Trois semaines avec les experiences inoubliables - 36ème Conference Genérale de UNESCO

Bonsoir, mes cheris! Jälleen kerran yritän ottaa menetettyä aikaa kiinni ja raportoida lokakuun lopun ja marraskuun alun tapahtumista, tarkemmin sanottuna Unescon 36. yleiskokouksesta. Kerrottavaa on jälleen kerran kertynyt roppakaupalla, joten etenen tarinassa temaattisesti uutistulvaa helpottaakseni. Toivottavasti tykkäätte kuulumisistani. :) Alors, on-y-va! :)

Yleiskokous töissä: herra ministeri, Palestiina ja Suomi

Unescon 36. yleiskokous alkoi tiistaina 25. lokakuuta 2011. Päivän (ja koko kokouksen ohjelmassa) oli runsaasti puheita eri kielillä. Avajaistilaisuuden kohokohta oli Bahamasaarten suurlähettilään Davidson Hepburnin avajasipuheenvuoro, jonka päätteeksi tuo charmantti ja samettiääninen herra vetäisi lonkalta oman tulkintansa Paul Ankan ikivihreästä "My Way". Palkinnoksi esityksestään kypsään ikään ehtinyt ja sulavakäytöksinen herrasmies sai raikuvat aplodit ja useammatkin vislaukset (itsekin hihkuin yleisölehterillä ääneni käheäksi :D). Iltapäivän puheenvuorojen aikani melkein nukahdin, sillä puheet olivat hiukan pitkäpiimäisiä. Onneksi sain käyttää Meksikon kollegaani Arieta - joka on oikein mukava kundi - tyynynä. :)

Omien työtehtävieni osalta yleiskokous toi mukavaa vaihtelua arkiseen aherrukseen. Pieni toimistomme kuhisi porukkaa Suomesta ja pääsimme tapaamaan kotimaan ihmisten lisäksi väkeä ympäri maailman. Yleiskokouksen aikana perustyöni oli istua kokouksissa aina halutessani tai esimiesteni pyynnöstä. Pääsin usempaankin otteeseen istumaan Suomen kyltin takana ja siten edustamaan rakasta isänmaata Unescossa. Minusta otettiin myös virallisia valokuvia Suomea edustaessani, joten todistusaineistoa kunniatehtävästä on olemassa. :) Itse istunnot tai kokoukset, joissa olin kuuntelemassa eivät aina olleet aihepiireiltään tai ulosanniltaan kovin kiinnostavia, mutta joukkoon mahtui myös muutamia helmiä. Lisäksi oli hienoa päästä näkemään aitiopaikalta, kuinka kansainvälisen järjestön kokouspolitiikka toimii ja kuinka Unescon arki lopulta oikein pyörii. Kohokohtia oli istua Suomen kyltin takana kuuntelemassa lukuisten eri maiden ministereiden puheita ja nähdä Bulgarian ja Indonesian presidentit ihkaelävinä puhujalavalla edessäni. Mahtuipa joukkoon myös yksi kuninkaallinen, kun Saudi-Arabian kuningashuoneen jäsen ja maan opetusministeri piti puheensa. Teologeille muuten tiedoksi, että useammassakin puheessa vilahti Jumala aina aika ajoin. Varsinkin useat muslimienemmistöisten maiden edustajat aloittivat puheensa viittaamalla "Allahiin". Tämän kiinnostavan huomion tein puheita sivukorvalla kuunnellessani ja tietoa suodattaessani. :)

Yleiskokous ei vaikuttanut Unescon arkeen juuri muuten kuin moninkertaistamalla talossa pyörivien ihmisten määrän. Lisäksi turvatoimet kiristyivät, sillä kokoussaleihin ei pääsyt sisälle kuin virallisella kulkuluvalla. Ministerien ja presidenttien vierailujen aikana turvatoimet olivat niin tiukat, että koko Unescon edusta oli eristetty ja paikalla oli poliisivalvonta. Yleisesti ottaen kokous kuitenkin sujui rauhallisesti, mutta kaiketi turvatoimet ovat aina hyvästä. Yhden kerran näin mielensosituksen Unescon edustalla koskien joko Palestiinaa tai Libyaa. Paikalla metelöinyt väkijoukko oli kuitenkin pieni ja meininki rauhallinen. Poliisit olivat kuitenkin valmiusasemissa ja yli kaksimetrinen rynnäkkövarusteissa ollut poliisiherra oli aika pelottava ilmestys pienestä suomalaistytöstä.

Suomalaisittain Unescon yleiskokouksen tärkein hetki oli kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäen paripäiväinen visiitti Unescoon. Ministeri piti Suomen puheenvuoron muiden ministerien joukossa ja edusti maatamme muutenkin muutaman päivän vierailunsa ajan. Muiden pohjoismaiden ministerit olivat täällä samaan aikaan käymässä ja sain verestää ruotsin kielen taitojani heidän kaikkien edessä. Joudin (tai siis sain) nimittäin pitää lyhyen puheenvuoron Unescon Nuorisofoorumista Pohjoismaiden aamukokouksessa, jossa paikalla oli ministeri Arhinmäen lisäksi ministereitä niin Norjasta, ruotsista kuin Tanskastakin. Pidin lyhyen puheeni på svenska ja sain siitä (selkeydestä ja ulosannista) kiitosta mm. Ruotsin demokratia- ja Eurooppa-ministeri Birgitta Ohlssonilta. Olo oli aika pollea tämän jälkeen. :)

Ministerin kiireiden kanssa vierähti kokouksesta muutama päivä, sillä ohjelmaan kuului myös vierailu Suomen Unesco-suurlähettilään residenssiin lounaalle. Olen nyt siis lounastanut yhdessä ministerien ja muiden isojen kihojen kanssa. Matka lounaalle tosin taittui asemaani sopivasti metrolla (muut menivät autonkuljettajien kyydillä minua, Marjoa ja Miikaa lukuunottamatta). :) Illalla vuorossa oli puolestaan pohjoismaiden yhteinen illanvietto, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ministerivierailun lisäksi yleiskokouksesta jäi päällimäisenä mieleen kysymys Palestiinan Unesco-jäsenyydestä. Kuten varmasti (ja toivottavasti) tiedätte, Unescon jäsenmaat hyväksyivät yleiskokouksessaan Palestiinan Unesco-jäsenyyshakemuksen selkeällä äänten enemmistöllä. Kysymys Palestiinan jäsenyydestä meni siis äänestykseen, jota minäkin olin yleiskokouksen täysistunnossa seuraamssa. Paikalla oli poliitikkojen lisäksi myös siviilejä sekä runsaasti median edustajia. Olo oli aika hieno, kun sai olla paikalla todistamassa historiaa - Unesco nimittäin tunnustaa jäsenyyden myötä Palestiinan valtiona. Tunnelma äänestyksessä muistutti futisottelua, eläköönhuudot ja buuaukset kaikuivat salissa ja aplodeja tuli joka väliin. Lopputuloksena (ja yleisön riemuksi) Palestiina hyväksyttiin Unescon jäsenmaaksi, mikä on hieman ongelmallista. Palestiinahan ei ole saanut virallista valtion asemaa eikä ole myöskään YK:n jäsen (vaikka asia on kovasti vireillä rapakon takana). Palestiinan Unesco-jäsenyys on kiinnostava maailmanpoliittinen kysymys, sillä se aiheuttaa päänvaivaa paitsi Israelille ja Yhdysvalloille myös Palestiinalle itselleen ja ennen kaikkea Unescolle. Järjestön budjetista nimittäin lähti leijonan osa kävelemään Palestiinan jäsenyyden hyväksymisen myötä, koska Yhdysvaltojen lainsäädäntö (siis oikeasti!) kieltää maata anatamasta rahaa järjestölle/taholle, joka hyväksyy Palestiinan jäsenekseen. Näin siis Palestiinalaisten riemua seurasi ankea herääminen Unescon kassan kumisevaan tyhjyyteen. Aika (ja Luoja) näyttäköön, miten järjestön tulevaisuuden käy. Kiinnostava kokemus yhtäkaikki ja olen onnellinen sekä etuoikeutettu, kun sain olla mukana todistamassa käännekohtaa Unescon historiassa.


Yleiskokous vapaalla: Ilmaista ruokaa & juomaa, uusia kokemuksia ja ennen kaikkea ihmisiä

Töiden vastapainonan Unescon yleiskokous tarjosin mielekkäitä vapaa-ajan rientoja. Tapana nimittäin on, että useat Unescon jäsenmaat järjestävät vastaanottoja tai illanviettoja, jonne muiden maiden edustajat ovat tervetulleita syömään, juomaan ja seurustelemaan. Minulle ja Marjolle tämä tarkoitti ainutlaatusita tilaisuutta päästä herkuttelemaan ilmaiseksi, juomaan ilmaista shamppanjaa ja tapaamaan tuttuja sekä solmimaan uusia tuttavuuksia. Kahteen ja puoleen viikkoon mahdutimme mukaan 16 eri illanviettoa, joista suurin osa vietettiin Unescon päärakennuksen seitsemännen kerroksen ravintoloissa. Sieltä on huikeat näkymät Pariisiin ja etenkin Eiffel-tornille. Illanviettojen yhteenveto (jäsenneltynä järjestävän maan tai tahon mukaan) on tämän kappaleen aiheena ja luvassa on kertaus viimeisten viikkojen rillutteluista ja yöjuoksuista. Olkaapa siis hyvät. :)

* Thaimaa: Tämä oli illanvietoista ensimmäinen ja sujui rauhallisissa tunnelmissa. Ruoka oli thaimaalaista, viini hyvää ja kotiinviemisinä mukaan lähti silkkihuivi. Ohjelmaakin paikalla oli, mutta kukaan ei jaksanut keskittyä puheisiin tai thaitanssiin. Kokkareiden tarkoitushan on syöttää ja juottaa ihmisiä, puheista viis.

*  Indonesia: Paikallista ruokaa ja juomaa sekä paljon tuttuja - enimmäkseen harjoittelijakollegeoita.

*  Mauritania: Katso edellinen kohta.

* Open UNESCO -näyttelyn avajaiset: En saanut ruokaa, mutta ilmaista shamppanjaa sekä kunnian ja ilon kertoa Suomen koulujärjestelmästä perulaiselle opettajalle ja meksikolaiselle rehtorille. Puhuin herrojen (ja heidän rouviensa) kanssa espanjaa kaksi tuntia putkeen ja vanhemmat herrasmiehet olivat tästä kovin ilahtuneita. Jälkeenpäin sain Miikalta kuittailua rakkaudestani vanhempiin espanjankielisiin herroihin. :)

* Pohjoismaat: Tällä vastaanotolla olin perinaatteessa töissä, mutta se estänyt minua nauttimasta lasia - tai paria - shamppanjaa. Juhlat olivat oikein onnistuneet, sillä ravintola oli täynnä väkeä ja vieraat viihtyivät juhlissa yömyöhään saakka nauttien pohjoismaisia herkkuja (karjalanpiirakat ja piparit, nam! <3) sekä ilmaista juomaa. Olimme kutsuneet paikalle tuttujamme, joita joukossa olikin mukavasti. Tapaamistani ihmisistä herttaisin oli Vatikaanin Unesco-edustaja Monsignore Follo, jonka kanssa keskustelin italiaksi. Sain herralta muistoksi Neitsyt Mariaa ja paavi Johannes Paavali II kuvaavan riipuksen, jonka tosin myöhemmin hukkasin. Monsignore oli myös kovasti kiinnostunut teologian opinnoistani ja menoa ei haitannut, vaikka kerroin olevani protestantti. Siunattu ekumenia! Muita uusia tuttavuuksia olivat Belgian harjoittelijat sekä ex tempore -esittäytyminen (Sinikukan yllytyksestä) maailmanperintösektorilla työskentelevälle brittipojalle nimeltään Robert Mann.

* Commonwealth of Great Britain: Koko yleiskokouksen parhaimmat sapuskat! Ruokaa oli kaikista brittiläisen kansanyhteisön jäsenmaista ja herkullisimpia olivat tuoreet hedelmät. Näillä kokkareilla Marjo ja minä törmäsimme (tai meidät esiteltiin) eräälle ranskalaiselle snobille, joka teki jotain turvamieshommia presidentti Sarkozylle. Kundi oli ärsyttävän ylenkatseinen ja poliittisesti kovin oikealla (mikä on tietenkin sallittua). Snobi asenne kuitenkin nosti karvat pystyyn.

* Libya: Maa juhli Gaddafin lähtöä ja järjesti pienimuotoisen vastaanoton Unescon alakerrassa. Tarjolla oli ruokaa ja alkoholitonta juomaa muslimiperinteen hengessä.

* Curaçao: Paras meno ja meininki, sillä tämä pieni Hollannille kuuluva Karibian saari sai yleiskokouksen aikana virallisen Unescon jäsenmaan aseman. Tätä juhlittiin vastaanotolla tanssimalla karibialaistansseja ja kohottelemalla maljoja.

* Etelä-Korea: Ruoka oli ihan maukasta ja juoma alkoholillista. Vastaanoton kohokohta oli kuitenkin keskusteluni Bahaman suurlähettilään Davidson Hepburnin kanssa. Kyseinen herra siis lauloi My Way -kappaleen yleiskokouksen avajaisissa ja omaa maailman ihanimman ja seksikkäimmän äänen. Herra on jo lähes 80-vuotias, mutta oikein charmantti, komea ja kohtelias. Keräsin rohkeuteni ja menin juttelemaan hänelle. Puhuimme ainakin kaksi minuuttia ja hän vastaili kiitoksiini laulusta kohteliaasti jumalaisella äänellään. Ilmeisesti jäin hänen mieleensä, sillä kohdatessamme viikkoa myöhemmin Unescon aulassa hän tervehti minua. Davidson, I love you! <3

* Japani: Ainota kokkareet, joihin emme yrityksistä huolimatta päässeet. Japanilaisen kohteliaasti ja tarkasti sisäänpääsymme evättiin ovella, koska meillä ei ollut kutsuja mukana.

* Oman: Eksoottista ruokaa eksoottisesta maasta. Muistoksi mukaan lähti Omania käsittelevä ja esittelevä kirja.

* Malawi: Olin näissä juhlissa yhdessä Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn kanssa. Ennen kuin pääsimme sisään jouduimme esittäytymään kultakäätyiselle lakeijalle, joka ilmoitti meidät madame suurlähettiläälle, jota sitten kättelimme. Myös ranskalainen Geoffrey meni osana Suomen delegaatiota. :) Ruokaa ja juomaa oli kutsuilla yllinkylin ja tuttujakin pyöri joukossa. Ainoat kemut, joissa ruokaa jäi reilusti yli. Jos olisi ollut muovipussi mukana olisin hamstrannut ruokaa kotiinviemisiksi. :)

*ASPAC (Asia-Pacific -maiden yhteisvastaanotto): Aasialaista ruokaa kaikkialta mantereelta. Eksoottisin ruoka oli pohjois-korealainen nuudelipaistos - ei varmasti tule enää koskaan syötyä pohjois-korealaista ruokaa. Juoma loppui näillä kekkereillä kesken ja muutenkin homma laitettiin pakettiin kauhean aikaisin. Miinuksia tulee lisäksi jälkiruoan puutteesta.

* Nigeria: Ruoka oli jännittävää ja juomaa riitti pidempään kuin ASPAC-kokkareilla. Jatkoille lähdettiin Unescon pohjakerrokseen kokoussali XII naapuriin, jossa oli "salakapakkabileet" ja elävää musiikkia. Kuka sanoi, että työpaikallaan voi juhlia? :)

* Tanska: Vastaanotto pohjoismaalaisille suurlähettilään residenssissä. Rento tunnelma, herkullinen ruoka ja keskustelua molemmilla kotimaisilla kielillä sekä englanniksi.

* Groupe francophone (Unescon ranskankielisten jäsenmaiden yhetisvastaanotto): Viimeiset viralliset Unescon tiloissa järjestetyt kutsut. Shamppanjaa, alkupaloja ja jopa jälkiruokaa. Aika vierähti nopeasti ihanien hollantilaisten harjoittelijakollegoiden kanssa jutellessa. Loppuillasta päädyin minut pokanneen etelä-afrikkalaisen kundin matkaan juomaan viiniä kläheisen baarin terassille. Pistin miehen tietenkin maksamaan kestityksen. :) Paras pokaus ikinä, sillä keskustelu alkoi Nokiasta ihan ohimennen. Nokia todellakin connecting people! :) Mitään ihmeellistä - pientä pussailua - lukuunottamatta ei tapahtunut, mutta kutsu kyläillä Etelä-Afrikassa on voimassa. :)

* Ranskan ulkoministeriö: Marjon ja minun edustusuran huipentuma. Kutsu Ranskan ulkoministerin vastaanotolle tuli itseasiassa Suomen Unesco-suurlähettiläälle, mutta hän tai lähin esimiehemme Kirsi ei ollut halukas menemään juhliin. Niinpä Marjo ja minä kysyimme, voisimmeko yrittää mennä juhliin "kuokkimaan" kutsukortin kanssa. Meille näytettiin edustustostamme vihreää valoa ja pienen ehostuskierroksen jälkeen - uusi hame H&M:lta ja siistimmät sukkahousut supermarketista - suuntasimme kulkumme ulkoministeriön tiloihin. Palais des Affaires étrangers (ulkoministeriön hulppeat tilat Seinen rannalla sijaitsevassa "palatsissa") oli todellakin näkemisen arvoinen ja pääsimme kutsua näyyttämällä ilman ongelmia sisään. Siellä sitten seisoimme ainoina harjoittelijoina diplomaattien, Unescon pääjohtajan ja Ranskan ulkoministerin Alain Juppén kanssa samoilla kutsuilla ja joimme shamppanja sekä söimme pikkusuolaista ja -makeaa tarjottavaa Ranskan valtion laskuun. Hieno,ainutlaatuinen ja ikimuistoinen lopetus kutsuilla juoksemiselle. :)

SUMMA SUMMARUM: Vajaat kolme viikkoa ilmaista ruokaa ja juomaa (etenkin shamppanjaa) Pariisin kattojen yllä oli unohtumaton kokemus. En jaksaisi koko ajan tällaista elämää, mutta ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista tänä syksynä. Hauskanpitoa ja uusia ihmisiä, joten valittaa ei voi. Merci Unesco! <3

TOIMITTAJAN HUOMIO: Rakkaat suomalaiset lukijani seuraavat anekdootit paitsi kertovat paisuneesta egostani ovat muistutus siitä, että kohteliaisuus ja vilpittömyys ovat paitsi sallittuja, myös piristävät mieltä ja tuovat iloa elämään.

Tarina on siis maailmani navasta eli minusta itsestäni. Kuluneiden kolmen viikon aikana sain nimittäin useammin kuin kerran kauniita sanoja ja kohteliaisuuksia osakseni. Tarkemmin ajatellen minua ei varmaan koskaan ole yhtä monta kertaa kehuttu kauniiksi, ihanaksi ja upeaksi kuin tämän syksyn ja erityisesti yleiskokouksen aikana. Ottakaamme siis opiksemme, sillä kauniit sanat tuovat valaisevat päivää kummasti syksyn ja arjen harmaudessa. Tässä muutama esimerkki:

* Nuorisofoorumi: Satunnaiset ihmiset tulivat juttelemaan - sekä miehet että naiset - ja kehuivat minua kauniiksi, ihanaksi ja söpöksi. Mieleeni jäi erityisesti joku henkilökuntaan kuulunut karibialainen kundi foorumin täysistunnon tauolla sanoessaan "You are so very beautiful.". Lisäksi quebeciläinen valokuvaaja, joka otti minusta poseerauspotretin Quebec-taustaa vasten, totesi kehitettyä kuvaani etsiessään, ettei koskaan unohda kauniita ihmisiä. Hymy oli herkässä koko loppupäivän. :)

* Yleiskokous: Olimme kahvilassa Marjon kanssa kahvilla, kun viereen tullut somalialainen mies kehui kauniin suomen kielen maasta taivaisiin. Pohjoismaiden vastaanotolla uusi kampaukseni ja Vilan pikkumustani saivat myönteistä palautetta. Etelä-afrikkalainen pokaajani puolestaan oli sitä mieltä, että olen "gorgeous". Vaikea olla olematta hyvällä tuulella, kun saa kohteliaisuuksia osakseen. :)

* Vapaalla: Säästin parhaan viimeiseksi. Olimme juhlimassa halloweenia baarissa ja pöytäämme palvellut tarjoilija kommentoi kuin ohimennen Arielle ranskaksi minua osoittaen (kuulin keskustelun siis sivukorvalla) "Elle est très belle." (= Hän on hyvin kaunis.) Arien vastaus oli: "Oui, je sais." (= Kyllä, tiedän sen.) Tämä keskustelu sai minut melkein punastelemaan, sillä se tuli ihan sivusta ja yllätyksenä. Tunsinkin itseni kauniiksi tämän jälkeen.

Mitä siis haluan näillä hyvin egosentrisillä jorinoilla sanoa? Yksinkertaisesti: Rakkaat suomalaiset, älkäämme pelätkö avata suutamme ja sanoa kauniita asioita toisillemme. Näin tekemällä saatamme pelastaa jonkun päivän, tuomme iloa lähimmäistemme elämään ja valaisemme maailmaa kummasti. Kohteliaisuus on hyve, jota ei tarvitse pitää vakan alla. Jos jollakulla on kauniit vaatteet, ihanat hiukset, upeat silmät tai jotain muuta kehuttavaa, niin herranen aika kehutaan heitä ja sanotaan kauniita asioita. Vilpittömyys ja kauniit sanat eivät maksa mitään, vaan päinvastoin tuottavat moninkertaista iloa. Amen.



Elämää yleiskokouksen ohessa: Kurpitsajuhla, flunssa ja ikuistetut hetket

Vaikka yleiskokouksen aikana suurin osa päivistä kului töissä tai työpaikalla, niin vapaa-ajallakin ehti olla tekemistä, kokemista ja näkemistä. Mieleeni jäi erityisesti halloweenin vietto, joka tapahtui virallista halloweenia edeltävänä lauantaina. Kokoonnuimme harjoittelija- ja kaveriporukalla Marjon lähelle 11. kaupunginosaan syömään italialaiseen ravintolaan (ruoka oli supernamia! <3) ja jatkoimme iltaa läheisessä baarissa. Ravintolassa oli mukava brittiläinen tarjoilijatyttö, jonka kanssa juttelin Lontoosta. Baarissa puolestaan pidimme kivaa kansainvälisellä porukalla ja kilistelimme laseja kurpitsajuhlan kunniaksi. Minä jatkoin iltaa baarista poistuttuani vielä Republiquen lähellä jossain lattariklubilla Arien kanssa. Ilta venähti niin myöhäiseksi, lähdin klubilta klo 02.30, että en ehtinyt viimeiseen metroon. Matka Republiquelta kotiini on noin kuusi kilometriä ja tuon matkan kävelin aamuyöllä kiltisti, koska en saanut taksia. Tunnin kävely öisessä Pariisissa oli kokemus sinänsä ja suhteellisen turvallinen, sillä kuljin homobaareistaan tunnetun Maraisin alueen läpi. Ajattelin, että tuolla alueella riski joutua raiskatuksi (rikos, jota pelkään ryöstämistä enemmän yksin yöllä liikkuessani) on pienempi kuin jossain muualla ja siksi kävelin sitä kautta. Loppukotimatkani taas kulkee turistialueen poikki ja siellä on poliiseja kaikkialla, joten siksikään matka halki aamuöisen Pariisin ei pelottanut lainkaan. Sen sijaan Pariisin kauneus näyttäytyi uudessa valossa kulkiessani ohi valaistun Notre Damen katedraalin tai ylittäessäni Seinen Eiffel-tornin loisteessa. Paris, je t'aime. <3

Ikävämpi muisto yleiskokouksen ajalta on sitkeä flunssa, joka vaivaa vieläkin. Olin pitkästä aikaa oikein kunnolla kipeä, sillä minulle nousi kuumetta. Yhden työpäivän käytinkin sairastamiseen, mutta onneksi flunssa ei vienyt kaikkea kuntoa, hiljensi tahtia vain hiukan. Flunssa-aalto iski muihinkin, sillä myöhemmin Marjo sairastui ja Nuorisofoorumiin Suomesta tullut Miika sai tartunnan myös. Miikan viimeisenä Pariisin iltana olimme ulkona syömässä sushia ja köhimme kilpaa keskustelun lomassa. Ravintolan muut asiakkaat eivät olleet käytöksestämme kovin iloisia. :) Samana iltana löysin muuten oluen ilot, kun maistoin valkoista olutta (bière blanche) Odéonin lähellä sijaitsevassa kanadalaisessa urheilubaarissa. Oli hyvää. :) Sen jälkeen oluenmaisteluni on jatkunut ja olen tennyt tuttavuutta myös vadelma- ja kirsikkaoluiden kanssa. Herkullisia molemmat, vaikka viini onkin edelleen numero yksi suosikkijuomieni listalla. :)

Pysyvin muisto yleiskokouksesta oli kuitenkin esimieheni Kirsin meille kaikille lahjoittama valokuva. Kirsin toiveesta otatimme pienen toimistomme väestä (Marjo, minä, Kirsi ja assistenttimme Marja) virallisen yhteispotretin Unescon valokuvaajilla. Kirsi yllätti meidät kuvauksen jälkeisenä päivänä, sillä aamulla työpöydiltämme löytyi otatettu valokuvamme kauniisti kehystettynä ja kuvatekstillä varustettuna. Kyyneleet ihan nousivat silmiin liikutuksesta ja eleen hienoudesta. Yleiskokousmuistot säilyvät varmasti mielessäni aina, mutta on hienoa omistaa jotakin pysyvää muistona ikimuistoisesta syksystä ja ajastani Unescolla. Tässäpä muisto vielä ihan konkreettisena:

Yleiskokoksen päätös: Sauna ja kattobileet

Yleiskokousen viimeisenä päivänä, joka oli torstai 10. marraskuuta eli kunnianarvoisan tohtori Martti Lutherin ja kaikkien muiden Marttien muistopäivä, kokoustettiin pitkän kaavan mukaan, sillä päätössessio venähti kuuden tunnin mittaiseksi. Minä en kuitenkaan ollut tuota istuntoa kuuntelemassa, sillä vaihdoin kokouksesta vapaalle ja lähdin Suomen suurlähetystön tiloihin saunomaan. Suurlähetystössä on siis kellarissa oikein upeat saunatilat, joita suurlähetystön henkilökunta saa käyttää. Suurlähetystössä harjoittelussa olevan Marleenan suhteilla pääsimme saunomaan ja nauttimaan ihanista löylyistä.

Sauna oli taivaallinen ja rentouttava kokemus, jonka voimin jaksoin vielä palata työpaikalle ja juhlia Unescon 36. yleiskokouksen päättymistä Pariisin kattojen tasalla. Bileet järjestettiin Unescon seitsemännen kerroksen ravintolassa, joka juhlia varten oli muutettu diskoksi. Musiikki vaihteli teknojumputuksesta ikivihreisiin diskoklassikoihin (BeeGeesin Stayin' Alive) ja europoppiin DJ:n pannessa parastaan. Juhlien ihanuus oli kuitenkin ravintolan suuri parveke, josta avautui näkymä öiseen Pariisiin ja viereiseen Eiffel-torniin, joka oli puoliksi sumun peitossa. Sumu oli harvinainen ja kiehtova ilmiö, jota moni ihasteli - minäkin tottakai. Niin myös parvekkeella vieressäni seisonut herrasmies, joka paljastui ammattivalokuvaajaksi. Hän tahtoi ikuistaa minut kuviinsa valokuvaamalla sivuprofiiliani vasten sumussa kylpevää öistä Pariisia. Kuvista tuli ilmeisen onnistuneita, sillä herra kiitteli poseeraustani vuolassanaisesti. :)

Ehdin myös näissä juhlissa jutella pitkästä aikaa taannoisen treffiseuralaiseni Navidin kanssa. Romanssimme on siis onnellisesti kuollut ja kuopattu ja nykyisin olemme hyviä ystäviä. Iloa elämään toivat myös muut tutut, joiden kanssa sain vaihtaa kuulumisia. Muuten bileet sujuivat rauhaisasti ja vailla kommelluksia. Näin tuttuja, join mukanani tuoman oluen (koska en halunnut maksaa kalliista juomista ja koska olin seuraavana päivänä töissä), tanssin villisti ja poistuin keskiyön jälkeen kotiin nukkumaan. Yleiskokous päättyi epävirallisen virallisesti näihin kuviin ja tunnelmiin.

Octobre et Forum de jeunesse - beaucoup des amis, trop du vin et une experience memorable

Oh là là, kuinka aika onkaan taas lentänyt. Siitä on melkein kuukauden päivät, kun viimeksi istuin kunnolla alas ja pääsin naputtelemaan viimeisimmät kuulemiset ja kuulumiset sekä tapahtumat muistiin. Suuret pahoitteluni, että olen laiminlyönyt teitä. Nyt otan vahingon takaisin ja rustaan noin puolet viimeisimmistä seikkailuistani muistiin. Toinen puolisko tarinoita seuraa loppuviikosta. :) Poikkeukselliset yritän kirjoittaa päiväkirjamaisesti jokaisesta päivästä (jolloin tapahtui jotain merkittävää) jotakin. Siispä on y va! :)


Lokakuun alkupäivät: ruokaa, juomaa, romanssia ja muuta kivaa

Syyskuu vaihtui lokakuuksi kuin varkain, mutta sää ei onneksi muuttunut lokakuisen ankeaksi. Päinvastoin lämmintä on edelleen ollut, vaikka aamut ja illat ovatkin pimeitä. Ajoittaisia viileämpiä kausiakin on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, mutta enimmäkseen pohjoismaiseen ilmastoon tottunut kokee Pariisin vajaan 20 asteen syyslämpötilan oikein miellyttävänä.

Lokakuun pääteemana tuntui olevan uusiin ihmisiin tutustuminen. Ensimmäiseksi kunnian saivat ystäväni Riikan ystävät Jarkko ja Lea, jotka asuvat työasioiden vuoksi toistaiseksi Pariisissa. Jarkko on Ecole Militairessa opiskelemassa, joten olemme tavallaan naapureita (Unesco sijaitseee upseerikoulun vieressä). :) Kävimme Jarkon ja Lean kanssa syömässä eräänä lämpimänä syksyisenä keskiviikkoiltana
Buttes-aux-caillesilla, joka on aivan naapurissani. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa, sillä muita suomalaisia on aina hauska tavata. Ilta kului rattoisasti ja päättyi mukavasti vatsa täynnä ja mieli virkeänä uusien ihmisten kohtaamisesta.

Saman viikon torstaina oli vuorossa hiukan romanssia, sillä minulla oli treffit. :) Pariisilaiset treffini sujuivat summa summarum seuraavaan tapaan: kävimme erään taidenäyttelyn avajaisisssa, kävelimme käsikädessä ympäri Pariisia, söimme ravintolassa (herrasmieheni maksoi!), pussailimme kiihkeästi Passyn metroasemalla (kuusi metroa ehti mennä ohi ennen kuin pääsin kotiin :D). Romanssini on kuitenkin toistaiseksi hyvin hyvin alkutekijöissään, joten ei suuria odotuksia tai riemunkiljahduksia siellä. Todennäköisesti koko juttu jää vain ohikiitäväksi ihanaksi muistoksi Pariisin syksystäni. Mutta kuka tietää. Sen verran sekaisin kuitenkin menin, että onnistuin saamaan elimistöni ihastuksesta pois raiteiltaan. Kroppa-parka kärsi unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta - nukuin viikon huonosti ja söin vain pakosta. Jos ihastuminen on tällaista en halua tietää, mitä rakastuminen elimistölleni tekee! Romanssi on kuitenkin aina ihana asia ja mikä parempi paikka kokea se kuin Pariisi. ;)

Treffiviikkoni perinteiset perjantai-lasilliset nautimme Marleenan, Sinikukan ja Marjon kanssa nelistään Chez Prune -nimisessä ("Kuivatun luumun luona" :D) baarissa 10. kaupunginosassa. Sen jälkeen juhlistimme pienellä porukalla tanskalaisen Mortenin synttäreitä  Maraisin seudulla meksikolaisravintolassa. Ilta päättyi minun kohdallani aikaisin, kun lähdin väsyneenä kotiin nukkumaan univelat pois. Lauantai-iltana minulla oli tylsää kotona, joten päätin ottaa yhteyttä lähellä asuvaan Marleenaan. Lopputuloksena oli herkullinen illallinen Quartier Latinissa eräässä turistiravintolassa, joka ilmiselvästi oli perheyritys. Tarjoilijat (miehiä kaikki) olivat kovasti kiinnostuneita työkännykästäni, joka on vanhemmanpuoleinen Nokia, mutta jossa tulee kommunikaattorin kirjoitusnäppäimistö muutamalla kikalla näkyviin. Ruoka oli herkullista (crepit nam!) ja palvelu pelasi. Ruoka ei ollut myöskään hinnalla pilattu, sillä 15€ hintaan sai syödä kolmen ruokalajin menun (juomat erikseen). Ilta jatkui matkaamalla metrolla Montmartrelle, jossa kävelimme tihkusateessa pitkin mukulakivikatuja ihastelemassa viinifestivaalien viimeisiä hetkiä. Tunnelma oli rento ja loppuillasta otimme vielä lasilliset kulmabaarissa lähellä Pigallea. Barissa oli hauska tarjoilijapoika, joka oli seuraavalla kerralla tarjoamassa meille juomia. :D Kävelimme Pigallea pitkin kohti metroa, kun sain jälleen kokemuksen ranskalaisesta huomaavaisuudesta (lue: flirtti): "C'est pour toi, chèrie!" huudahti eräs ohikulkenut herrasmies ja heitti lentosuukon perääni. Lähdimme metrolla kotiin klo 02.00 maissa, mikä on outo ajankohta käyttää metroa, koska Suomessa tuohon aikaan kulkevat vain taksit tai yöbussit. Pariisissa metro kuitenkin kulkee noin klo 2.30 saakka viikonloppuisin. Ilta oli oikein mukava ja sen voimin oli hyvä laskeutua rauhallisen ja sateisen sunnuntain viettoon. Kävin katsomassa kehutun Drive-elokuvan (Ryan Gosling <3), joka oli loistava. Päivää kuitenkin hiukan masensi tieto ala-asteaikaisen luokkakaverini Jonnan kuolemasta. Jonna oli kadonnut Tampereella saman viikon tiistaina ja löytynyt myöhemmin kuolleena - tapaukseen ei liittynyt rikosta.Mieli oli siksi hiukan apea, kun uusi viikko alkoi.

Seuraava viikko jatkui mustissa tunnelmissa, sillä saimme kuulla assistenttimme Marjan puolisin menehtyneen pitkälliseen sairauteen. Viikko töissä oli siksi sekä hiljainen että kiireinen, koska Marja ei ollut paikalla ja kun hän tuli töihin yritimme parhaamme mukaan auttaa häntä surutyössä. Minä pääsin laittamaan teologian opintoni käytäntöön ja autoin häntä hautajaisvalmisteluissa (valitsimme yhdessä virsiä ja raamatunkohtia). Muuten viikko kului Suomi-tyttöjen kanssa leffassa käydessä, piipahtamalla Suomen suurlähetystön ruokalassa lounaalla (joka sattumien summasta johtuen oli vahingossa ilmainen :D), viettämällä pitkästä aikaa koti-iltaa (söin vuohenjuutsoa ja join punaviiniä :D) sekä olemalla yllättävän energinen ja iloinen eräänä kauniina syysaamuna. Piipahdin tuolla viikolla myös kirkossa keskellä viikkoa. Kello 18.00 Pariisin 14. kaupunginosan yhdessä suuressa roomalaiskatolisessa kirkossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Messu ei ollut käynnissä, mutta paikalla oli paljon rukoilijoita, hiljentyviä ihmisiä sekä harrasta tunnelmaaa. Minuun on aina vedonnut roomalaiskatolisuudessa sen rituaalisuus ja tunsin siksi oloni kotoisaksi syttyvien kynttilöiden, pyhimysalttareiden ja rukousnauhojen keskellä.

Loppuviikosta Pariisin tuttujeni määrä lisääntyi, kun tapasin Unescon sihteeristössä työskentelevän norjalaisen Rebeccan. Hän on oikein söpö ja suloinen tyttö. Olimme harjoittelijaporukallaa jälleen (kerran) ulkona ensin torstaina ja sitten vielä perjantaina. Kivaa oli, mutta yöjuoksentelu viikolla vaati veronsa ja siksi viikonloppu ennen syksyn h-hetkien eli Unescon Nuorisofoorumin ja yleiskokouksen alkua kului rauhallisesti elokuvien, hautausmaakävelyn - kävin Montparnassen hautausmalla moikkaamassa Sartrea ja Simone de Beauvoiria - ja tuttujen tapaamisen merkeissä. Sunnuntaina piipahdin myös messussa Saint-Sulpicen kuuluisassa (kts. Da Vinci -koodi) kirkossa.Seuraaviksi viikoiksi rauhallinen elämä olikin sitten muisto vain. :)

Sekalaisia yksityiskohtia viikkojen varrelta:

* Näin ensimmäisen kerran mormonipoikia Pariisissa. He olivat pysäyttäneet jonkun pyöräilijän Port-Royalen lähellä ja tekivät saarnatyötään suurella antaumuksella.

* Ranskan lähetsyvät presidentinvalit (ensi vuonna) saivat aikaan puolueiden sisäisen kamppailun presidenttiehdokkaista. Vaikka minulle kovasti jaettiin Martine Aubryn vaalimainoksia, niin siitä huolimatta hän hävisi vasemmistopulueiden ehdokkuuden Francois Hollandelle.

* Olen ihan varma, että näin Robert de Niron työmatkallani. Tai sitten kyseinen herra oli täydellinen lookalike.

* Nuorisofoorumiin liittyen sain sähköpostia näyttelijä Forest Whitakerilta. :)

* Hoksasin, että olisi aika kirjoittaa siitä, kuinka Pariisissa ruokakaupasta voi tilata/ostaa ruokaa kotiinkuljetuksena. Ruokaa pitää olla silloin aika paljon, mutta toimitus kotiin on sitten ilmainen. Aika kätevää ahtaassa Pariisissa.


Unescon Nuorisofoorumi: Musta maine, mielenkiintoisia ihmisiä, maailma jalkojen juuressa

Maanantaina 17. lokakuuta 2011 alkoi Unescon 7. Nuorisofoorumi. Kyseinen tapahtuma kerää yhteen nuoret yli 100 maasta keskustelemaan Unescon vaikutuspiiriin kuuluvista asioista järjestön päämajaan Pariisiin. Näin siis ainakin teoriassa. Edustin foorumissa Suomea yhdessä tamperelaisen Miika Tomin kanssa. Tiimimme oli oikein toimiva - Miika hoiti asiasisällön ja minä hauskanpidon. :) Käytännössä foorumi oli farssin, lastentarhan ja holhousyhteiskunnan sekoitus. Älkää käsittäkö väärin. Viikko oli todella hauska, mahtava ja antoisa. Mutta mukan mahtui myös itkua, hammastenkiristystä, huutoäänestystä, naurua, viiniä, laulua, tunteenpurkauksia ja jäähyjä. Koska kerrottavaa riittää, yritän selittää kaiken mahdollisimman lyhyesti. Muuten menee ikä ja terveys kaiken kertomiseen. :)

Maanantai (niin kuin kaikki muutkin kokouspäivät) alkoi aikaisin klo 8.30. Päivän sessiot oli istunnot olivat tylsiä eikä tilaa keskustelulle tuntunut olevan. Maanantain kohokohtia olivat Unescon hyväntahdonlähettilään Forest Whitakerin tapaaminen (kts. valokuva) ja uusiin ihaniin ihmisiin tutustuminen. Samoin illallinen läheisessä ravintolassa Pohjoismaiden edustajien kanssa oli hauska kokemus, sillä norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset kollegat olivat oikein muukavia tyyppejä. Ruotsi maksoi aterian, joka oli vain ensimmäinen viikon monista ilmaisista illallisista. :) Ai niin, olin aivan unohtaa. Niitin heti maanantaina kyseenalaista mainetta ja kunniaa (jonka hankkiminen jatkui viikon aikana), kun huusin salillisen ihmisiä hiljaiseksi. Kyseessä oli iltapäivän eräs kokous, jossa ihmiset alkoivat olla aika levottomia ja puhuivat keskenään. Mitään ei meinannut kuulua ja tilaisuudessa keskusteltiin suhteellisen tärkeistä asioista. Lopulta minulta paloi pinna ja huusin täysillä "QUIET". Lopputuloksena 400 ihmistä hiljeni täysin ja puheenjohtaja kiitteli olevansa samaa mieltä Suomen kanssa. Koko loppuviikon minut sitten tunnistettiin äänestäni ja sain maineen huutajana - muutaman muunlaisen maineen ohella. Kunniakseni ja ilokseni on sanottava, että palaute oli yleensä hyvin positiivista, sillä sain kiitosta toiminnastani ja kauniista sekä kantavasta äänestäni. :)

Tiistaina oli Nuorisofoorumin viralliset avajaispäivä ja valitettavasti tylsät luennot jatkuivat. Osanottajien mielissä pyöri jatkuvasti kysymys siitä, missä ovat keskustelu ja debatti, joita varten foorumiin oli tuotettu ihmisiä ympäri maailmaa. Plussana edelleen oli ihanien ihmisten tapaaminen. Iloinen yllätys oli havaita, kuinka  moni tiesi Suomen. Muun muassa tapaamani päiväntasaajanguinealainen (,joka muuten heti bongasi minut skandinaaviksi) ja iranilainen tyttö olivat opiskelleet vuoden Jyväskylässä ja kehuivat Suomen maasta taivaisiin. Kyproksensuomalainen Fanni puolestaan bongasi minut Suomen paikalta ja kertoi äitinsä olevan suomalainen. Olemme nyt pitäneet yhteyttä, jotta Fanni voi harjoitella suomenkielen taitojaan. :)

Nyt sitten pääsenkin päivän hauskimpaan osuuteen eli illanviettoon, joka järjestettiin Unescon 7. kerroksen ravintolassa. Ilmaista ruokaa ja juomaa oli luvassa - ja paljon. Varsinkin sitä jälkimmäistä, vaikka ruokana tarjoiltu sushi olikin erinomaista. Viini oli kuitenkin parempaa ja join illan aikana laskujeni mukaan noin 9-10 lasillista - lähdin aika huppelissa pois klo 22 aikoihin. Illan aikana vietin rattoisia hetkiä mukava tanskalainen Annin kanssa, tutustuin Unescon sihteeristössä harjoittelussa olevaan norjalaiseen Hansiin ja sain uusia ystäviä Kanadasta (thank you Yassen, Victoria and Jimmy! <3). Loppuillasta sain lisätä huutajan maineeseeni vielä kaksi kyseenalaista termiä lisää: viiniinmenevä ja flirtti. Minulla oli nimittäin koko ajan lasi kädessä ja flirttasin lähes kaikille miespuolisille henkilöille, jotka sattuivat tulemaan vastaan. Anekdootteina mainittakoon mm. noin 60-vuotias herrasmies parvekkeella ja herrahovi, jota pidin loppuillasta - olin siis eri kansalaisuuksista (mm. Meksiko, Yemen, Honduras, Namibia, Norja, Viro, Belgia, Vatikaani ja Brasilia) koostuvan seurueen ainoa nainen. Olin elementissiäni, kun sain tavata hauskoja ihmisiä, juoda viiniä ja jutella mukavia kaikkien kanssa. Miika hoiti työjutut ja minä olin partygirl, sillä illan aikana alueryhmämme (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) oli tarkoitus pitää pieni palaveri. Kokoustamishetken koittaessa en kuitenkaan halunnut lopettaa hauskanpitoa, vaan lähetin Miikan kokoustamaan luvaten itse liittyä joukkoon myöhemmin. Noin tunnin kuluttua olinkin menossa kokoustamaan - olin jo ovella lähdössä - kun vastaantulleet ranskalaiset ja hondurasilaiset pojat "pelastivat" minut ja johdattivat takaisin viinipöydän luokse. :) En siis koskaan päässyt tärkeään kokoukseen, vaan join vain viiniä koko illan - saaden siis maineen flirttinä, juoppona ja huutajana.

Keskiviikkona tylsät luennot jatkuivat työryhmien muodossa. Keskustelulle ei taaskaan ollut tilaa ja kohtelu oli välillä suorastaan lapsellista - kun pyysin vessataukoa vastauksena oli kehotus olla karkaamatta samalla tupakalle. Iltapäivällä vietin kolmen tunnin rattoisan hengaustauon Fannin ja Meksikon delegaatiossa harjoittelussa olevan Arien ja Hansin kanssa. Ja samalla pääsin haastateltavaksi nuorisotyöttömyydestä Nuorisfooruminn videoblogiin. Ilta oli jälleen hauska, sillä Goi Peace Foundation -niminen järjestö oli organisoinut kiinnostavan ohjelman hyväntekeväisyyden inspiroivasta vaikutuksesta. Paikalla puhumassa oli kolme kiinnostavaa ja todella inspiroivaa henkilöä. Illanvietto huipentui jälleen sushiruokaan ja kolmeen lasilliseen shamppanjaa. Sain hyväntahtoista kuittailua edellispäivien tempauksistani ja kasapäin uusia tuttuja.

Torstai oli viimeinen kokouspäivä ja vasta silloin pääsimme itse asiaan eli keskusteluun käsiksi. Päivä oli pitkä ja tunteet kuohuivat, sillä Nuorisofoorumin loppuasiakirjan luomis- ja hyväksymisprosessi oli kaikkea muuta kuin demokraattinen tai selkeä. Kunnollisia ohjeita ei ollut, varsinaiselle keskustelulle ei ollut aikaa ja meitä kohdeltiin edelleen kuin lapsia. Päätösasiakirjasta keskusteltiin lopulta seitsemän tuntia ja pitkällisen väännön ja purnauksen jälkeen se saatiin lopulta hyväksyttyä. Olo oli sen jälkeen väsynyt ja vihainen, mutta myös helpottunut ja onnellinen. Illalla menin ulos muiden delgeaattien kanssa. Kävimme syömässä italaialaisravintolassa pienellä porukalla ja kello 22 maissa treffasimme suuremmalla porukalla Eiffel-tornin alla tarkoituksenamme mennä jonnekin istumaan iltaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut päättää, mitä tekisimme tai minne menisimme, joten lopulta päädyimme laahustamaan pitkin kaupunkia viidenkymmenen hengen massana. Illanistujaispaikan valitseminen kesti kaksi tuntia ja lopulta alkoi jo naurattaa - jos emme osanneet ratkaista näin yksinkertaista asiaa, niin en yhtään ihmettele päätösasiakirjasta käytyä kädenvääntöä. :) Lopulta päädyimme Metro La Motte-Piquetin lähellä olevan baarin terassille ja vietin antoisan illan Egyptin delegaation pojan kanssa keskustelemalla Tahirin aukiosta (hän oli ollut siellä tammikuussa koko perheensä kanssa) ja koptikristittyjen ja muslimien välisistä yhteenotoista. Ilta päättyi klo 01.00 maissa siihen, että juoksin metroasemalle ehtiäkseni kirjaimellisesti viimeiseen metroon ja sillä kotiin. Ehdin. :)

Nuorisofoorumista käteen jääneet asiat ja muistot voi listata seuraavasti:

* Tutut ja uudet ystävät ympäri maailman! Minulla oli ihania kokemuksia ja toivon, että tapaan ihanat ihmiset vielä uudestaan! <3 Sain olla oma itseni ja tulin siksi tunnetuksi huutajana (kaunista ääntä kiiteltiin tai kimeää ääntä pilkattiin), juoppona (I love wine) ja seurallisena (flirttikin sopii). Minua myös kiiteltiin suloiseksi ja söpöksi ja Miikasta tykättiin yleisesti, joten  Suomi/Finland sai mainetta ja kunniaa - minä mainetta (kyseenalainen sellainen) ja Miika kunniaa (hänet valittiin Nuorisofoorumin loppuasiakirjan esittelijäksi yleiskokoukseen).

*Ruokaa tai siis karkkia tuli aina, kun valitin nälkääni.Muun muassa tiistaina viereisellä penkillä istunut herrasmies Egyptistä tarjosi karkkia, kun olin ääneen valittanut nälkääni tanskalaiselle Annille. Sama homma (eri ihmisten toimesta) toistui sekä keskiviikkona että torstaina. Ihmiset ovat ihania. <3

* Lastentarhameininki välillä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun kokouskäytäntöjä ja päätöksentekoprosessia ei selitetä kunnolla auki.

* Kuinka etuoikeutettu olen monessa suhteessa. Keskusteluissa muiden maiden nuorten kanssa selvisi muun muassa, että Pariisin matka oli nepalalaisen pojan ensimmäinen ulkomaanmatka ja että iranilainen tyttö ei voinut olla Facebook-ystäväni, koska Facebook on Iranissa kielletty.

* Kielitaito on valttia. Vaikka foorumin osallistumisvaatimuksena oli sujuva englanninkielentaito, läheskään kaikki eivät puhuneet mitään vierasta kieltä. Monet Latinalaisen Amerikan maiden edustajat puhuivat vain espanjaa, Afrikan joidenkin maiden nuoret vain ranskaa ja arabimaiden edustajat vain arabiaa. Tämä asetti tulkkaukselle aika ajoin haasteita, koska Unescon viralliset tulkit eivät olleet aina käytettävissä. Tällaisissa tilanteissa tulkkaus sujui nuorten itsensä toimesta, kun vapaaehtoiset tai tutut ihmiset tulkkasivat toisilleen. Kansainvälisyys on mahtavaa!


Välitila ennen yleiskokousta: Viiniviikonloppu, vanhoja ystäviä ja vieraiden nurkissa hengausta

Nuorisofoorumin päätyttyä viikon viimeinen työpäivä eli perjantai käynnistyi paluuna arkeen: istumaan toimistolle ja työpöydän ääreen. Keskittymisvaikeuksia oli kuitenkin ilmassa koko päivän, mikä purkautui perjantai-illan after work-lasillisina lähibaaarissa jatkuvana puheentulvana ja kikatuksena. Poistuin lasillisisilta kuitenkin ajoissa, sillä näin iki-ihania opiskelukavereitani Riittaa, Tiinaa ja Maijaa illallisen merkeissä Latinalaisessa korttelissa. Yritin houkutella tyttöjä jatkoille, sillä sain uuudelta meksikolaisystävältäni kutsun lähistöllä sijaitsevaan baariin, jossa oli muutakin Nuorisofoorumijengiä. Arien kanssa ilta sitten kuluikin mukavasti terassilla istuen lämpölampujen alla. En lähtenyt jatkamaan minnekään, vaan menin kiltisti kotiin kello yhden maissa aamuyöllä. Seuraavana päivänä piti olla voimia, koska toimin turistioppaana. :)

Lauantain seikkailut alkoivat aamupäivällä, kun lähdin kiertelemään Pariisia Suomi-vieraideni kanssa. Turistipäivämme alkoi Montmartren kauniilta kukkulalta, jossa Amélien jalanjäljissä ihailimme näköalaa Pariisiin ja kävimme Sacre-Coeuria ihastelemassa. Kirkossa sattui olemaan messu käynnissä, mikä lämmitti teologien mieltä ja sydäntä kummasti. Seurasimme messun loppuun ja poistuimme sen jälkeen kirkosta lounastamaan läheiseen creperieen, jossa söimme suolaisia lettuja hyvällä ruokahalulla. Jätimme jälkemme paikkaan, sillä ahtaassa ravintolassa onnistuimme vahingossa rikkomaan yhden vesilasin. C'est la vie ja niin pois päin. :) Montmrtrelta suuntasimme kulkumme Pigallen eroottisesti värittyneelle alueelle ottamaan valokuvia Moulin Rouge -kabareesta. Saimme ikuistettua itsemme parhaissa cancan-tunnelmissa punaisen myllyn kanssa. Loppuiltapäivä kului ihastellessa Galleries-Lafayetten herkkuosastoa (ja ostamalla kotiinviemisiä), piipahtamalla katsomassa Opéra Garnierien rakennusta (jonka edustalla soitti mainio ja energinen tyttöjen puhallinpoppoo) sekä kävelemällä Champs Elyseesilla Riemukaaren juuressa. Loppuiltapäivästä tiemme sitten erosivat ja jouduin jälleen kerran jättämään hyvästit tutuille ja tärkeille ihmisille. Eroaminen on katkeransuloista, kuten muuan bardi on asian ilmaissut.

Champs Elyseesilla suomalainen tyttömeininki vaihtui kanadalaiseen herraseuraan, kun tapasin Nuorisofoorumin Kanadan kollegani Yassenin. Olimme illalla menossa ystäväni ja työkaverini Marjon luona järjestettäviin kotibileisiin ja meillä oli aikaa kulututtevana. Kävelimme Champsia kohti Concordea, kun nälkä iski ja päätin soittaa Marjolle kysyäkseni, voimmeko tulla heille laittamaan ja syömään illallista. Ruoanlaitto vieraiden nurkissa sopi isäntäväelle ja pikaisen kauppareissun jälkeen päädyimme Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn pieneen keittiöön kokkaamaan pastaa ja salaattia. Ruoasta tuli erinomaista ja seura oli vielä parempaa. Ehdimme mainiosti syödä ja aloittaa juustotarjottimen tuhoamisen ennen muiden juhlijoiden saapumista, Ilta oli vauhdikas, hauska ja kansainvälinen, sillä Marjon ja Geoffreyn (sekä kämppiksensä Pierren) olohuoneessa oli loppulaskujen mukaan arviolta 35 ihmistä noin kuudesta tai seitsemästä eri kansalaisuudesta. Minä join (jälleen kerran) korrektisti ilmaistuna liikaa viiniä ja vietin rattoisia hetkiä. Suomen kieli (muiden kielten sekamelskan kanssa) aiheutti hilpeyttä ja meksikolainen juomapeli loppuillasta lievää hämmenystä. Jatkopaikkana toimi läheinen klubi, jossa oli ysäribiiseille omistettu ilta. Minä en klubille kuitenkaan koskaan päässyt, sillä viini vaati veronsa. Itse asiassa sellaisella voimalla, etten selvinnyt omin avuin kotiin. Ensimmäinen kerta koskaan, kun onnistuin antmaan viinille niin suuren vallan. Pelastuksekseni koituivat Yassen ja Monacon kollegamme Simon, jotka kirjaimellisesti saattoivat minut kotiovelle. Minulla on muistikuvia siitä, kuinka minua talutetaan pitkin Pariisin katuja ja tuetaan metronpenkillä. Olin siis todella todella häpeällisen humalassa (OK, olin ihan p*rseet) enkä kovin ylpeä käytöksestäni. Mutta tämä on kaiketi osa elämää ja omaa kasvuprosessiani. Silti välillä mietin, millaisen teinin Pariisi on kaivanut minusta esiin. Toisaalta elin hyvin kiltin teini-iän, joten kaipa ne villimmät vuodet on pakko elää jossain vaiheessa. Pariisi tuntuu olevan minun teini-ikääni. No, mutta palatakseni tarinaani. pääsin siis herrasmiessaattajieni (siunatut pojat <3) ansiosta hyvin kotiin ja nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Koska tämä blogi on avoin tilitys Pariisin elämästini, voin sivumennen mainita laskeneeni Nuorisofoorumi-viikon aikana kertyneiden viinilasillisten määrän ja päätyneeni seuraavaan lopputulokseen: join kuudessa päivässä noin 7-8 pullollista viiniä. Maksa-raukka ja elimistö muutenkin oli kovilla tuon viikon aikana. Onneksi kroppa on sen jälkeen saanut rauhassa toipua ja palautua ennalleen.

Sunnuntaina aamu alkoi hieman kärsivästi, mutta koheni nopeasti. Kiertolaiselämäni jatkui, sillä menin iltapäivällä katsomaan maailman suloisinta pupua, jota Marjo oli viikonlopun ajan vahtimassa. Kyseinen pupu oli luppakorvainen kaniini nimeltään Jean-Claude Celestine. Hän oli oikein seurallinen ja tykkäsi minusta kovasti. Sain rapsuttaa hänen ihania korviaan ja tulin oikein onnelliseksi. Eläimet. <3 Pupuilun jälkeen siirryin jälleen kerran Marjon vieraanvaraisen katon alle syömään. Ruoka tosin oli mäkkärikamaa, koska edellisilta oli vaatinut veronsa ja elimistä tahtoi rasvaa, sokeria ja suolaa. Lounaspaussin jälkeen siirryimme Marjon kanssa Maraisin alueen väenpaljouteen ja pääsimme keskelle Zombie Walk -tapahtumaa. Veriset ja repaleiset elävät kuolleet täyttivät kapeat kadut ja valloittivat puistot. Meininki oli lievän hasardia, mutta selvisimme zombien maailmanvalloituksesta hengissä. Loppuillasta näin vielä kerran Yssenia ja Simonia. Kävelimme ympäri Pariisia, kävimme Latinlaiskorttelissa syömässä ja jälleen kerran jouduin hyvästelemään ihanan ihmisen, sillä Yassen palasi seuraavana päivänä takaisin Kanadaan. Viikonloppu oli ollut aivan mahtava ja päättyi, kuten oli alkanutkin: onnellinen ja väsynyt hymy kasvoilla.

TO BE CONTINUED... :) A plus. XXX