Les dernieres moments mais pas la fin encore

Bonjour mes amours! Viimeisiä Pariisin viikkoja viedään ja siksi onkin aika päivittää blogi taas ajan tasalle. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut jos jonkinmoista tarinaa, sattumaa ja kommellusta. Pidemmittä puheitta menenkin siksi suoraan asiaan. :)

Ulko(ilma)elämää

Pariisin syksyäni on tuntunut värittävän yksi teema ylitse muiden: ulkona juoksentelu ja yökukkuminen. Rehellisesti sanoen en muista edes opiskeluaikanani bilettäneeni tällä tahdilla. Meno ei aina ole ollut raisua, railakasta tai edes vauhdikasta, mutta syksyn illoista suurin osa on kulunut sosiaalisissa riennoissa ja Pariisin baarikulttuuriin tutustuessa. Toki Unescon vastaanotoilla, joista edellisessä blogimerkinnässä oli listaus, on ollut oma osuutensa syksyn viininkulutukseen, mutta ei Unescoa voi kaikesta syyttää. Hyvä seura ja oma haluni juosta pitkin kaupunkia sen sijaan ovat pääsyyllisiä kirmaukseeni kuin varsa kesälaitumilla. :)

Koska minulla nyt jonkin verran on kokemusta Pariisin ”baariscenestä”, listaan ohessa muutamia viimeisen kuukauden aikana testattuja paikkoja. Samalla jokaiseen baariin liittyy pieni tarina, joten kuulumiset tulevat samalla kerrotuiksi.

Rue Mouffetard

Tämä paikka on viehättävä vanha katu täynnä baareja Pantheonin takana. Hinnat kalliista halpaan, happy hour -hinnat ihan kohtalaiset (iso lasi viiniä noin 3-4€). Eräässä vanhassa pubissa maistoin vadelmaolutta, namskis! <3 Ihan kuin olisi nauttinut Grandin vadelmamehujäätä nestemäisenä. :) Vietimme Mouffetardilla erään perjantai-illan. Istuimme iltaa aamuyölle kolmessa eri ravitsemusliikkeessä - välissä minä ja seurueemme herrasjäsenet Elko, Morten ja Trevy kävimme nauttimassa illallista läheisessä ja edullisessa turistiravintolassa. Ilta oli rento ja mukava. Lisäksi Mouffetard-kadulla sijaitsee hauskoja (mutta kalliita turisti-) kahviloita. Vietin yhdessä tällaisessa paikassa mukavan sunnuntai-iltapäivän somalialaistunisialaisen ystäväni Nafissan kanssa.

The Moose (rue des Quatre Vents, Saint-Germain) ja Bar Dix (rue de l’Odéon)

Ensiksi mainittu on kanadalainen baari, josta saa olutta rapakon takaa. kyseessä on itse asiassa urheilubaari, jossa tarjoillaan myös (amerikkalaista) ruokaa. Tunnelma on rento ja pohjoisamerikkalainen. Asiakaskuntaa laidasta laitaan urheiluhulluista miehistä teinipissistyttöihin. Tilana paikka on vähän ahdas, sillä istumapaikkoja ei lauantaina illalla tahtonut riittää kaikille. Olut oli hyvää, tällä kertaa join bière blanchea eli valkoista olutta – olimme siis ulkona eräänä lämpimänä lauantai-iltana.

Oluen luota matka jatkui jo aiemmin mainitsemaani sangria-baariin rue de Odéonilla (Bar Dix). Paikka ei ole asiakaspalvelulla kruunattu eikä muutenkaan mitenkään ihmeellinen, mutta ihan hyvää sangriaa sieltä saa. Hinnat ovat kohtalaiset ja tunnelma boheemi.

Rue Oberkampff

Matkaoppaidenkin (ainakin Mondo, joka on superhyvä opus) mainostama baarikatu sijaitsee lähellä Republiquea ja Parmantierin metroa. Baareja on vierivieressä ja valinnanvaraa löytyy jokaiselle. Itse poikkesin Le Quartier General -nimisessä pikkubaarissa, jossa oli loistavaa be-boppia live-musiikkina. Musiikki tosin loppui juuri kun saavuin paikalle – kello oli tuolloin 01.00 aamuyöllä. Kyseessä oli siis sama ilta (ja kuudes biletyspäivä sillä viikolla), jolloin olin istunut iltaa ensin The Moosessa ja sitten Bar Dixissä. Olin jo matkalla kotiin sangrioiden jälkeen, kun sain viestin ystävältäni Arielta. Hän pyysi minut Oberkampfille juhlimaan jonkun kaverinsa synttäreitä. Olin jo ehtinyt kotiin asti, mutta päätin silti vielä lähteä uudestaan liikkeelle ja otin metron keskiyön jälkeen kohti Oberkampffia. Siksi olin perillä vasta kello yhden maissa ja ehdin nauttia hyvästä seurasta ja musiikista tunnin ennen kuin baari meni kahdelta kiinni ja minun piti lähteä viimeiseen metroon – jonka yllätys yllätys missasin jälleen kerran. Siispä edessä oli jo toisen kerran kuuden kilometrin yökävely Républiquelta kotiin – olin liian pihi ottamaan taksia.

Notre Dame de la Loretten seutu ja Syphax Café

Täällä olevan baarin löysi Marleena Googlen avulla. Paikka sijaitsee ihan Notre Dame de la Loretten -metroaseman vieressä ja on siis nimeltään Syphax Café. Ihan kiva tunnelma ja kirsikkaolut oli hyvää. Emme viihtyneet paikassa kovin kauan, sillä olimme rankan työviikon jälkeen melkoisen väsyneitä.  Asiakaskunta oli opiskelijoita ja muita nuoria, hinnat kohtalaiset. Sijainti ihan mukava lähellä Grands Boulevardseja.

Maraisin alue (Huom! Minun määritelmäni Marais'ta käsittää sekä 3.,4. ja 10. arrondissementin osia)

Alue on kuuluisa homobaareistaan ja boheemin rennosta tunnelmastaan. Molemmat pitävät paikkansa, mutta alueelta löytyy myös paljon kivoja kahviloita ja heterobaareja. Olen ollut täällä päin kaupunkia useampaankin kertaan. Juhlimme eräänä lauantaina Mariannen synttäreitä yhden kuppilan ulkoterassilla (siis marraskuussa lämpölamppujen alla!) ja eräänä perjantaina yhdessä baarissa piti olla karaokea. Emme kuitenkaan koskaan saaneet selville oliko Suomalais-ranskalaisen osakunnan järjestämä karaoke-ilta todella toteutunut, sillä yrittäessämme mennä baariin täsmällisesti (niin suomalaista!) klo 22.00, koko paikka ei ollut vielä edes auki. Omistaja katseli meitä ihmeissään ja sanoi karaoken alkavan vasta joskus puolenyön maissa. Niinpä menimme kuluttamaan aikaa samalla kadulla sijaitsevaan irkkupubiin (toinen vaihtoehto olisi ollut miehiä täynnä oleva homobaari) emmekä koskaan päässeet karaokea laulamaan. Irkkupubissa oli alakerrassa Suomi-tyttöporukan seuranamme norjalainen ystävämme Rebecca semitreffeillä (hänellä oli mukanaan joku ranskalainen poika, joka kovasti pokaili Rebeccaa :D) sekä aineissa ollut tuntematon sekopäinen mies, joka yritti repiä naulakkoa seinästä irti. Muuten pubissa oli pubitunnelmaa (asiakkaita nuorista kypsempään ikään ehtineisiin) ja hyvää irlantilaista siideriä.

Rue de Rivoli, Champs Elysées ja Latinalainen kortteli

Rue de Rivoli on enimmäkseen ostoskatu ja sen varrella sijaitsevat yökerhot ja klubit kalliita. Menimme sinne kuitenkin eräänä torstaina Afterwork-tapahtumaan (eli sama homma kuin syyskuussa Champs Elyséesillä, jossa sijaitsee vastaavia kalliita klubeja), jonne pääsi sisään à 15€. Hintaan sisältyi syöminen ja juominen kahden tunnin ajan niin paljon kuin jaksoimme. Bonuksena ilmaiset skumppapullot yli 70 henkilön kansainväliselle seurueellemme. Hollantilainen ystävämme Elko oli porukan kutsunut koolle ja jokainen toi paikalle omia tuttujaan, joten siksi meitä oli noin paljon. Tunnelma oli lievästi sanottuna tiivis (lue: ahdas), skumppa maukasta ja meno kansainvälistä – puhuin illan aikana kaikkia osaamiani kuutta kieltä. Musiikki oli teknojumputusta ja ruoka suhteellisen maukasta pastaa. Päällimmäisenä mieleeni jäivät juomani kymmenen lasillista kuohujuomaa, keskustelu Bolognasta kotoisin olevan italialaisen OECD:ssa työskentelevän kundin kanssa, kamerallani otetut valokuvat ja riehakas meno.

Latinalainen kortteli on turistialuetta ja sielläkin on baareja, joissa tosin en ole käynyt. Sen sijaan suosittelen epäpariisitarmaisesti alueen ravintoloita, joiden hinnat ovat kaupungin halvimmat. Niistä ei saa kulinaristisia elämyksiä, mutta runsaasti maukasta ja halpaa ruokaa – kolmen ruokalajin illallinen ilman juomia maksaa halvimmillaan 12–15€. Olen vienyt tänne tuttuja usein syömään – viimeisimpinä lukioaikainen ystäväpariskuntani Anna & Ville. Eräästä perheyrityksenä pyörivästä raflasta on tullut jo väkipaikkani. :) Siksi siis tänne päin kaupunkia, jos nälkä yllättää ja ranskalainen (perus-/koti-)ruoka kiinnostaa, mutta lompakossa on rajallisesti valuuttaa.

Marleenan läksiäiset ja UFO Bar.

Tämä on ihan spesiaalitapaus, josta kerron erikseen pienen tarinan. Olkaapa hyvät, mes cheris:

No niin, tarina jatkukoon. Seuraava katkelma on kertomus Marleenan läksiäisistä, joista tuli vaiherikkaammat kuin osasinkaan odottaa. Niillä oli myös seurauksia, joista lisää tuonnempana. Marleenan läksiäisiä juhlittiin siis viime lauantaina Marjon asuinseuduilla Républiquen lähellä. Aloitimme Marleenan ja brittiläisen tuttumme Johnin kanssa aikaisella illallisella kuubalaisessa ravintolassa, jonka Marleena oli aiemmin bongannut. Ravintolan omistaja tykkäsi meistä kovasti, sillä hänellä oli kuulemma aikoinaan ollut kolmen vuoden pituinen tulinen suhde persoonallisen suomalaisnaisen kanssa.  Raflassa sattui olemaan menossa meksikolainen ilta ja siksi paikka oli tupaten täynnä meksikolaisia ja muita latinoja ikähaarukalla vauvasta vaariin. Juhlallisuuksiin kuului yhteislaulua ja piñatan (tiedättehän sen häkkyrän, joka roikkuu ilmassa ja jota hakataan kepillä, kunnes se hajoaa ja sisältä tulee ulos karkkia ja muita herkkuja) rikkominen. Meno oli lattarimaisen riehakasta ja rentoa – paikalla oli lisäksi meitä ilahduttamassa monta suloista taaperoa ja vauvaa. Söimme paikassa herkullisen aterian (pihviä <3) ja saimme digestiiveiksi ilmaiset tequilat (oli muuten hyvää!) hyvityksenä siitä, että emme voineet maksaa ateriaamme kortilla. Loistava mesta ja vielä loistavampi asiakaspalvelu.

Tequilan voimin iltaa oli hyvä jatkaa läheisessä baarissa, jonka omaperäinen nimi oli UFO Bar. Paikan oli Marleena valinnut jälleen Google apunaan. Baarissa oli hyvä meno ja kello 19 maissa paikka ei ollut vielä liian täysi. Happy hour oli opiskelijoiden kukkaroille suunniteltu, sillä lasi viiniä maksoi vaivaiset puolitoista euroa. Tällä olikin sitten niitä seurauksia, sillä olin iloisessa hiprakassa jo ennen kello kymmentä illalla. Hauskaa kuitenkin oli, sillä Marleenan (ja samalla meidän muiden) tuttuja saapui paikalle tasaiseen tahtiin. Uusiakin tuttavuuksia saimme, kun Sinikukan kanssa tenttasimme punahiuksista baarimikkoa tämän kansalaisuudesta (ei ollut irlantilainen niin kuin luulimme, vaan ranskalainen) ja matkalla takaisin pöytäämme eksyin kysymään erään nuoren miehen paidassa olevasta lipusta, joka kovasti muistutti Suomen lippua (ei ollut siniristimme – tuskin tyyppi oli koskaan edes kuullutkaan Suomesta). Hänen kaverinsa olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt pussata kundia (bisous!), mutta kieltäydyin kunniasta – liian nuori minulle. Jälkeenpäin kyllä harmitti hiukan, etten pussannut poikaa – muutaman viinilasillisen ansiosta luulisin – mutta kuten sanottu illalla oli kyllä muita seurauksia.

Rehellisesti sanoen minun muistini hieman pätkii viinilasillisten (ja oluen) vaikutuksesta illan tapahtumien suhteen. Valokuvista päättelen, että kivaa on ollut. Jossain vaiheessa iltaa huomasin juttelevani vieressäni seisoneen ranskalaisen kundin kanssa. En ole tarkkaan selvillä, koska ja miten hän siihen viereeni ilmestyi. Juttelimme kuitenkin (englanniksi?!) niitä näitä ja hauskaa oli. Niin hauskaa, että muiden lähtiessä baarista jatkoille puolen yön maissa, minä jäin uuden tuttavuuteni kanssa jatkamaan iltaa UFOjen huomaan. Seuralaiseni oli juristi, kotoisin Normandiasta ja opiskellut osan tutkinnostaan Irlannissa, siksi siis keskustelimme englanniksi. Hän asuu Pariisissa. Ikä reilut 30-vuotta. Suklaasilmät, suloinen ja oikein viehättävä ihminen. Jatkoimme juttua pitkin iltaa, Thomas (se on siis hänen nimensä, joka selvisi vasta puolen tunnin keskustelun jälkeen) karkasi jossain vaiheessa kaveriensa seurassa alakerran tanssilattialle – ei tosin ilman puhelinnumeroani. Minäkin olisin toki voinut liittyä seuraan tanssimaan joukossa iloisessa, mutta päätin lähteä kiltisti kohti kotia.


Ennen kuin pääsin lähtemään, vaihdoin vielä muutaman sanan pöydässämme istuneen ystäväni Rebeccan kanssa. Sitten päässäni naksahti ja päätin ennen metrolle suuntaamista ottaa illan aiemman vahingon takaisin. Matka suuntautui ulko-oven sijasta siis alakertaan, josta löysin Thomasin. Hyppäsin miesparan kaulaan ja suutelin häneltä tajun pois – no en nyt sentään, mutta näin taaksepäin katsoen käytökseni on varmasti muistuttanut Harry Potterin kuolonsyöjien hyökkäystä. Kundi ei kuitenkaan valittanut – päinvastoin oli menossa mukana anatumuksellisesti. ;) Lähdin pussailutuokion jälkeen kuitenkin kiltisti kotiin ja Thomas lupasi olla yhteydessä.


Olin hiukan skeptinen mahdollisen yhteydenpidon suhteen sunnuntaina ja maanantaina – sen verran humalassa olin ollut eikä käytökseni ollut ihan sitä viehättävintä Lauraa.  Jälkeenpäin en edes muistanut kumpi meistä teki varsinaisen aloitteen pokauksen suhteen. Myöhemmin sain kuulla vieressäni istuneelta ystävältäni Fannilta, että Thomas oli tehnyt aloitteen. Oli kuulemma kovasti halunnut puhua minulle (humalatilastani huolimatta!), mutta raukkaparka luuli, etten osaa ranskaa (Fanni oli tarjoutunut tulkkaamaan) – ja lopulta keskustelimme englanniksi. No, joka tapauksessa, olin ihan varma, että tämä oli vain yhden illan ikimuistoinen baarisekoilu, mutta ilmeisesti kohtalo (tai omituinen viehätysvoimani) päätti toisin. Thomas nimittäin tekstasi ja pyysi minua maanantaina ulos!


Eilen tiistaina sitten tapasimme ja tilanne ei (onneksi) ollut niin outo kuin olin pelännyt tai ollenkaan vaivaantunut. Kävimme lasillisilla ja tutustuimme toisiimme paremmin - tällä kertaa muistankin ihan kaiken. Oli kiva ilta ja kiva mies (oli jopa opetellut muutaman sanan suomea <3!). Ilmeisesti olin hurmannut hänet jo lauantaina (ihmettelen kyllä, että kuinka), sillä hän ilmaisi pitävänsä minusta TODELLA paljon. Meillä oli mukavaaa yhdessä, ilta päättyi hyvänyönsuukkoihin ja nyt katselen, mitä tuleman pitää. Minulla on nimittäin vaain kaksi viikkoa aikaa jäljellä täällä enkä ole ollenkaan varma haluanko altiista herkän sydänparkani pikaiselle rakkaustarinalle. Toisaalta mieleni tekisi vielä ennen kotiinpaluutani päästä kokemaanranskalainen romanssi. Mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu... Kiitos kuitenkin Pariisi, kun annat parastasi - kävi miten kävi. <3

Rauhallisempaa eloa

 

Kukkumisen lisäksi elämä on kulunut töissä ja seesteisempää arkea viettäessä. Kävimme jälleen kerran syömässä lounasta Suomen suurlähetystön ruokalassa, olemme kokoustaneet Unescon lukuisissa tapahtumissa ja välillä jopa ihmetelleet toimiston hiljaiseloa yleiskokoushässäkän jälkeen. Marjon harjoittelu myös loppui ja vietimme hänen läksiäisiään. Haikein mielin hyvästelin Marjon työkaverina, mutta onneksi hän on edelleen Pariisissa ja pysyy varmasti aina hyvänä ystävänä. <3  Marleenan kohdalla sama juttu. <3

Olen myös ehtinyt käydä leffassa ja nauttinut suomalaisuudesta Pariisin ranskalaisessa humussa. Kävimme nimittäin Marjon kanssa katsomassa ennakkonäytöksessä Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan, joka sijoittuu tänne Ranskaan. Kyseessä oli ensimmäinen kaurismäkeni ja tykkäsin leffasta oikein paljon. Lisäksi näin maailmalla paljon kehutun ja kohutun The Artist -elokuvan, joka on siis mykkäleffa ja mustavalkoinen kunnianosoituksena 1920-luvun Hollywoodin vastaaville luomuksille. Ironista kyllä kyseinen leffa oli ensimmäinen koskaan näkemäni mykkäelokuva – tehty siis vuonna 2011 Ranskassa. Loistava filmi joka tapauksessa ja suosittelen lämmöllä kaikille. Erästä sunnuntai-iltapäivää puolestaan värittivät Steven Spielbergin luomat Tintin seikkailut. Leffa oli ihan ok, parasta olivat motion capture –animaatio ja Andy Serkis kapteeni Haddockin äänenä.

Marraskuun lopussa pääsin jälleen kerran nauttimaan Suomen suurlähetystön saunasta. Mikä ihana asia sauna onkaan! Joulukuun alussa puolestaan vietimme pikkujouluja Suomen OECD-edustustossa glögin ja piparien merkeissä. samana iltana piipahdimme myös Suomi-instituutissa laulamassa kauneimpia joululauluja. Siellä tarjoiltu glögi oli tujua tavaraa, mutta erinomaisen hyvää. Ehdimme Suomi-tyttöporukallamme juhlia myös omia pikkujoulujamme Marjon luona viime perjantaina. Kuuntelimme suomalaisia joululauluja, jatkoimme glögin juomista ja söimme suomalaisia herkkuja pipareista suklaaseen ja salmiakkiin. Itsetekemämme tortut eivät olleet maailman parhaita, vaikka Sinikukan ihanan poikaystävän Johanin Suomesta mukanaan tuoma luumuhillo olikin Dronningholmin aitoa tavaraa. Hillo olikin ainoa joululta maistuva juttu quiche-taikinaan (suolaista voitaikinaa, joka ei juuri kohoa) leipomissamme tortuissa. Itsenäisyyttä puolestaan juhlimme eilen itsenäisyyspäivänä jälleen kerran Marjon luona kohottelemalla maljoja italialaisella proseccolla ja syömällä ranskalaisia juustoja. Linnan juhlia toki seurasimme suomalaiseen tapaan - Internetin suosiollisella avustuksella siis, koska Ranskan televisio ei moista lähetystä tietenkään esitä millään kanavalla.

Kansainvälistä joulutunnelmaa puolestaan hankin eräänä sunnuntaina piipahtamalla Svenska kyrkanin eli ruotsalaisen kirkon joulumyyjäisissä. Ne olivat pienet ja vähän mitäänsanomattomat, mutta sen sijaan ruotsalaisen seurakunnan täkäläinen kirkko 17. arrondissementissa on upea. Turistimaisempaa joulumeininkiä löytyi Champs Elyséesilta, jossa on Esplanadin puiston joulumarkkinoiden tapaan pieniä kojuja vieri vieressä. Siellä myydään kaikkea joulukrääsää ja herkkua, mutta meininki oli kammottavan ja epäranskalaisen turistimaista. Lähdin äkkiä pois väenpaljoudesta ja paahdettujen kastanjoiden kärystä. Paikallinen glögi eli vin chaude (=kuuma viini) kyllä tuoksui houkuttelevalle.

Sekalaisia kommelluksia ja valittuja paloja

 Tähän loppuun viisi sekalaista tarinaa:

Nukuin pommiin ensimmäistä kertaa elämässäni ja myöhästyin töistä noin tunnin! Kyseinen kummallisuus ei johtunut viinistä, vaan flunssasta, joka vei minulta noin kuukaudeksi voimat ja yöunet. Onneksi yskä on nyt helpottanut. Mitään vakavaa ei myöhästymisestä tietenkään aiheutunut – pakko vain mainita tapaus, koska kerta se on ensimmäinenkin.

Suomalainen suklaa on maailman parasta, vaikka kuka sanoisi mitä! Jouduin aiheesta väittelyyn meksikolaisen ystäväni Arien kanssa, joka oli sitä mieltä, että paras suklaa (luonnollisesti) tulee Meksikosta, jossa kaakaopapu kasvaa. Suomessa ei voi olla maailman paras suklaa, koska meillä ei kasva/kasvateta kaakaopapuja. Väitin kiihkeästi vastaan ja syötin hänelle Fazerin sinistä väitteeni todisteeksi. Arie tykkäsi suklaastamme, mutta maailman parasta se ei kuulemma edelleenkään ole. Pysyn kuitenkin kannassani ja kiitän kaikkia niitä, jotka ovat pitäneet minut Fazerissa tämän syksyn aikana.<3

Koska edellinen kappale loppui kiitoksiin, on niistä hyvä jatkaa. ISO KIITOS KAIKILLE, jotka muistivat minua syntymäpäivänäni. Yhteydenottonne ja onnittelunne lämmittivät mieltäni kovasti. Sain töissä kukkakimpun ja ystäviltä shamppanjaa ja viiniä sekä kukkia ja kortteja. Kiitos ihanat rakkaani! <3 Kuohujuoma korkattiin Sinikukan kotona 17. kaupunginosassa, jonne teimme retken synttäripäiväni aattona – viikkoa myöhemmin juhlittiinkin Sinikukan omia synttäreitä. :)

Pääsin viettämään muutaman arkivapaan, koska olin tehnyt ylitöitä yleiskokouksen aikana. Arkivapaat kuluivat kotitöiden, shoppailun (löysin viimein talvikengät) sekä muutaman museon merkeissä. Kävin ilmaisessa Musée Carnevaletissa, joka esittelee Pariisin kaupungin historiaa vanhassa ja upeassa hotel particulierissa eli vanhassa hulppeassa kaupunkilinnassa. Museo oli oikein antoisa ja hienosti laitettu – esillä oli vanhoja maalauksia ja paljon esineitä historian pölyisiltä lehdiltä. Ilatapäivää ilahdutti lisäksi koululaisryhmä, jotka keskittyneesti tutustuivat Ranskan historiaan maalausten kautta. Heitä istui ringissä erään maalauksen ympärilä ja he vastailivat opettajansa esittämiin kysymyksiin yllättävän(kin) akttivisesti. Lisäksi piipahdin Louvressa vielä viimeisen kerran ennen Pariisin aikani loppua imemässä kauneutta itseeni. Oli ihanaa vain kuljeskella kaiken sen upeuden keskellä eikä museossa tällä kertaa ollut liikaa turisteja – vaikka olikin lauantai-iltapäivä. Sokkeloiden keskeltä löytyi myös uusia ja ennennäkemättömiä taideaarteita, sillä poikkesin siivessä, jossa keisari Napoleon III on aikoinaan pitänyt majaa. Molempia museoita suosittelen kaikille Pariisin matkaajille täydestä sydämestäni – tosin Louvrea pieninä paloina (ei siis koko museota samana päivänä).

Kävimme EuroDisneylandissa! Sain teemapuistoon synttäreideni kunniaksi ilmaislipun paikalliselta HKL:lta eli RATP:lta. Erehdyimme menemään Disneylle lauantaina ja vuodenaika oli myös väärä, sillä jonot olivat kammottavan pitkät (keskimääräinen jonotusaika laitteisiin oli noin tunti) ja sää oli viiltävän kylmä ja kostea (Disneyllä työskennelleenä Marjo kyllä yritti varoittaa Valpua, Marleenaa ja minua sään viileydestä). Disney-tunnelma oli kuitenkin entisensä ja joulukoristeet upeat. Lempipaikkani oli Disneyn pääkatu (en niin perusta laitteista), joka noudattelee 1900-luvun alun yhdysvaltalaisen pikkukaupungin tunnelmaa ja arkkitehtuuria. (Jos olette nähneet leffan Ihmeellinen on elämä, niin tiedätte minkälaisesta pikkukaupunki-idyllistä puhun. Jos ette ole nähneet ko. leffaa, niin katsokaa, se on aivan upea vanha jouluklassikko!) Pääsin perinteisen Disney-puiston lisäksi viereisen Walt Disney Studios -puistoon ilmaiseksi. Tämä puisto oli rakennettu muistuttamaan Hollywood-elokuvien lavasteita ja oli omalla tavallaan todella hieno. Jonoja laitteisiin (joita on enemmän kuin toisessa puistossa) oli vähemmän, mutta ainoa laite (pikkubussikierros, jossa esiteltiin elokuvanteon eri vaiheita), johon menin, koki teknisen vian ja 15 minuutin odotuksen sijaan palelin ulkona jonossa 45 minuuttia. Bussikierros oli kyllä odotuksen arvoinen – etenkin kohtaus, jossa kerrottiin erikoistehosteista ja näin öljyrekan syttyvän tuleen silmieni edessä ja tuhansien litrojen vesimassan syöksyvän päälleni. Disney oli kiva kokemus ja parasta antia oli tunnelman lisäksi mukaan lähtenyt Disney-krääsä.

Näin, nyt ovat kuukauden kuulumiset kasassa. Ensi viikolla lisää ja viimeistäkin viimeisiä merkintöjä silloin luvassa. Kohtahan sitä jo halataan ja tavataan teidän kaikkien kanssa koti-Suomen kamaralla. Pysykää ihanina, nauttikaa joulun odotuksesta ja à bientôt! Bises! XXX 

Trois semaines avec les experiences inoubliables - 36ème Conference Genérale de UNESCO

Bonsoir, mes cheris! Jälleen kerran yritän ottaa menetettyä aikaa kiinni ja raportoida lokakuun lopun ja marraskuun alun tapahtumista, tarkemmin sanottuna Unescon 36. yleiskokouksesta. Kerrottavaa on jälleen kerran kertynyt roppakaupalla, joten etenen tarinassa temaattisesti uutistulvaa helpottaakseni. Toivottavasti tykkäätte kuulumisistani. :) Alors, on-y-va! :)

Yleiskokous töissä: herra ministeri, Palestiina ja Suomi

Unescon 36. yleiskokous alkoi tiistaina 25. lokakuuta 2011. Päivän (ja koko kokouksen ohjelmassa) oli runsaasti puheita eri kielillä. Avajaistilaisuuden kohokohta oli Bahamasaarten suurlähettilään Davidson Hepburnin avajasipuheenvuoro, jonka päätteeksi tuo charmantti ja samettiääninen herra vetäisi lonkalta oman tulkintansa Paul Ankan ikivihreästä "My Way". Palkinnoksi esityksestään kypsään ikään ehtinyt ja sulavakäytöksinen herrasmies sai raikuvat aplodit ja useammatkin vislaukset (itsekin hihkuin yleisölehterillä ääneni käheäksi :D). Iltapäivän puheenvuorojen aikani melkein nukahdin, sillä puheet olivat hiukan pitkäpiimäisiä. Onneksi sain käyttää Meksikon kollegaani Arieta - joka on oikein mukava kundi - tyynynä. :)

Omien työtehtävieni osalta yleiskokous toi mukavaa vaihtelua arkiseen aherrukseen. Pieni toimistomme kuhisi porukkaa Suomesta ja pääsimme tapaamaan kotimaan ihmisten lisäksi väkeä ympäri maailman. Yleiskokouksen aikana perustyöni oli istua kokouksissa aina halutessani tai esimiesteni pyynnöstä. Pääsin usempaankin otteeseen istumaan Suomen kyltin takana ja siten edustamaan rakasta isänmaata Unescossa. Minusta otettiin myös virallisia valokuvia Suomea edustaessani, joten todistusaineistoa kunniatehtävästä on olemassa. :) Itse istunnot tai kokoukset, joissa olin kuuntelemassa eivät aina olleet aihepiireiltään tai ulosanniltaan kovin kiinnostavia, mutta joukkoon mahtui myös muutamia helmiä. Lisäksi oli hienoa päästä näkemään aitiopaikalta, kuinka kansainvälisen järjestön kokouspolitiikka toimii ja kuinka Unescon arki lopulta oikein pyörii. Kohokohtia oli istua Suomen kyltin takana kuuntelemassa lukuisten eri maiden ministereiden puheita ja nähdä Bulgarian ja Indonesian presidentit ihkaelävinä puhujalavalla edessäni. Mahtuipa joukkoon myös yksi kuninkaallinen, kun Saudi-Arabian kuningashuoneen jäsen ja maan opetusministeri piti puheensa. Teologeille muuten tiedoksi, että useammassakin puheessa vilahti Jumala aina aika ajoin. Varsinkin useat muslimienemmistöisten maiden edustajat aloittivat puheensa viittaamalla "Allahiin". Tämän kiinnostavan huomion tein puheita sivukorvalla kuunnellessani ja tietoa suodattaessani. :)

Yleiskokous ei vaikuttanut Unescon arkeen juuri muuten kuin moninkertaistamalla talossa pyörivien ihmisten määrän. Lisäksi turvatoimet kiristyivät, sillä kokoussaleihin ei pääsyt sisälle kuin virallisella kulkuluvalla. Ministerien ja presidenttien vierailujen aikana turvatoimet olivat niin tiukat, että koko Unescon edusta oli eristetty ja paikalla oli poliisivalvonta. Yleisesti ottaen kokous kuitenkin sujui rauhallisesti, mutta kaiketi turvatoimet ovat aina hyvästä. Yhden kerran näin mielensosituksen Unescon edustalla koskien joko Palestiinaa tai Libyaa. Paikalla metelöinyt väkijoukko oli kuitenkin pieni ja meininki rauhallinen. Poliisit olivat kuitenkin valmiusasemissa ja yli kaksimetrinen rynnäkkövarusteissa ollut poliisiherra oli aika pelottava ilmestys pienestä suomalaistytöstä.

Suomalaisittain Unescon yleiskokouksen tärkein hetki oli kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäen paripäiväinen visiitti Unescoon. Ministeri piti Suomen puheenvuoron muiden ministerien joukossa ja edusti maatamme muutenkin muutaman päivän vierailunsa ajan. Muiden pohjoismaiden ministerit olivat täällä samaan aikaan käymässä ja sain verestää ruotsin kielen taitojani heidän kaikkien edessä. Joudin (tai siis sain) nimittäin pitää lyhyen puheenvuoron Unescon Nuorisofoorumista Pohjoismaiden aamukokouksessa, jossa paikalla oli ministeri Arhinmäen lisäksi ministereitä niin Norjasta, ruotsista kuin Tanskastakin. Pidin lyhyen puheeni på svenska ja sain siitä (selkeydestä ja ulosannista) kiitosta mm. Ruotsin demokratia- ja Eurooppa-ministeri Birgitta Ohlssonilta. Olo oli aika pollea tämän jälkeen. :)

Ministerin kiireiden kanssa vierähti kokouksesta muutama päivä, sillä ohjelmaan kuului myös vierailu Suomen Unesco-suurlähettilään residenssiin lounaalle. Olen nyt siis lounastanut yhdessä ministerien ja muiden isojen kihojen kanssa. Matka lounaalle tosin taittui asemaani sopivasti metrolla (muut menivät autonkuljettajien kyydillä minua, Marjoa ja Miikaa lukuunottamatta). :) Illalla vuorossa oli puolestaan pohjoismaiden yhteinen illanvietto, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ministerivierailun lisäksi yleiskokouksesta jäi päällimäisenä mieleen kysymys Palestiinan Unesco-jäsenyydestä. Kuten varmasti (ja toivottavasti) tiedätte, Unescon jäsenmaat hyväksyivät yleiskokouksessaan Palestiinan Unesco-jäsenyyshakemuksen selkeällä äänten enemmistöllä. Kysymys Palestiinan jäsenyydestä meni siis äänestykseen, jota minäkin olin yleiskokouksen täysistunnossa seuraamssa. Paikalla oli poliitikkojen lisäksi myös siviilejä sekä runsaasti median edustajia. Olo oli aika hieno, kun sai olla paikalla todistamassa historiaa - Unesco nimittäin tunnustaa jäsenyyden myötä Palestiinan valtiona. Tunnelma äänestyksessä muistutti futisottelua, eläköönhuudot ja buuaukset kaikuivat salissa ja aplodeja tuli joka väliin. Lopputuloksena (ja yleisön riemuksi) Palestiina hyväksyttiin Unescon jäsenmaaksi, mikä on hieman ongelmallista. Palestiinahan ei ole saanut virallista valtion asemaa eikä ole myöskään YK:n jäsen (vaikka asia on kovasti vireillä rapakon takana). Palestiinan Unesco-jäsenyys on kiinnostava maailmanpoliittinen kysymys, sillä se aiheuttaa päänvaivaa paitsi Israelille ja Yhdysvalloille myös Palestiinalle itselleen ja ennen kaikkea Unescolle. Järjestön budjetista nimittäin lähti leijonan osa kävelemään Palestiinan jäsenyyden hyväksymisen myötä, koska Yhdysvaltojen lainsäädäntö (siis oikeasti!) kieltää maata anatamasta rahaa järjestölle/taholle, joka hyväksyy Palestiinan jäsenekseen. Näin siis Palestiinalaisten riemua seurasi ankea herääminen Unescon kassan kumisevaan tyhjyyteen. Aika (ja Luoja) näyttäköön, miten järjestön tulevaisuuden käy. Kiinnostava kokemus yhtäkaikki ja olen onnellinen sekä etuoikeutettu, kun sain olla mukana todistamassa käännekohtaa Unescon historiassa.


Yleiskokous vapaalla: Ilmaista ruokaa & juomaa, uusia kokemuksia ja ennen kaikkea ihmisiä

Töiden vastapainonan Unescon yleiskokous tarjosin mielekkäitä vapaa-ajan rientoja. Tapana nimittäin on, että useat Unescon jäsenmaat järjestävät vastaanottoja tai illanviettoja, jonne muiden maiden edustajat ovat tervetulleita syömään, juomaan ja seurustelemaan. Minulle ja Marjolle tämä tarkoitti ainutlaatusita tilaisuutta päästä herkuttelemaan ilmaiseksi, juomaan ilmaista shamppanjaa ja tapaamaan tuttuja sekä solmimaan uusia tuttavuuksia. Kahteen ja puoleen viikkoon mahdutimme mukaan 16 eri illanviettoa, joista suurin osa vietettiin Unescon päärakennuksen seitsemännen kerroksen ravintoloissa. Sieltä on huikeat näkymät Pariisiin ja etenkin Eiffel-tornille. Illanviettojen yhteenveto (jäsenneltynä järjestävän maan tai tahon mukaan) on tämän kappaleen aiheena ja luvassa on kertaus viimeisten viikkojen rillutteluista ja yöjuoksuista. Olkaapa siis hyvät. :)

* Thaimaa: Tämä oli illanvietoista ensimmäinen ja sujui rauhallisissa tunnelmissa. Ruoka oli thaimaalaista, viini hyvää ja kotiinviemisinä mukaan lähti silkkihuivi. Ohjelmaakin paikalla oli, mutta kukaan ei jaksanut keskittyä puheisiin tai thaitanssiin. Kokkareiden tarkoitushan on syöttää ja juottaa ihmisiä, puheista viis.

*  Indonesia: Paikallista ruokaa ja juomaa sekä paljon tuttuja - enimmäkseen harjoittelijakollegeoita.

*  Mauritania: Katso edellinen kohta.

* Open UNESCO -näyttelyn avajaiset: En saanut ruokaa, mutta ilmaista shamppanjaa sekä kunnian ja ilon kertoa Suomen koulujärjestelmästä perulaiselle opettajalle ja meksikolaiselle rehtorille. Puhuin herrojen (ja heidän rouviensa) kanssa espanjaa kaksi tuntia putkeen ja vanhemmat herrasmiehet olivat tästä kovin ilahtuneita. Jälkeenpäin sain Miikalta kuittailua rakkaudestani vanhempiin espanjankielisiin herroihin. :)

* Pohjoismaat: Tällä vastaanotolla olin perinaatteessa töissä, mutta se estänyt minua nauttimasta lasia - tai paria - shamppanjaa. Juhlat olivat oikein onnistuneet, sillä ravintola oli täynnä väkeä ja vieraat viihtyivät juhlissa yömyöhään saakka nauttien pohjoismaisia herkkuja (karjalanpiirakat ja piparit, nam! <3) sekä ilmaista juomaa. Olimme kutsuneet paikalle tuttujamme, joita joukossa olikin mukavasti. Tapaamistani ihmisistä herttaisin oli Vatikaanin Unesco-edustaja Monsignore Follo, jonka kanssa keskustelin italiaksi. Sain herralta muistoksi Neitsyt Mariaa ja paavi Johannes Paavali II kuvaavan riipuksen, jonka tosin myöhemmin hukkasin. Monsignore oli myös kovasti kiinnostunut teologian opinnoistani ja menoa ei haitannut, vaikka kerroin olevani protestantti. Siunattu ekumenia! Muita uusia tuttavuuksia olivat Belgian harjoittelijat sekä ex tempore -esittäytyminen (Sinikukan yllytyksestä) maailmanperintösektorilla työskentelevälle brittipojalle nimeltään Robert Mann.

* Commonwealth of Great Britain: Koko yleiskokouksen parhaimmat sapuskat! Ruokaa oli kaikista brittiläisen kansanyhteisön jäsenmaista ja herkullisimpia olivat tuoreet hedelmät. Näillä kokkareilla Marjo ja minä törmäsimme (tai meidät esiteltiin) eräälle ranskalaiselle snobille, joka teki jotain turvamieshommia presidentti Sarkozylle. Kundi oli ärsyttävän ylenkatseinen ja poliittisesti kovin oikealla (mikä on tietenkin sallittua). Snobi asenne kuitenkin nosti karvat pystyyn.

* Libya: Maa juhli Gaddafin lähtöä ja järjesti pienimuotoisen vastaanoton Unescon alakerrassa. Tarjolla oli ruokaa ja alkoholitonta juomaa muslimiperinteen hengessä.

* Curaçao: Paras meno ja meininki, sillä tämä pieni Hollannille kuuluva Karibian saari sai yleiskokouksen aikana virallisen Unescon jäsenmaan aseman. Tätä juhlittiin vastaanotolla tanssimalla karibialaistansseja ja kohottelemalla maljoja.

* Etelä-Korea: Ruoka oli ihan maukasta ja juoma alkoholillista. Vastaanoton kohokohta oli kuitenkin keskusteluni Bahaman suurlähettilään Davidson Hepburnin kanssa. Kyseinen herra siis lauloi My Way -kappaleen yleiskokouksen avajaisissa ja omaa maailman ihanimman ja seksikkäimmän äänen. Herra on jo lähes 80-vuotias, mutta oikein charmantti, komea ja kohtelias. Keräsin rohkeuteni ja menin juttelemaan hänelle. Puhuimme ainakin kaksi minuuttia ja hän vastaili kiitoksiini laulusta kohteliaasti jumalaisella äänellään. Ilmeisesti jäin hänen mieleensä, sillä kohdatessamme viikkoa myöhemmin Unescon aulassa hän tervehti minua. Davidson, I love you! <3

* Japani: Ainota kokkareet, joihin emme yrityksistä huolimatta päässeet. Japanilaisen kohteliaasti ja tarkasti sisäänpääsymme evättiin ovella, koska meillä ei ollut kutsuja mukana.

* Oman: Eksoottista ruokaa eksoottisesta maasta. Muistoksi mukaan lähti Omania käsittelevä ja esittelevä kirja.

* Malawi: Olin näissä juhlissa yhdessä Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn kanssa. Ennen kuin pääsimme sisään jouduimme esittäytymään kultakäätyiselle lakeijalle, joka ilmoitti meidät madame suurlähettiläälle, jota sitten kättelimme. Myös ranskalainen Geoffrey meni osana Suomen delegaatiota. :) Ruokaa ja juomaa oli kutsuilla yllinkylin ja tuttujakin pyöri joukossa. Ainoat kemut, joissa ruokaa jäi reilusti yli. Jos olisi ollut muovipussi mukana olisin hamstrannut ruokaa kotiinviemisiksi. :)

*ASPAC (Asia-Pacific -maiden yhteisvastaanotto): Aasialaista ruokaa kaikkialta mantereelta. Eksoottisin ruoka oli pohjois-korealainen nuudelipaistos - ei varmasti tule enää koskaan syötyä pohjois-korealaista ruokaa. Juoma loppui näillä kekkereillä kesken ja muutenkin homma laitettiin pakettiin kauhean aikaisin. Miinuksia tulee lisäksi jälkiruoan puutteesta.

* Nigeria: Ruoka oli jännittävää ja juomaa riitti pidempään kuin ASPAC-kokkareilla. Jatkoille lähdettiin Unescon pohjakerrokseen kokoussali XII naapuriin, jossa oli "salakapakkabileet" ja elävää musiikkia. Kuka sanoi, että työpaikallaan voi juhlia? :)

* Tanska: Vastaanotto pohjoismaalaisille suurlähettilään residenssissä. Rento tunnelma, herkullinen ruoka ja keskustelua molemmilla kotimaisilla kielillä sekä englanniksi.

* Groupe francophone (Unescon ranskankielisten jäsenmaiden yhetisvastaanotto): Viimeiset viralliset Unescon tiloissa järjestetyt kutsut. Shamppanjaa, alkupaloja ja jopa jälkiruokaa. Aika vierähti nopeasti ihanien hollantilaisten harjoittelijakollegoiden kanssa jutellessa. Loppuillasta päädyin minut pokanneen etelä-afrikkalaisen kundin matkaan juomaan viiniä kläheisen baarin terassille. Pistin miehen tietenkin maksamaan kestityksen. :) Paras pokaus ikinä, sillä keskustelu alkoi Nokiasta ihan ohimennen. Nokia todellakin connecting people! :) Mitään ihmeellistä - pientä pussailua - lukuunottamatta ei tapahtunut, mutta kutsu kyläillä Etelä-Afrikassa on voimassa. :)

* Ranskan ulkoministeriö: Marjon ja minun edustusuran huipentuma. Kutsu Ranskan ulkoministerin vastaanotolle tuli itseasiassa Suomen Unesco-suurlähettiläälle, mutta hän tai lähin esimiehemme Kirsi ei ollut halukas menemään juhliin. Niinpä Marjo ja minä kysyimme, voisimmeko yrittää mennä juhliin "kuokkimaan" kutsukortin kanssa. Meille näytettiin edustustostamme vihreää valoa ja pienen ehostuskierroksen jälkeen - uusi hame H&M:lta ja siistimmät sukkahousut supermarketista - suuntasimme kulkumme ulkoministeriön tiloihin. Palais des Affaires étrangers (ulkoministeriön hulppeat tilat Seinen rannalla sijaitsevassa "palatsissa") oli todellakin näkemisen arvoinen ja pääsimme kutsua näyyttämällä ilman ongelmia sisään. Siellä sitten seisoimme ainoina harjoittelijoina diplomaattien, Unescon pääjohtajan ja Ranskan ulkoministerin Alain Juppén kanssa samoilla kutsuilla ja joimme shamppanja sekä söimme pikkusuolaista ja -makeaa tarjottavaa Ranskan valtion laskuun. Hieno,ainutlaatuinen ja ikimuistoinen lopetus kutsuilla juoksemiselle. :)

SUMMA SUMMARUM: Vajaat kolme viikkoa ilmaista ruokaa ja juomaa (etenkin shamppanjaa) Pariisin kattojen yllä oli unohtumaton kokemus. En jaksaisi koko ajan tällaista elämää, mutta ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista tänä syksynä. Hauskanpitoa ja uusia ihmisiä, joten valittaa ei voi. Merci Unesco! <3

TOIMITTAJAN HUOMIO: Rakkaat suomalaiset lukijani seuraavat anekdootit paitsi kertovat paisuneesta egostani ovat muistutus siitä, että kohteliaisuus ja vilpittömyys ovat paitsi sallittuja, myös piristävät mieltä ja tuovat iloa elämään.

Tarina on siis maailmani navasta eli minusta itsestäni. Kuluneiden kolmen viikon aikana sain nimittäin useammin kuin kerran kauniita sanoja ja kohteliaisuuksia osakseni. Tarkemmin ajatellen minua ei varmaan koskaan ole yhtä monta kertaa kehuttu kauniiksi, ihanaksi ja upeaksi kuin tämän syksyn ja erityisesti yleiskokouksen aikana. Ottakaamme siis opiksemme, sillä kauniit sanat tuovat valaisevat päivää kummasti syksyn ja arjen harmaudessa. Tässä muutama esimerkki:

* Nuorisofoorumi: Satunnaiset ihmiset tulivat juttelemaan - sekä miehet että naiset - ja kehuivat minua kauniiksi, ihanaksi ja söpöksi. Mieleeni jäi erityisesti joku henkilökuntaan kuulunut karibialainen kundi foorumin täysistunnon tauolla sanoessaan "You are so very beautiful.". Lisäksi quebeciläinen valokuvaaja, joka otti minusta poseerauspotretin Quebec-taustaa vasten, totesi kehitettyä kuvaani etsiessään, ettei koskaan unohda kauniita ihmisiä. Hymy oli herkässä koko loppupäivän. :)

* Yleiskokous: Olimme kahvilassa Marjon kanssa kahvilla, kun viereen tullut somalialainen mies kehui kauniin suomen kielen maasta taivaisiin. Pohjoismaiden vastaanotolla uusi kampaukseni ja Vilan pikkumustani saivat myönteistä palautetta. Etelä-afrikkalainen pokaajani puolestaan oli sitä mieltä, että olen "gorgeous". Vaikea olla olematta hyvällä tuulella, kun saa kohteliaisuuksia osakseen. :)

* Vapaalla: Säästin parhaan viimeiseksi. Olimme juhlimassa halloweenia baarissa ja pöytäämme palvellut tarjoilija kommentoi kuin ohimennen Arielle ranskaksi minua osoittaen (kuulin keskustelun siis sivukorvalla) "Elle est très belle." (= Hän on hyvin kaunis.) Arien vastaus oli: "Oui, je sais." (= Kyllä, tiedän sen.) Tämä keskustelu sai minut melkein punastelemaan, sillä se tuli ihan sivusta ja yllätyksenä. Tunsinkin itseni kauniiksi tämän jälkeen.

Mitä siis haluan näillä hyvin egosentrisillä jorinoilla sanoa? Yksinkertaisesti: Rakkaat suomalaiset, älkäämme pelätkö avata suutamme ja sanoa kauniita asioita toisillemme. Näin tekemällä saatamme pelastaa jonkun päivän, tuomme iloa lähimmäistemme elämään ja valaisemme maailmaa kummasti. Kohteliaisuus on hyve, jota ei tarvitse pitää vakan alla. Jos jollakulla on kauniit vaatteet, ihanat hiukset, upeat silmät tai jotain muuta kehuttavaa, niin herranen aika kehutaan heitä ja sanotaan kauniita asioita. Vilpittömyys ja kauniit sanat eivät maksa mitään, vaan päinvastoin tuottavat moninkertaista iloa. Amen.



Elämää yleiskokouksen ohessa: Kurpitsajuhla, flunssa ja ikuistetut hetket

Vaikka yleiskokouksen aikana suurin osa päivistä kului töissä tai työpaikalla, niin vapaa-ajallakin ehti olla tekemistä, kokemista ja näkemistä. Mieleeni jäi erityisesti halloweenin vietto, joka tapahtui virallista halloweenia edeltävänä lauantaina. Kokoonnuimme harjoittelija- ja kaveriporukalla Marjon lähelle 11. kaupunginosaan syömään italialaiseen ravintolaan (ruoka oli supernamia! <3) ja jatkoimme iltaa läheisessä baarissa. Ravintolassa oli mukava brittiläinen tarjoilijatyttö, jonka kanssa juttelin Lontoosta. Baarissa puolestaan pidimme kivaa kansainvälisellä porukalla ja kilistelimme laseja kurpitsajuhlan kunniaksi. Minä jatkoin iltaa baarista poistuttuani vielä Republiquen lähellä jossain lattariklubilla Arien kanssa. Ilta venähti niin myöhäiseksi, lähdin klubilta klo 02.30, että en ehtinyt viimeiseen metroon. Matka Republiquelta kotiini on noin kuusi kilometriä ja tuon matkan kävelin aamuyöllä kiltisti, koska en saanut taksia. Tunnin kävely öisessä Pariisissa oli kokemus sinänsä ja suhteellisen turvallinen, sillä kuljin homobaareistaan tunnetun Maraisin alueen läpi. Ajattelin, että tuolla alueella riski joutua raiskatuksi (rikos, jota pelkään ryöstämistä enemmän yksin yöllä liikkuessani) on pienempi kuin jossain muualla ja siksi kävelin sitä kautta. Loppukotimatkani taas kulkee turistialueen poikki ja siellä on poliiseja kaikkialla, joten siksikään matka halki aamuöisen Pariisin ei pelottanut lainkaan. Sen sijaan Pariisin kauneus näyttäytyi uudessa valossa kulkiessani ohi valaistun Notre Damen katedraalin tai ylittäessäni Seinen Eiffel-tornin loisteessa. Paris, je t'aime. <3

Ikävämpi muisto yleiskokouksen ajalta on sitkeä flunssa, joka vaivaa vieläkin. Olin pitkästä aikaa oikein kunnolla kipeä, sillä minulle nousi kuumetta. Yhden työpäivän käytinkin sairastamiseen, mutta onneksi flunssa ei vienyt kaikkea kuntoa, hiljensi tahtia vain hiukan. Flunssa-aalto iski muihinkin, sillä myöhemmin Marjo sairastui ja Nuorisofoorumiin Suomesta tullut Miika sai tartunnan myös. Miikan viimeisenä Pariisin iltana olimme ulkona syömässä sushia ja köhimme kilpaa keskustelun lomassa. Ravintolan muut asiakkaat eivät olleet käytöksestämme kovin iloisia. :) Samana iltana löysin muuten oluen ilot, kun maistoin valkoista olutta (bière blanche) Odéonin lähellä sijaitsevassa kanadalaisessa urheilubaarissa. Oli hyvää. :) Sen jälkeen oluenmaisteluni on jatkunut ja olen tennyt tuttavuutta myös vadelma- ja kirsikkaoluiden kanssa. Herkullisia molemmat, vaikka viini onkin edelleen numero yksi suosikkijuomieni listalla. :)

Pysyvin muisto yleiskokouksesta oli kuitenkin esimieheni Kirsin meille kaikille lahjoittama valokuva. Kirsin toiveesta otatimme pienen toimistomme väestä (Marjo, minä, Kirsi ja assistenttimme Marja) virallisen yhteispotretin Unescon valokuvaajilla. Kirsi yllätti meidät kuvauksen jälkeisenä päivänä, sillä aamulla työpöydiltämme löytyi otatettu valokuvamme kauniisti kehystettynä ja kuvatekstillä varustettuna. Kyyneleet ihan nousivat silmiin liikutuksesta ja eleen hienoudesta. Yleiskokousmuistot säilyvät varmasti mielessäni aina, mutta on hienoa omistaa jotakin pysyvää muistona ikimuistoisesta syksystä ja ajastani Unescolla. Tässäpä muisto vielä ihan konkreettisena:

Yleiskokoksen päätös: Sauna ja kattobileet

Yleiskokousen viimeisenä päivänä, joka oli torstai 10. marraskuuta eli kunnianarvoisan tohtori Martti Lutherin ja kaikkien muiden Marttien muistopäivä, kokoustettiin pitkän kaavan mukaan, sillä päätössessio venähti kuuden tunnin mittaiseksi. Minä en kuitenkaan ollut tuota istuntoa kuuntelemassa, sillä vaihdoin kokouksesta vapaalle ja lähdin Suomen suurlähetystön tiloihin saunomaan. Suurlähetystössä on siis kellarissa oikein upeat saunatilat, joita suurlähetystön henkilökunta saa käyttää. Suurlähetystössä harjoittelussa olevan Marleenan suhteilla pääsimme saunomaan ja nauttimaan ihanista löylyistä.

Sauna oli taivaallinen ja rentouttava kokemus, jonka voimin jaksoin vielä palata työpaikalle ja juhlia Unescon 36. yleiskokouksen päättymistä Pariisin kattojen tasalla. Bileet järjestettiin Unescon seitsemännen kerroksen ravintolassa, joka juhlia varten oli muutettu diskoksi. Musiikki vaihteli teknojumputuksesta ikivihreisiin diskoklassikoihin (BeeGeesin Stayin' Alive) ja europoppiin DJ:n pannessa parastaan. Juhlien ihanuus oli kuitenkin ravintolan suuri parveke, josta avautui näkymä öiseen Pariisiin ja viereiseen Eiffel-torniin, joka oli puoliksi sumun peitossa. Sumu oli harvinainen ja kiehtova ilmiö, jota moni ihasteli - minäkin tottakai. Niin myös parvekkeella vieressäni seisonut herrasmies, joka paljastui ammattivalokuvaajaksi. Hän tahtoi ikuistaa minut kuviinsa valokuvaamalla sivuprofiiliani vasten sumussa kylpevää öistä Pariisia. Kuvista tuli ilmeisen onnistuneita, sillä herra kiitteli poseeraustani vuolassanaisesti. :)

Ehdin myös näissä juhlissa jutella pitkästä aikaa taannoisen treffiseuralaiseni Navidin kanssa. Romanssimme on siis onnellisesti kuollut ja kuopattu ja nykyisin olemme hyviä ystäviä. Iloa elämään toivat myös muut tutut, joiden kanssa sain vaihtaa kuulumisia. Muuten bileet sujuivat rauhaisasti ja vailla kommelluksia. Näin tuttuja, join mukanani tuoman oluen (koska en halunnut maksaa kalliista juomista ja koska olin seuraavana päivänä töissä), tanssin villisti ja poistuin keskiyön jälkeen kotiin nukkumaan. Yleiskokous päättyi epävirallisen virallisesti näihin kuviin ja tunnelmiin.

Octobre et Forum de jeunesse - beaucoup des amis, trop du vin et une experience memorable

Oh là là, kuinka aika onkaan taas lentänyt. Siitä on melkein kuukauden päivät, kun viimeksi istuin kunnolla alas ja pääsin naputtelemaan viimeisimmät kuulemiset ja kuulumiset sekä tapahtumat muistiin. Suuret pahoitteluni, että olen laiminlyönyt teitä. Nyt otan vahingon takaisin ja rustaan noin puolet viimeisimmistä seikkailuistani muistiin. Toinen puolisko tarinoita seuraa loppuviikosta. :) Poikkeukselliset yritän kirjoittaa päiväkirjamaisesti jokaisesta päivästä (jolloin tapahtui jotain merkittävää) jotakin. Siispä on y va! :)


Lokakuun alkupäivät: ruokaa, juomaa, romanssia ja muuta kivaa

Syyskuu vaihtui lokakuuksi kuin varkain, mutta sää ei onneksi muuttunut lokakuisen ankeaksi. Päinvastoin lämmintä on edelleen ollut, vaikka aamut ja illat ovatkin pimeitä. Ajoittaisia viileämpiä kausiakin on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, mutta enimmäkseen pohjoismaiseen ilmastoon tottunut kokee Pariisin vajaan 20 asteen syyslämpötilan oikein miellyttävänä.

Lokakuun pääteemana tuntui olevan uusiin ihmisiin tutustuminen. Ensimmäiseksi kunnian saivat ystäväni Riikan ystävät Jarkko ja Lea, jotka asuvat työasioiden vuoksi toistaiseksi Pariisissa. Jarkko on Ecole Militairessa opiskelemassa, joten olemme tavallaan naapureita (Unesco sijaitseee upseerikoulun vieressä). :) Kävimme Jarkon ja Lean kanssa syömässä eräänä lämpimänä syksyisenä keskiviikkoiltana
Buttes-aux-caillesilla, joka on aivan naapurissani. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa, sillä muita suomalaisia on aina hauska tavata. Ilta kului rattoisasti ja päättyi mukavasti vatsa täynnä ja mieli virkeänä uusien ihmisten kohtaamisesta.

Saman viikon torstaina oli vuorossa hiukan romanssia, sillä minulla oli treffit. :) Pariisilaiset treffini sujuivat summa summarum seuraavaan tapaan: kävimme erään taidenäyttelyn avajaisisssa, kävelimme käsikädessä ympäri Pariisia, söimme ravintolassa (herrasmieheni maksoi!), pussailimme kiihkeästi Passyn metroasemalla (kuusi metroa ehti mennä ohi ennen kuin pääsin kotiin :D). Romanssini on kuitenkin toistaiseksi hyvin hyvin alkutekijöissään, joten ei suuria odotuksia tai riemunkiljahduksia siellä. Todennäköisesti koko juttu jää vain ohikiitäväksi ihanaksi muistoksi Pariisin syksystäni. Mutta kuka tietää. Sen verran sekaisin kuitenkin menin, että onnistuin saamaan elimistöni ihastuksesta pois raiteiltaan. Kroppa-parka kärsi unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta - nukuin viikon huonosti ja söin vain pakosta. Jos ihastuminen on tällaista en halua tietää, mitä rakastuminen elimistölleni tekee! Romanssi on kuitenkin aina ihana asia ja mikä parempi paikka kokea se kuin Pariisi. ;)

Treffiviikkoni perinteiset perjantai-lasilliset nautimme Marleenan, Sinikukan ja Marjon kanssa nelistään Chez Prune -nimisessä ("Kuivatun luumun luona" :D) baarissa 10. kaupunginosassa. Sen jälkeen juhlistimme pienellä porukalla tanskalaisen Mortenin synttäreitä  Maraisin seudulla meksikolaisravintolassa. Ilta päättyi minun kohdallani aikaisin, kun lähdin väsyneenä kotiin nukkumaan univelat pois. Lauantai-iltana minulla oli tylsää kotona, joten päätin ottaa yhteyttä lähellä asuvaan Marleenaan. Lopputuloksena oli herkullinen illallinen Quartier Latinissa eräässä turistiravintolassa, joka ilmiselvästi oli perheyritys. Tarjoilijat (miehiä kaikki) olivat kovasti kiinnostuneita työkännykästäni, joka on vanhemmanpuoleinen Nokia, mutta jossa tulee kommunikaattorin kirjoitusnäppäimistö muutamalla kikalla näkyviin. Ruoka oli herkullista (crepit nam!) ja palvelu pelasi. Ruoka ei ollut myöskään hinnalla pilattu, sillä 15€ hintaan sai syödä kolmen ruokalajin menun (juomat erikseen). Ilta jatkui matkaamalla metrolla Montmartrelle, jossa kävelimme tihkusateessa pitkin mukulakivikatuja ihastelemassa viinifestivaalien viimeisiä hetkiä. Tunnelma oli rento ja loppuillasta otimme vielä lasilliset kulmabaarissa lähellä Pigallea. Barissa oli hauska tarjoilijapoika, joka oli seuraavalla kerralla tarjoamassa meille juomia. :D Kävelimme Pigallea pitkin kohti metroa, kun sain jälleen kokemuksen ranskalaisesta huomaavaisuudesta (lue: flirtti): "C'est pour toi, chèrie!" huudahti eräs ohikulkenut herrasmies ja heitti lentosuukon perääni. Lähdimme metrolla kotiin klo 02.00 maissa, mikä on outo ajankohta käyttää metroa, koska Suomessa tuohon aikaan kulkevat vain taksit tai yöbussit. Pariisissa metro kuitenkin kulkee noin klo 2.30 saakka viikonloppuisin. Ilta oli oikein mukava ja sen voimin oli hyvä laskeutua rauhallisen ja sateisen sunnuntain viettoon. Kävin katsomassa kehutun Drive-elokuvan (Ryan Gosling <3), joka oli loistava. Päivää kuitenkin hiukan masensi tieto ala-asteaikaisen luokkakaverini Jonnan kuolemasta. Jonna oli kadonnut Tampereella saman viikon tiistaina ja löytynyt myöhemmin kuolleena - tapaukseen ei liittynyt rikosta.Mieli oli siksi hiukan apea, kun uusi viikko alkoi.

Seuraava viikko jatkui mustissa tunnelmissa, sillä saimme kuulla assistenttimme Marjan puolisin menehtyneen pitkälliseen sairauteen. Viikko töissä oli siksi sekä hiljainen että kiireinen, koska Marja ei ollut paikalla ja kun hän tuli töihin yritimme parhaamme mukaan auttaa häntä surutyössä. Minä pääsin laittamaan teologian opintoni käytäntöön ja autoin häntä hautajaisvalmisteluissa (valitsimme yhdessä virsiä ja raamatunkohtia). Muuten viikko kului Suomi-tyttöjen kanssa leffassa käydessä, piipahtamalla Suomen suurlähetystön ruokalassa lounaalla (joka sattumien summasta johtuen oli vahingossa ilmainen :D), viettämällä pitkästä aikaa koti-iltaa (söin vuohenjuutsoa ja join punaviiniä :D) sekä olemalla yllättävän energinen ja iloinen eräänä kauniina syysaamuna. Piipahdin tuolla viikolla myös kirkossa keskellä viikkoa. Kello 18.00 Pariisin 14. kaupunginosan yhdessä suuressa roomalaiskatolisessa kirkossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Messu ei ollut käynnissä, mutta paikalla oli paljon rukoilijoita, hiljentyviä ihmisiä sekä harrasta tunnelmaaa. Minuun on aina vedonnut roomalaiskatolisuudessa sen rituaalisuus ja tunsin siksi oloni kotoisaksi syttyvien kynttilöiden, pyhimysalttareiden ja rukousnauhojen keskellä.

Loppuviikosta Pariisin tuttujeni määrä lisääntyi, kun tapasin Unescon sihteeristössä työskentelevän norjalaisen Rebeccan. Hän on oikein söpö ja suloinen tyttö. Olimme harjoittelijaporukallaa jälleen (kerran) ulkona ensin torstaina ja sitten vielä perjantaina. Kivaa oli, mutta yöjuoksentelu viikolla vaati veronsa ja siksi viikonloppu ennen syksyn h-hetkien eli Unescon Nuorisofoorumin ja yleiskokouksen alkua kului rauhallisesti elokuvien, hautausmaakävelyn - kävin Montparnassen hautausmalla moikkaamassa Sartrea ja Simone de Beauvoiria - ja tuttujen tapaamisen merkeissä. Sunnuntaina piipahdin myös messussa Saint-Sulpicen kuuluisassa (kts. Da Vinci -koodi) kirkossa.Seuraaviksi viikoiksi rauhallinen elämä olikin sitten muisto vain. :)

Sekalaisia yksityiskohtia viikkojen varrelta:

* Näin ensimmäisen kerran mormonipoikia Pariisissa. He olivat pysäyttäneet jonkun pyöräilijän Port-Royalen lähellä ja tekivät saarnatyötään suurella antaumuksella.

* Ranskan lähetsyvät presidentinvalit (ensi vuonna) saivat aikaan puolueiden sisäisen kamppailun presidenttiehdokkaista. Vaikka minulle kovasti jaettiin Martine Aubryn vaalimainoksia, niin siitä huolimatta hän hävisi vasemmistopulueiden ehdokkuuden Francois Hollandelle.

* Olen ihan varma, että näin Robert de Niron työmatkallani. Tai sitten kyseinen herra oli täydellinen lookalike.

* Nuorisofoorumiin liittyen sain sähköpostia näyttelijä Forest Whitakerilta. :)

* Hoksasin, että olisi aika kirjoittaa siitä, kuinka Pariisissa ruokakaupasta voi tilata/ostaa ruokaa kotiinkuljetuksena. Ruokaa pitää olla silloin aika paljon, mutta toimitus kotiin on sitten ilmainen. Aika kätevää ahtaassa Pariisissa.


Unescon Nuorisofoorumi: Musta maine, mielenkiintoisia ihmisiä, maailma jalkojen juuressa

Maanantaina 17. lokakuuta 2011 alkoi Unescon 7. Nuorisofoorumi. Kyseinen tapahtuma kerää yhteen nuoret yli 100 maasta keskustelemaan Unescon vaikutuspiiriin kuuluvista asioista järjestön päämajaan Pariisiin. Näin siis ainakin teoriassa. Edustin foorumissa Suomea yhdessä tamperelaisen Miika Tomin kanssa. Tiimimme oli oikein toimiva - Miika hoiti asiasisällön ja minä hauskanpidon. :) Käytännössä foorumi oli farssin, lastentarhan ja holhousyhteiskunnan sekoitus. Älkää käsittäkö väärin. Viikko oli todella hauska, mahtava ja antoisa. Mutta mukan mahtui myös itkua, hammastenkiristystä, huutoäänestystä, naurua, viiniä, laulua, tunteenpurkauksia ja jäähyjä. Koska kerrottavaa riittää, yritän selittää kaiken mahdollisimman lyhyesti. Muuten menee ikä ja terveys kaiken kertomiseen. :)

Maanantai (niin kuin kaikki muutkin kokouspäivät) alkoi aikaisin klo 8.30. Päivän sessiot oli istunnot olivat tylsiä eikä tilaa keskustelulle tuntunut olevan. Maanantain kohokohtia olivat Unescon hyväntahdonlähettilään Forest Whitakerin tapaaminen (kts. valokuva) ja uusiin ihaniin ihmisiin tutustuminen. Samoin illallinen läheisessä ravintolassa Pohjoismaiden edustajien kanssa oli hauska kokemus, sillä norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset kollegat olivat oikein muukavia tyyppejä. Ruotsi maksoi aterian, joka oli vain ensimmäinen viikon monista ilmaisista illallisista. :) Ai niin, olin aivan unohtaa. Niitin heti maanantaina kyseenalaista mainetta ja kunniaa (jonka hankkiminen jatkui viikon aikana), kun huusin salillisen ihmisiä hiljaiseksi. Kyseessä oli iltapäivän eräs kokous, jossa ihmiset alkoivat olla aika levottomia ja puhuivat keskenään. Mitään ei meinannut kuulua ja tilaisuudessa keskusteltiin suhteellisen tärkeistä asioista. Lopulta minulta paloi pinna ja huusin täysillä "QUIET". Lopputuloksena 400 ihmistä hiljeni täysin ja puheenjohtaja kiitteli olevansa samaa mieltä Suomen kanssa. Koko loppuviikon minut sitten tunnistettiin äänestäni ja sain maineen huutajana - muutaman muunlaisen maineen ohella. Kunniakseni ja ilokseni on sanottava, että palaute oli yleensä hyvin positiivista, sillä sain kiitosta toiminnastani ja kauniista sekä kantavasta äänestäni. :)

Tiistaina oli Nuorisofoorumin viralliset avajaispäivä ja valitettavasti tylsät luennot jatkuivat. Osanottajien mielissä pyöri jatkuvasti kysymys siitä, missä ovat keskustelu ja debatti, joita varten foorumiin oli tuotettu ihmisiä ympäri maailmaa. Plussana edelleen oli ihanien ihmisten tapaaminen. Iloinen yllätys oli havaita, kuinka  moni tiesi Suomen. Muun muassa tapaamani päiväntasaajanguinealainen (,joka muuten heti bongasi minut skandinaaviksi) ja iranilainen tyttö olivat opiskelleet vuoden Jyväskylässä ja kehuivat Suomen maasta taivaisiin. Kyproksensuomalainen Fanni puolestaan bongasi minut Suomen paikalta ja kertoi äitinsä olevan suomalainen. Olemme nyt pitäneet yhteyttä, jotta Fanni voi harjoitella suomenkielen taitojaan. :)

Nyt sitten pääsenkin päivän hauskimpaan osuuteen eli illanviettoon, joka järjestettiin Unescon 7. kerroksen ravintolassa. Ilmaista ruokaa ja juomaa oli luvassa - ja paljon. Varsinkin sitä jälkimmäistä, vaikka ruokana tarjoiltu sushi olikin erinomaista. Viini oli kuitenkin parempaa ja join illan aikana laskujeni mukaan noin 9-10 lasillista - lähdin aika huppelissa pois klo 22 aikoihin. Illan aikana vietin rattoisia hetkiä mukava tanskalainen Annin kanssa, tutustuin Unescon sihteeristössä harjoittelussa olevaan norjalaiseen Hansiin ja sain uusia ystäviä Kanadasta (thank you Yassen, Victoria and Jimmy! <3). Loppuillasta sain lisätä huutajan maineeseeni vielä kaksi kyseenalaista termiä lisää: viiniinmenevä ja flirtti. Minulla oli nimittäin koko ajan lasi kädessä ja flirttasin lähes kaikille miespuolisille henkilöille, jotka sattuivat tulemaan vastaan. Anekdootteina mainittakoon mm. noin 60-vuotias herrasmies parvekkeella ja herrahovi, jota pidin loppuillasta - olin siis eri kansalaisuuksista (mm. Meksiko, Yemen, Honduras, Namibia, Norja, Viro, Belgia, Vatikaani ja Brasilia) koostuvan seurueen ainoa nainen. Olin elementissiäni, kun sain tavata hauskoja ihmisiä, juoda viiniä ja jutella mukavia kaikkien kanssa. Miika hoiti työjutut ja minä olin partygirl, sillä illan aikana alueryhmämme (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) oli tarkoitus pitää pieni palaveri. Kokoustamishetken koittaessa en kuitenkaan halunnut lopettaa hauskanpitoa, vaan lähetin Miikan kokoustamaan luvaten itse liittyä joukkoon myöhemmin. Noin tunnin kuluttua olinkin menossa kokoustamaan - olin jo ovella lähdössä - kun vastaantulleet ranskalaiset ja hondurasilaiset pojat "pelastivat" minut ja johdattivat takaisin viinipöydän luokse. :) En siis koskaan päässyt tärkeään kokoukseen, vaan join vain viiniä koko illan - saaden siis maineen flirttinä, juoppona ja huutajana.

Keskiviikkona tylsät luennot jatkuivat työryhmien muodossa. Keskustelulle ei taaskaan ollut tilaa ja kohtelu oli välillä suorastaan lapsellista - kun pyysin vessataukoa vastauksena oli kehotus olla karkaamatta samalla tupakalle. Iltapäivällä vietin kolmen tunnin rattoisan hengaustauon Fannin ja Meksikon delegaatiossa harjoittelussa olevan Arien ja Hansin kanssa. Ja samalla pääsin haastateltavaksi nuorisotyöttömyydestä Nuorisfooruminn videoblogiin. Ilta oli jälleen hauska, sillä Goi Peace Foundation -niminen järjestö oli organisoinut kiinnostavan ohjelman hyväntekeväisyyden inspiroivasta vaikutuksesta. Paikalla puhumassa oli kolme kiinnostavaa ja todella inspiroivaa henkilöä. Illanvietto huipentui jälleen sushiruokaan ja kolmeen lasilliseen shamppanjaa. Sain hyväntahtoista kuittailua edellispäivien tempauksistani ja kasapäin uusia tuttuja.

Torstai oli viimeinen kokouspäivä ja vasta silloin pääsimme itse asiaan eli keskusteluun käsiksi. Päivä oli pitkä ja tunteet kuohuivat, sillä Nuorisofoorumin loppuasiakirjan luomis- ja hyväksymisprosessi oli kaikkea muuta kuin demokraattinen tai selkeä. Kunnollisia ohjeita ei ollut, varsinaiselle keskustelulle ei ollut aikaa ja meitä kohdeltiin edelleen kuin lapsia. Päätösasiakirjasta keskusteltiin lopulta seitsemän tuntia ja pitkällisen väännön ja purnauksen jälkeen se saatiin lopulta hyväksyttyä. Olo oli sen jälkeen väsynyt ja vihainen, mutta myös helpottunut ja onnellinen. Illalla menin ulos muiden delgeaattien kanssa. Kävimme syömässä italaialaisravintolassa pienellä porukalla ja kello 22 maissa treffasimme suuremmalla porukalla Eiffel-tornin alla tarkoituksenamme mennä jonnekin istumaan iltaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut päättää, mitä tekisimme tai minne menisimme, joten lopulta päädyimme laahustamaan pitkin kaupunkia viidenkymmenen hengen massana. Illanistujaispaikan valitseminen kesti kaksi tuntia ja lopulta alkoi jo naurattaa - jos emme osanneet ratkaista näin yksinkertaista asiaa, niin en yhtään ihmettele päätösasiakirjasta käytyä kädenvääntöä. :) Lopulta päädyimme Metro La Motte-Piquetin lähellä olevan baarin terassille ja vietin antoisan illan Egyptin delegaation pojan kanssa keskustelemalla Tahirin aukiosta (hän oli ollut siellä tammikuussa koko perheensä kanssa) ja koptikristittyjen ja muslimien välisistä yhteenotoista. Ilta päättyi klo 01.00 maissa siihen, että juoksin metroasemalle ehtiäkseni kirjaimellisesti viimeiseen metroon ja sillä kotiin. Ehdin. :)

Nuorisofoorumista käteen jääneet asiat ja muistot voi listata seuraavasti:

* Tutut ja uudet ystävät ympäri maailman! Minulla oli ihania kokemuksia ja toivon, että tapaan ihanat ihmiset vielä uudestaan! <3 Sain olla oma itseni ja tulin siksi tunnetuksi huutajana (kaunista ääntä kiiteltiin tai kimeää ääntä pilkattiin), juoppona (I love wine) ja seurallisena (flirttikin sopii). Minua myös kiiteltiin suloiseksi ja söpöksi ja Miikasta tykättiin yleisesti, joten  Suomi/Finland sai mainetta ja kunniaa - minä mainetta (kyseenalainen sellainen) ja Miika kunniaa (hänet valittiin Nuorisofoorumin loppuasiakirjan esittelijäksi yleiskokoukseen).

*Ruokaa tai siis karkkia tuli aina, kun valitin nälkääni.Muun muassa tiistaina viereisellä penkillä istunut herrasmies Egyptistä tarjosi karkkia, kun olin ääneen valittanut nälkääni tanskalaiselle Annille. Sama homma (eri ihmisten toimesta) toistui sekä keskiviikkona että torstaina. Ihmiset ovat ihania. <3

* Lastentarhameininki välillä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun kokouskäytäntöjä ja päätöksentekoprosessia ei selitetä kunnolla auki.

* Kuinka etuoikeutettu olen monessa suhteessa. Keskusteluissa muiden maiden nuorten kanssa selvisi muun muassa, että Pariisin matka oli nepalalaisen pojan ensimmäinen ulkomaanmatka ja että iranilainen tyttö ei voinut olla Facebook-ystäväni, koska Facebook on Iranissa kielletty.

* Kielitaito on valttia. Vaikka foorumin osallistumisvaatimuksena oli sujuva englanninkielentaito, läheskään kaikki eivät puhuneet mitään vierasta kieltä. Monet Latinalaisen Amerikan maiden edustajat puhuivat vain espanjaa, Afrikan joidenkin maiden nuoret vain ranskaa ja arabimaiden edustajat vain arabiaa. Tämä asetti tulkkaukselle aika ajoin haasteita, koska Unescon viralliset tulkit eivät olleet aina käytettävissä. Tällaisissa tilanteissa tulkkaus sujui nuorten itsensä toimesta, kun vapaaehtoiset tai tutut ihmiset tulkkasivat toisilleen. Kansainvälisyys on mahtavaa!


Välitila ennen yleiskokousta: Viiniviikonloppu, vanhoja ystäviä ja vieraiden nurkissa hengausta

Nuorisofoorumin päätyttyä viikon viimeinen työpäivä eli perjantai käynnistyi paluuna arkeen: istumaan toimistolle ja työpöydän ääreen. Keskittymisvaikeuksia oli kuitenkin ilmassa koko päivän, mikä purkautui perjantai-illan after work-lasillisina lähibaaarissa jatkuvana puheentulvana ja kikatuksena. Poistuin lasillisisilta kuitenkin ajoissa, sillä näin iki-ihania opiskelukavereitani Riittaa, Tiinaa ja Maijaa illallisen merkeissä Latinalaisessa korttelissa. Yritin houkutella tyttöjä jatkoille, sillä sain uuudelta meksikolaisystävältäni kutsun lähistöllä sijaitsevaan baariin, jossa oli muutakin Nuorisofoorumijengiä. Arien kanssa ilta sitten kuluikin mukavasti terassilla istuen lämpölampujen alla. En lähtenyt jatkamaan minnekään, vaan menin kiltisti kotiin kello yhden maissa aamuyöllä. Seuraavana päivänä piti olla voimia, koska toimin turistioppaana. :)

Lauantain seikkailut alkoivat aamupäivällä, kun lähdin kiertelemään Pariisia Suomi-vieraideni kanssa. Turistipäivämme alkoi Montmartren kauniilta kukkulalta, jossa Amélien jalanjäljissä ihailimme näköalaa Pariisiin ja kävimme Sacre-Coeuria ihastelemassa. Kirkossa sattui olemaan messu käynnissä, mikä lämmitti teologien mieltä ja sydäntä kummasti. Seurasimme messun loppuun ja poistuimme sen jälkeen kirkosta lounastamaan läheiseen creperieen, jossa söimme suolaisia lettuja hyvällä ruokahalulla. Jätimme jälkemme paikkaan, sillä ahtaassa ravintolassa onnistuimme vahingossa rikkomaan yhden vesilasin. C'est la vie ja niin pois päin. :) Montmrtrelta suuntasimme kulkumme Pigallen eroottisesti värittyneelle alueelle ottamaan valokuvia Moulin Rouge -kabareesta. Saimme ikuistettua itsemme parhaissa cancan-tunnelmissa punaisen myllyn kanssa. Loppuiltapäivä kului ihastellessa Galleries-Lafayetten herkkuosastoa (ja ostamalla kotiinviemisiä), piipahtamalla katsomassa Opéra Garnierien rakennusta (jonka edustalla soitti mainio ja energinen tyttöjen puhallinpoppoo) sekä kävelemällä Champs Elyseesilla Riemukaaren juuressa. Loppuiltapäivästä tiemme sitten erosivat ja jouduin jälleen kerran jättämään hyvästit tutuille ja tärkeille ihmisille. Eroaminen on katkeransuloista, kuten muuan bardi on asian ilmaissut.

Champs Elyseesilla suomalainen tyttömeininki vaihtui kanadalaiseen herraseuraan, kun tapasin Nuorisofoorumin Kanadan kollegani Yassenin. Olimme illalla menossa ystäväni ja työkaverini Marjon luona järjestettäviin kotibileisiin ja meillä oli aikaa kulututtevana. Kävelimme Champsia kohti Concordea, kun nälkä iski ja päätin soittaa Marjolle kysyäkseni, voimmeko tulla heille laittamaan ja syömään illallista. Ruoanlaitto vieraiden nurkissa sopi isäntäväelle ja pikaisen kauppareissun jälkeen päädyimme Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn pieneen keittiöön kokkaamaan pastaa ja salaattia. Ruoasta tuli erinomaista ja seura oli vielä parempaa. Ehdimme mainiosti syödä ja aloittaa juustotarjottimen tuhoamisen ennen muiden juhlijoiden saapumista, Ilta oli vauhdikas, hauska ja kansainvälinen, sillä Marjon ja Geoffreyn (sekä kämppiksensä Pierren) olohuoneessa oli loppulaskujen mukaan arviolta 35 ihmistä noin kuudesta tai seitsemästä eri kansalaisuudesta. Minä join (jälleen kerran) korrektisti ilmaistuna liikaa viiniä ja vietin rattoisia hetkiä. Suomen kieli (muiden kielten sekamelskan kanssa) aiheutti hilpeyttä ja meksikolainen juomapeli loppuillasta lievää hämmenystä. Jatkopaikkana toimi läheinen klubi, jossa oli ysäribiiseille omistettu ilta. Minä en klubille kuitenkaan koskaan päässyt, sillä viini vaati veronsa. Itse asiassa sellaisella voimalla, etten selvinnyt omin avuin kotiin. Ensimmäinen kerta koskaan, kun onnistuin antmaan viinille niin suuren vallan. Pelastuksekseni koituivat Yassen ja Monacon kollegamme Simon, jotka kirjaimellisesti saattoivat minut kotiovelle. Minulla on muistikuvia siitä, kuinka minua talutetaan pitkin Pariisin katuja ja tuetaan metronpenkillä. Olin siis todella todella häpeällisen humalassa (OK, olin ihan p*rseet) enkä kovin ylpeä käytöksestäni. Mutta tämä on kaiketi osa elämää ja omaa kasvuprosessiani. Silti välillä mietin, millaisen teinin Pariisi on kaivanut minusta esiin. Toisaalta elin hyvin kiltin teini-iän, joten kaipa ne villimmät vuodet on pakko elää jossain vaiheessa. Pariisi tuntuu olevan minun teini-ikääni. No, mutta palatakseni tarinaani. pääsin siis herrasmiessaattajieni (siunatut pojat <3) ansiosta hyvin kotiin ja nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Koska tämä blogi on avoin tilitys Pariisin elämästini, voin sivumennen mainita laskeneeni Nuorisofoorumi-viikon aikana kertyneiden viinilasillisten määrän ja päätyneeni seuraavaan lopputulokseen: join kuudessa päivässä noin 7-8 pullollista viiniä. Maksa-raukka ja elimistö muutenkin oli kovilla tuon viikon aikana. Onneksi kroppa on sen jälkeen saanut rauhassa toipua ja palautua ennalleen.

Sunnuntaina aamu alkoi hieman kärsivästi, mutta koheni nopeasti. Kiertolaiselämäni jatkui, sillä menin iltapäivällä katsomaan maailman suloisinta pupua, jota Marjo oli viikonlopun ajan vahtimassa. Kyseinen pupu oli luppakorvainen kaniini nimeltään Jean-Claude Celestine. Hän oli oikein seurallinen ja tykkäsi minusta kovasti. Sain rapsuttaa hänen ihania korviaan ja tulin oikein onnelliseksi. Eläimet. <3 Pupuilun jälkeen siirryin jälleen kerran Marjon vieraanvaraisen katon alle syömään. Ruoka tosin oli mäkkärikamaa, koska edellisilta oli vaatinut veronsa ja elimistä tahtoi rasvaa, sokeria ja suolaa. Lounaspaussin jälkeen siirryimme Marjon kanssa Maraisin alueen väenpaljouteen ja pääsimme keskelle Zombie Walk -tapahtumaa. Veriset ja repaleiset elävät kuolleet täyttivät kapeat kadut ja valloittivat puistot. Meininki oli lievän hasardia, mutta selvisimme zombien maailmanvalloituksesta hengissä. Loppuillasta näin vielä kerran Yssenia ja Simonia. Kävelimme ympäri Pariisia, kävimme Latinlaiskorttelissa syömässä ja jälleen kerran jouduin hyvästelemään ihanan ihmisen, sillä Yassen palasi seuraavana päivänä takaisin Kanadaan. Viikonloppu oli ollut aivan mahtava ja päättyi, kuten oli alkanutkin: onnellinen ja väsynyt hymy kasvoilla.

TO BE CONTINUED... :) A plus. XXX

Les aventures parisiennes continuen

Salut mes amours! Valtaisan suuri anteeksipyyntö kuulumisten viivästymisestä. tämä johtuu siitä, että syksy on alkanut kiireisesti. Nyt otan kuitenkin vahingon takaisin ja raapustan viime aikaiset seikkailut muistiin. Kerrottavaa nimittäin riittää. Myös aika henkilökohtaista sellaista, mutta paljastan kaiken, vaikka tämä onkin julkinen blogi. Kyseessä on nimittäin hauska anekdootti ja itseironinen tarina, jolla on onnellinen loppu. Mitäpä sitä siis turhaaan salailemaan. Alors, on y va! :)

Syksy lähti käyntii nopeasti, sillä töissä vilkastui kertarysäyksellä. Viimeisen parin viikon aikana Unescon toiseksi korkein päättävä elin hallintoneuvosto on kokoustanut ja tekemistä on siis riittänyt. Tylsää ei ole ollut, vaan olemme Marjon (harjoittelijakollegani ja ystäväni) kanssa saaneet olla monessa mukana. Aika on kulunut hurjaa vauhtia ja on melkein vaikea uskoa, että olen ollut täällä jo kolme kuukautta. Pois en tahdo, vaikka Suomi-ikävä aika ajoin vaivaakin. Sitä lievitti kuitenkin syyskuun puolivälissä tehty pikavisiitti kotimaan kamaralle. Näin rakkaita ystäviä ja perhettä sekä sukumme uusimman tulokkaan Hiro-nimisen japaninpystykorvanpennun, joka kuuluu veljelleni ja kälylleni. Suloinen karvapallo. <3 Reissu Suomeen pirisiti ennen kaikkea henkisesti (kiitos vain ihanuudet, olette rakkaita! <3), sillä fyysisesti olin ihan kuitti kaiken reissaamisen jäljeltä. Lennot kyllä sujuivat kivuttomasti tällä kertaa suoralla yhteydellä Finnairin sinivalkoisin siivin. Anekdoottina kerrotakoon, että paluulennolla kapteenina toimi leveää savonmurretta puhuva lupsakan oloinen heppu. :)

Kotimaan matkailun ohessa piipahdin viime viikonloppuna Luxemburgissa hakemassa lopun omaisuuteni kotiin Pariisiin. Nyt maalliset omistukseni ovat vain kahdessa maassa. :) Reissu sujui kivasti ja nostalgisesti. Pariisin jälkeen Luxemburg on rauhallinen lintukoto, mutta oli kiva käydä kaupungissa tapaamassa tuttuja. Erityiskiitos Tuulialle, joka majoitti minut, Minnalle tavarasäilytyksestä ja Marjalle kyydistä juna-asemalle. Supererityiset terveiset Tuulian suloisille kissaotuksille. Nähdään ja halataan taas pian. <3 Matka Luxiin sujui nopeasti luotijunalla, johon tälllä kertaa sain edulliset liput, menopaluu oli vain 60€.Muuten aika onkin sitten vierähtänyt Pariisissa, mutta tylsää ei ole ollut. :)

Jos elämä on vilkastunut töissä, on se saanut kiireitä osakseen myös ykistyiselämässä. Marjon kanssa samaan aikaan aloitti muita harjoittelijoita, vanhoja tuttuja tietenkään unohtamatta. Olen siis saanut viime viikkoina läjän uusia tuttuja ja ystävykksiä, joiden kanssa aika on kulunut milloin terassilla, milloin syömässä tai milloin piknikillä. Tanskalaiset Unesco-harjoittelijat Morten ja Christian ovat jo vakikalustoa, samoin Suomen suurlähetystössä harjoittelijana työskentelevä Marleena ja OECD-harjoittelija Sinikukka. Myös Unescossa harjoittelijana ollutta Mariannea olen nähnyt viinilasillisten merkeissä. :) Muitakin harjoittelijoita on tullut tavattua, ennen kaikkea Pohjoismaista. Skandinaavinen yhteistyö on täällä kova juttu ja kivaa on ollut. Tanskaa en edelleenkään ymmärrä ja ruotsi on unohtunut, joten enimmäkseen englannilla mennään. Vaikka saa ranskaakin onneksi puhua. :) Puuhaa on riittänyt ja kivaa on ollut. Jos olisi SIMS-pelin hahmo, niin sosiaaliset suhteet olisivat rutkasti vihreällä. :) Leffassakin olen käynyt viisastumassa ranskan kielen suhteen ja nauttimassa kulttuurista. Suosittelen kaikille enemmän kuin lämpimästi leffaa La guerre est déclarée, jonka Ranska asettaa Oscar-ehdokkaakseen. Ihanan mahtava elokuva. <3 Samoin Nanni Morettin paavi-leffa Habemus papam oli mainio, teologit vinkvink. :) Kävin katsomassa ko. leffan italiaksi ranskalisilla teksteillä ja ymmärsin kaiken molempien yhteisvaikutuksesta. Vähänkö olin pollea sen jälkeen. :)

Muiden suomalaisten kanssa on tullut hengailtua paljon ja tapasin myös paikalla asuvaaa suomalaisyhteisä toissa lauantaina järjestyssä Suomi-kirkon messussa. Kyseinen messu järjestettiin ranskalaisen ev.lut. kirkon tiloissa aika lähellä Eiffel-tornia. Tilaisuus oli oikein kiva kirkkokahveineen kaikkineen. Messussa siunattiin niin pienet kuin vähän suuremmat koululaiset opin tielle ja tunnelma oli rennon riehakas. Minä sain avustaa messussa evankeliumitekstin lukijana ja ehtoollisavustajana. Teologin sydän paisui onnesta. Oli muutenkin mukavaa päästä vaihteeksi protestanttiseen messuun, vaikka katoliset seremoniat mukavia ovatkin. Protestanttinen on kuitenkin tuttua ja turvallista. :)

Ja sitten muutama hauska tarina, jotka kertovat tämänhetkiset kuulumiseni ja päällimäiset tunteeni ehkä parhaiten. Rakkaat äiti ja isi, jos luette tekstin, niin muistakaa, että olen yhä teidän pieni ja suloinen Lauranne. Tai sitten voisitte itse asiassa skipata seuraavat kappaleet kokonaan. Kiitos ja kumarrus. <3

Viimeviikon torstaina yhdistimme Euroopan kansalaisuudet ja lähdimme harjoittelijaporukalla viettämään after work -iltaa Champs Elyséesin lähellä olevaan yökerhoon. Joukoomme oli kutsuttu ihmisiä kaikista Pohjoismaista sekä Hollannista. Lopulta joukkomme koostui vain suomalaiista, ruotsalaisista ja hollantilaisista. After work tarkoitti sitä, että sisään pääsi klo 19.00 lähtien 15€ hintaan, johon kuului juomaa ja ruokaa klo 21.00 ilmaiseksi. Juoma osoittautui ihan hyväksi kuohuviiniksi jota tarjoiltiin sekalaisesta joukosta laseja. Ruoka oli pizzaa, salaattia ja kakkua, mutta itse en saanut maistettua kuin pizzaa, sillä laiskana ihmisenä en mennyt jonottamaan ruokaa ennen kuin klo 20.50. Kuudesta juomalipusta ehdin käyttää ainoastaan kolme. Muilla joukossamme oli kovempi tahti päällä ja osa ehti juomaan kaikki drinkkinsä. :) Minä en ehtinyt, kun oli muuta kivaa tekemistä. Bondasin nimittäin Hollannin toisen harjoittelijakundin kanssa ja meilla synkkasi oikein hyvin. Loppuillasta jopa niin hyvin, että päädyimme tanssilattialla pussailemaan suhteellisen kiihkeästi. Ilmeisesti vähän liian kovalla intensiteetillä, koska tarjoilija antoi meidän lopulta hienovaraisesti ymmärtää, että olisi aika vaihtaa maisemaa tai muuten maisema vaihdettaisiin puolestamme. :) Lähdimme - kumpikin omiin koteihimme! - mutta tapaamme vielä uudestaan. Pientä syysromanssia saattaa olla ilmassa siis. Pidän teidät ajan tasalla. :) Pariisihan on rakkauden kaupunki. <3

Perjantaina puolestaan päätimme mennä harjoittelijaporukalla nauttimaan klassisesti yhdet lasilliset työviikon päätteeksi läheiselle (ja jo vakipaikaksemme) muodostuneelle Le Cristal -baarin terassille. Yhdestä lasisita viiniä tuli kolme. :) Ilta päättyi kuitenkin kiltisti omaan kotiin ennen puoltayötä Place d'Italien lähellä nautitun vietnamilaisen ruoan jälkeen. Oli kiva ilta. :) Maanantaina puolestaan juhlimme Mortenin synttäreitä istumalla Seinen rannalla Ile Saint-Louisilla ja katselemalla Notre Damea ja auringonlaskua. Kesän viimeinen hellepäivä. <3 Ilta päättyi yhdentoista maissa Canal St.Martinin rannalla suklaaan, siiderin ja synttärilaulun merkeissä. Onneksi metrot kulkevat, saan olla nuori ja Pariisissa ja ympärillä on mukavia ihmisiä.:)

Ja lopuksi jälleen pieni listaus sekalaisia huomioita. Vous les goûtez bien. :) (Nyt saatte jälleen lukea äiti ja isi. :D)

*Kattila: Kiitos Sassa! <3 Sain vihdoin ja viimein astioita lainaan ja pääsen laittamaan ruokaa. Toistaiseksi tämä on jäänyt aikomusten tasolle, sillä viimeaikoina olen syönyt enemmän ulkona kuin kotona. Ja ollut enemmän ulkona kuin kotona. tarkemmin ajatellen olen viimepäivinä käynyt kotona vain nukkumassa. Onneksi en maksa paljon vuokraa. :)

*Flunssa: Taltutin sitkeän ja jokasyksyisen vihulaisen ranskalaisilla flunssalääkkeillä. Tehokkaat lääkkeet lähtevät aikanaan Suomeen mukaan. :)

*Häät: Sekulaarissa Ranskassa mennään naimisiin kaupungintalolla. Kirkollinen vihkimys on sitten erikseen, jos halutaan. Siksi lauantaisin ei välttämättä ole kirkoissa tunkua, mutta hääkansaa näkyy sitäkin enemmän eri kaupunginosien kaupungintalojen eli mairiesien edustalla. On hauska katsella arkisia askareita suorittavien pariisilaisten keskellä hääväkeä. :)

*Tikkarit liikenteessä: Koululaisten myötä liikenteeseen ovat ilmestyneet ns. tikkarimiehet ja -naiset, jotka ohjaavat liikennettä aamuisin, jotteivat lapset jää autojen alle. Ihan fiksu käytäntö Pariisin liikenneruuhkissa ja soveltavassa liikennekulttuurissa. Minäkin pääsen aamuisin koululaisten siivellä hyvin katujen yli. :)

*Temperamentti: Sitä ranskalaisilla riittää. :) Liikenteessä se näkyy tööttäyksinä ja huuteluna, jos homma ei toimi niin kuin pitää. Kerran todistin melkein tappelua, kun mopokuski ja autokuski olivat lähestulkoon toistensa kurkuissa kiinni lievän läheltäpiti-kolaritilanteen jälkeen. Torvet ympärillä soivat ja tyypit tönivät toisiaan keskellä vilkkainta aamuruuhka. La vie parisienne parhaimmillaan. :) Muuten tunteidenilmaisu kuuluu täällä asiaan spontaaneina kommentteina, olankohautuksina, vuolaana puheena jne.

*Unesco-duunini: Rakastan työtäni joka päivä enemmän. <3 Työn monipuolisuus on kaikkein parasta, sillä yksi päivä istuin kuuntelemassa tilintarkastusstandardeista ja seuraavana päivnä perehdyin Tagoran ja Nerudan runoihin. Monikielisyys on myös kivaa, samoin kansainvälinen tunnelma. Kaikkia mahdollisia kieliä pääsee puhumaan ja kuuntelemaan. Erityisen mukavaa on päästä hyödyntämään espanjan taitoja.

*Intiaanikesä: Viime viikko oli helteinen ja muutenkin syksy on tullut hitaasti. Vai mitä sanotte 30-asteen lämpötiloista lokakuun alussa. En kuitenkaan valita, sillä kesän täytyy olla edes kerran vuodessa. Syksyä on kuitenkin ilmassa ja sitä ennakoiden ostin tänään kahdet uudet kengät itselleni. Kesäkengät nimittäin vetelevät viimeisiään ja uudet tulivat siksi tarpeeseen. Pariisi tekee muuten hyvää kenkäfriikeille. Takaan, ettette poistu kaupungista tyhjin jaloin tai matkalaukuin, vaan tyhjän lompakon kanssa. ;)

*Kakka:  Sain eräänä aamuna työmatkalla kirjaimellisesti pa*kaa taivaalta niskaan, kun ohi lentänyt lintu päätti helpottaa itseään ja käyttää olkapäätäni vessana. Shit happens - näemmä ihan kirjaimellisesti. :) Takkina toiminut jakku sai osumaa, mutta putsaus sujui onneksi omin voimin tiskiaineen ja pumpulin avulla. Ei tarvinnut pelätä kalliita pesulalaskuja, kun kotikonstit onneksi toimivat. In your face, pulut! Samaan tematiikkaan liittyy kauhunsekainen havaintoni, kun eräänä kauniina päivänä tajusin kodittomien käyttävän läheisen metroasemani alikulkualuetta vessanaaan. K*usta ja p*skaa oli nurkissa samoin käytettyä vessapaperia. YÖK! :( Vinkkinä Pariisin kaupungille lisätä julkisia käymälöitä katukuvaan ja tehdä jotain auttavaa suurelle kodittomien joukolle. Je vous prie!

*Maailman paras patonki: Ulosteista ruokaan, vaikka asian pitäisi mennä toisin päin. No, epäkonventionaalisuus on vain hyvästä. Täten voin ilmoittaa, että maailman parasta leipää saa Pariisista, 14.kaupunginosasta, jossa Avenue du Mainella sijaitsee ihana leipomo, jonka nimeä en kylläkään muista. Mutta paikka löytyy aika läheltä Alesian risteystä. Kokeilkaa, ette todellakaan pety.

*Oleskeluluvat: Olen monena aamuna ihmetellyt suurta väenpaljoutta 14. kauounginosan poliisilaitoksen edustalla. Paikka on työmatkani varrella ja joka aamu siellä seisoo kymmeniä ihmisiä jonossa. Olen päätellyt, että kyseessä on oleskelulupien toimipiste, sillä jonottava kansa koostuu enimmäkseen afrikkalaisista, aasialaisista ja Lähi-idän kansoista. Valkoisena ohi kulkiessani olen etnisessä vähemmistössä ja muistan joka aamu olla kiitollinen Suomen kansalaisuudesta ja EU:sta joka säästää minut ranskalaisen byrokratian kiemuroilta.

*Armeija ja poliisi: Poliisin iskujoukko ajoi eräänä kauniina päivänä aamuruuhakassa. Kymmeniä panssaroituja autoja ja maijoja oli menossa jonnekin kovaa kyytiä. Pillit eivät sentään soineet. Armeijan edustajat puolestaan partioivat museoiden ja juna-asemien luona. Gare de Montparnassella oli tänäänkin iltapäivällä konekivääripataljoona turvallisuutta takaamassa. Minua konekiväärit lähinnä kyllä kauhistuttavat. Samoin arveluttaa niitä kantavien käsien keski-ikä, joka vaikuttaisi olevan juuri ja juuri K18-ikärajan paremmalla puolella.

*Anorektikot: Olen nähnyt kaksi tällaisen diagnoosin omaavaa naista kaupungilla kulkiessani. Luurangon laihat naiset herättävät minussa kauhunsekaisia tunteita ja sääliä. Siksi en tunnekaan huonoa omaatuntoa aamucroissantista, jäätelöstä tai juustosta, vaan kiitän onneani terveellisestä suhtautumisestani ruokaan. Taistelu syömishäiriöitä vastaan ei ole leikin asia!

*Neliöt: Nämä irtoavat Pariisista alueesta riippuen joko alle 7000€ tai yli 10 000€ lähtöhintaan. Siis tuo hintahaarukka per neliömetri. Tervemenoa vain haaveet kattohuoneistosta Pariisissa!

*Buttes-aux-cailles: Hurmaava naapurikorttelini, jossa palaa ajassa taaksepäin kultaiselle 1920-luvulle. Pariisin salattau aarre. Ihanan tunnelmallinen paikka etenkin hämärällä, jolloin vanhanaikaiset katulamput sytytetään ja kengät kopisevat mukulakivillä. <3


Tässäpä tämänkertaiset seikkailut. Jatkoa seuraa pikapuolin. Pysäkää ihanina, nauttikaa syksystä ja muistakaa, että l'amour on ihana asia. Je vous aime! XXX