkimukset asiasta jatkuvat.
* Biokaupat: Ranskassa ruoka on tärkeää ja vielä tärkeämpää on tietää, mistä se tulee. Paikallistuotteita kannatetaan kaikkialla ja lähituotanto on kunniassaan. Huippukokit vaativat tuoreimpia raaka-aineita ja supermarkettien valmisvalikoimista huolimatta torit ja pikkuiset liha- ja juustokaupat elävät ja voivat hyvin. Lauantaina näin kotini lähellä sijaitsevan lihakaupun edessä pitkän jonon ja yhdellä työmatkalla teurasauto oli pysähtynyt lihakaupan eteen ja kokonaisia sianruhoja rahdattiin sisälle liikkeeseen. Koska tuoreus on täällä valttia, myös orgaaninen ja luomuruoka ovat tulleet jäädäkseen. Täällä on useita ns. biokauppoja, joissa myydään vain luonnollisesti valmistettuja tuotteita ja luomua. Hinnat ovat supermarkettitasoa ja valikoimat hyvät. Suomen kauppiaat, ottakaa mallia!
* Jalat on luotu liikkumaan: Kävely on melkein parasata antia Pariisissa. Olen paasannut tästäkin aiheesta jo loputtomiin, mutta kertaus on opintojen äiti. Tapahtui kävely sitten sateessa, Seinen rannalla, aamulla, puistossa, illalla, päivällä, keskiyöllä, polttavassa auringonpaisteessa, huonoissa kengissä, lenkkareissa tai rutiininomaisesti työmatkalla, se on Pariisissa aina yhtä ihanaa. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Turistit siis huomio: hyvät kengät mukaan ja jalat alle. Pariisin näkee parhaiten kävellen.
* Ruoka: Kuten jo mainittua, ruoka on Ranskassa äärimmäisen tärkeää. Sen huomaa jo ruokaan liittyvän markkinatalouden määrästä. On ravintoloita, baareja, kahviloita, bistroja, brassereita, ruokakauppoja, toreja, leipomoita, hedelmäkojuja, jäätelökioskeja, karkkikauppoja, suklaakauppoja, konditorioita, lihakauppoja, juustokauppoja, viinikauppoja ja vaikka mitä. Lista on yhtä pitkä kuin nälkävuosi, vaikka nälkää täällä ei tarvitse nähdäkään. Ruokaa on tarjolla kaikkialla ja se on yleensä hyvää. Pariisin ravintolat eivät ole halvimmasta päästä, mutta edullisemminkin voi syödä. Ketjuravintolat ja pikaruokapaikat elävät sulassa sovussa pienyrittäjien putiikkien ja ravintoloiden kanssa. Kaikille kukkaroille ja makuhermoille löytyy jotakin, lupaan sen. Oma ruokavalioni on osittain ranskalaistnut, sillä syön lämpimän aterian vasta illalla ja viini ja juusto sekä jälkiruoka kuuluvat aina asiaan. Patonki ostetaan leipomosta, vaikka tästä säännöstä välillä lipsun. Tuoretta se on joka tapauksessa. :)
* Pienyrittäjyys kunniassaan: Pariisissa (ja Ranskassa) pienyrittäjyys elää ja voi hyvin, sillä pienet putiikit ovat hyvissä voimissa. Kirjakaupat, suutarit, vaatekaupat, elintarvikemyymälät, apteekit ja optikot täyttävät kadut. Lisäksi sekaan mahtuu useita erikoismyymälöitä. Pohjolan yhteiskunnan ketju- ja ostarimeininkiin tottuneelle moinen valikoiman paljous on välillä hämmentävää, mutta aina yhtä kiehtovaa ja antoisaa.
* Opéra Garnier ja Musée d'Orsay: Kaksi ehdottomasti suositeltavaa Pariisin nähtävyyttä. Kumpaankaan ei ollut suurta jonotusta, vaikka poikkesin nähtävyyksillä lauantai-iltapäivästä. Edellinen huimaa koristeellisella arkkitehtuurillaan ja jälkimmäinen upealla 1800-1900-luvun taidekokoelmallaan sekä mielenkiintoisella sijainnillaan, sillä museo on rakennettu vanhalle rautatieasemalle. Jos haluatte nähdä Pariisin pömpööseimmillään, niin Opéra on siihen oikea paikka. Jos puolestaan haluatte nähdä Monet'n, Degasin ja Van Goghin maalauksia, niin Orsay on oikea paikka. Käynti molemmissa kannattaa jo pelkän historiallisen tunnelman vuoksi. Suosittelen lämpimästi.
* Woody Allen on oikeassa: Pariisi on Allenin mukaan kauneimmillaan keskiyöllä ja sateessa. Kumpikin väite pitää allekirjoittaneen mielestä paikkansa. Jos ette usko, niin kokeilkaa itse kävelyä sateessa valaistun Notre Damen katedraalin ohitse. Unohtumaton kokemus. Suosittelen myös Woody Allenin uusinta elokuvaa Midnight in Paris, joka näyttää Pariisin kauneimmillaan.
* 40 minuuttia: Tämä oli maaginen luku, jonka istuin bussissa neljän kilometrin mittaisella matkalla samalla kadulla. Pariisin iltapäiväruuhkassa tämä on ilmeisesti aika normaalia. Bussissa ilmoitettiin fiksusti näyttötaululla arvioitu matka-aika, joka päätepysäkille pääsemiseen kuluu. Oman pysäkkini kohdalla matka-aika oli enää 20 minuuttia noin neljän kilometrin mittaiseen matkaan.
* Egalité, fraterinité et liberté: Vapaus veljeys ja tasa-arvo ovat Ranskan tasavallan tunnus ja motto. Sanomaa pönkitetään tuulessa liehuvalla trikolorilla, joka on Ranskan isketty milloin minkäkin julkisen viraston seinään ja ovenkamanaan kaiverretun moton alapuolelle. Patriotismia parhaimmillaan. En enää yhtään ihmettele, että ranskalaiset ovat oman maansa suhteen aika sisäänpäinkääntyneitä, kun kansalaistunnetta ja uskoa Ranskan valtion mahtiin pönkitetään joka välissä. No further comments.
* Jenkkimeininki: Kun amerikkalaisturistit ovat vähentyneet, tilalle on tullut amerikkalainen kitch. Liikenteessä näkyi eräs kaunis päivä vaaleanpunainen (sellainen ällöttävä barbivaatteiden vaaleanpunainen) limusiini. Jotenkin niin ei-pariisilaista ja niin lasvegasmaista touhua. Anakronismi kaikkien renaultien ja peugeotien keskellä.
* La Cure Gourmande: Suloinen, söpö ja syötävän ihana keksi- ja karkkikauppaketju. Nostalgisia keksirasioita ja paljon herkkuja. useita eri liikkeitä ympäri Pariisia. Susoittelen piipahdusta Ile Saint-Louisin pienessä myymälässä, jossa ei ollut suurta ruuhkaa. Tarjolla aina keksi- ja suklaamaistiaisia. Pakollinen kaikille nostalgian ja romantiikan ystäville.
* Keskipitkästä pitkäksi: Ranskalaiset - kuten muutkin eteläisemmän Euroopan asukit - ovat meitä pohjoismaalaisia sirompia, pienempiä ja lyhyempiä. Tämä määritelmä pätee sekä miehiin että naisiin ja poikkeus vahvistaa säännön. Huvittuneena sain tuntea omat 165 cm, joka on muuten suomalaisen naisen keskipituus, jättiläiskokoiseksi, kun autoin kahta rouvaa vaateostoksilla lauantaina. Noin 150 cm -mittaiset rouvat eivät ylettyneet vaatekaupassa ylähyllylle saakka, joten minä pitkänä ja sorjana (olisinkin :D) neitona autoin heitä. Tunsin itseni kerrankin pitkäksi. :)
* Nuoruus kannattaa: Pariisissa ja Ranskassa EU-maan kansalaisuudesta ja alle 26-vuoden iästä on suurta konkreettista hyötyä, sillä niiden avulla saa alennuksia tai pääsee ilmaiseksi moneen paikkaan. Esimerkiksi kaikki Ranskan valtion museot ovat yleensä ilmaisia alle 26-vuotiaille EU-kansalaisille (mm. Louvre, Musée d'Orsay, Musée de Cluny jne.). Lisäksi elokuviin ja uimahalliin pääsee huomattavasti normaalihintoja edullisemmin, ensiksi mainittu noin 4€ ja jälimmäinen noin 1,50€ paikasta riippuen.
* Epifania: Päätin, että minusta tulee isona diplomatti. Koin valaistuksen hetken eräänä kauniina aamuna aamukahvin äärellä. Siksipä tieni käy Pariisista ensi kevääksi Suomeen ja kovaan kilpailuun ulkoministeriön KAVAKU-kurssin paikasta. Kyseiselle kurssille pääsee sadoista hakijoista vain muutama kymmenen ja heistä leivotaan kurssin aikana tulevia diplomaatteja. Tämä on seuraava tavoitteeni urakehityksessäni. Lisäksi haluan opiskella teologisessa tiedekunnassa tutkinnostani puuttuvat kurssit, jotka oikeuttavat minut työskentelemään kirkossa pappina. Pappisopintojen aloittaminen on ensi kevään urakka sekin. Pappeus ei tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta, muttaa Luoja yksin tietää, minne elämä minua kuljettaa. Pappisopintojen suorittaminen ei ole hetkellinen mielijohde (tai -häiriö), vaan pitkällisen harkinnan tulosta. Kyseessä on vakaasti harkittu päätös laajentaa uramahdollisuuksiani ja samalla toteuttaa hengellistä kutsusmustani.
* Suomalaisuus: Suomalainen identiteetti korostuu ulkomailla ja omista juuristaan tulee tietoiseksi ja ylpeäksi. Eniten suomalisuus kaiketi näkyy ulkonäössäni, sillä vaaleaa tukkaa ja erilaisia kasvonpiirteitä tuijotetaan päivittäin. Itse huomaan oman suomalaisuuteni omissa kulttuurisissa konventioissani, kuten tietynlaisessa välittömyydessä ja suoruudessa, jota esimerkiksi suomalaisessa työympäristössä harrastetaan. Siksi ranskalaiseen kulttuuriin kuuluva yletön kohteliaisuus ja asioiden ilmaiseminen korulausein on minulle välillä vaikeaa ja käsittämätöntä. Maassa kuitenkin maan tavalla - omaa kulttuuriaan kuitenkaan unohtamatta. Parasta ulkomailla asumisessa onkin ehkä juuri se, että oppii näkemään oman kotimaansa ja kulttuurinsa uudella tavalla ja huomaamaan sen hyvät ja huonot puolet eri valossa kuin aiemmin. Kliseisesti Suomen luonto ja hiljaisuus ovat tulleet minulle Pariisin vilinässä tärkeiksi asioiksi, vaikka suurkaupungin hulinassa viihdynkin. Löytöretki omaan kulttuuriin ja kulttuuriseen identiteettiin on mahdollista kaiketi vasta sitten, kun ei joka päivä elä oman kulttuurinsa värittämässä ympäristössä. Vanha viisaus pitää paikkansa: "Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle."
* Missa catolica: Olin eilen (jälleen kerran) roomalaiskatolisessa iltamessussa lähikirkossani, joka nykysin on Eglise Sainte Anne de Buttes-aux-Cailles. Kirkko on arvioni mukaan rakennettu 1800-luvulla ja oikein komea. Messu kesti sellaiset puolitoista tuntia ja oli ihana kokemus - jälleen kerran. Musiikki oli elämäniloista (messun teemana oli Jumalan rakkaus ja lähimmäisen rakastaminen) ja papit olivat hyviä, vaikken saarnasta kaikkea allekirjoittanutkaan. Sen sijaan roomalaiskatolisen messutradition rituaalisuus jaksaa viehättää, sillä polvistumiset, yhteenääneen lausutut rukoukset, julkinen esirukous, psalmien laulaminen vuorolauluna sekä "Kristuksen rauhaa" -tervehdys lämmittävät sydäntäni aina. Ehtoollisella luterilainen identiteettini sen sijaan kapinoi vastaan, kun papit saavat etuoikeuden nauttia Herran aterian ennen seurakuntaa eikä Kristuksen verta annetta maallikoille. Olisin muuten päässyt lukemaan päivän lukukappaleen ääneen, mutta kieltäydyin kunniasta, koska en ole roomalaiskatolilainen ja koska en koe osaavani ranskaa tarpeeksi hyvin. Kaiken kaikkeaan nautin eilisistä katolisista kirkonmenoista suuresti ja kielitaitokin karttui taas. Edessäni istuneella tytöllä oli muuten ranskalaisuudestaan huolimatta joku Suomi-connection, sillä hänellä oli ranteessaan Suomen lipulla koristettu Nomination-rannekoru. Hän kuitenkin karkasi paikalta messun lopuksi ennen kuin ehdin kysyä hänen Suomi-kontakteistaan. Ehkä ensi kerralla. :)
* Intiaanikesä: Koska suomalaiset puhuvat aina säästä, niin mainittakoon että mittari näytti lauantaina 33 celsius-astetta. Päivä oli siis 3. syyskuuta. Nyt elohopea on laskenut jälleen noin 23 asteen tienoille. Tällainen on kaiketi normaalia syyssäätä näillä leveysasteilla.
* Seksuaalivähemmistöt: En tiedä, onko poliittisesti korrektia kirjoittaa näin, mutta kirjoitan joka tapauksessa, sillä aihe on positiivinen. Huomioni koskettaa siis homoseksuaaleja, joihin Pariisissa suhtaudutaan ihanan avoimesti ja suvaitsevaisesti - tai siltä minusta ainakin vaikuttaa. Useammin kuin kerran olen nähnyt kaupungilla kävelellessäni homo- ja lesbopariskuntien kulkevan käsikädessä tai kuhertelevan avoimesti. Tällaista tapahtuu etenkin Le Maraisin alueella, joka on tunnettu homobaareistaan. Itse alueella poikenneena tunsin kerrankin olevani heterona seksuaalivähemmistössä. Virkistävää samoin kuin ajoittaisessa etnisessä vähemmistössä oleminen. Toivon, että vastaanvanlaista avoimuutta voidaan jonain päivänä kokea Suomessa, silla rakkaus kahden ihmisen välillä on rakkautta oli kyseessä sitten homo-, lesbo- tai heteropariskunta.
* Työ- ja huvimatka Suomeen: Olen kahden viikon päästä tulossa piipahtamaan yhdistetylle työ- (yksi tapaaminen erääseen kokoukseen liittyen) ja huvimatkalle (veljeni koiranpentu on suurin tähti vierailuni aikana) kotimaan kamaralle ensi viikon lopulla. Samalla vaihdan vaatevarastoja ja tapaan rakkaita ihmisiäni. Jo etukäteen suuret anteeksipyynnöt kaikille niille, joita en reissullani ajan puutteen vuoksi ehdi tapaamaan. Olette kuitenkin ajatuksissani, ja mikä tärkeintä sydämessäni.
* Syksy on saapunut: Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä vääjäämätön osoitus vuodenajan vaihtumisesta ja syksyn saapumisesta kaupunkiin ovat pienet (ja isot) koululaiset, jotka tänään palasivat opinahjoihinsa täällä Pariisissa ja Ranskassa yleisimminkin. Pienissä reppua kantavissa tytöissä ja pojissa on jotain sanoinkuvaamattoman herttaista. Samalla palautuvat omat kouluajat mieleen ja se jännitys, jota ensimmäinen koulupäivä toi tullessaan. Ollapa lapsi taas ja nauttia yksinkertaisista iloista ja pienistä jokapäiväisistä seikkailuista.
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Kesällä poisinukkunutta esikuvaani Erkki Toivasta mukaillen päätän raporttini seuraaviin kuolemattomiin sanoihin: "Täällä Laura Leipakka, Pariisi." A bientôt, mes cheris! XXX
