Les dernieres moments mais pas la fin encore

Bonjour mes amours! Viimeisiä Pariisin viikkoja viedään ja siksi onkin aika päivittää blogi taas ajan tasalle. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut jos jonkinmoista tarinaa, sattumaa ja kommellusta. Pidemmittä puheitta menenkin siksi suoraan asiaan. :)

Ulko(ilma)elämää

Pariisin syksyäni on tuntunut värittävän yksi teema ylitse muiden: ulkona juoksentelu ja yökukkuminen. Rehellisesti sanoen en muista edes opiskeluaikanani bilettäneeni tällä tahdilla. Meno ei aina ole ollut raisua, railakasta tai edes vauhdikasta, mutta syksyn illoista suurin osa on kulunut sosiaalisissa riennoissa ja Pariisin baarikulttuuriin tutustuessa. Toki Unescon vastaanotoilla, joista edellisessä blogimerkinnässä oli listaus, on ollut oma osuutensa syksyn viininkulutukseen, mutta ei Unescoa voi kaikesta syyttää. Hyvä seura ja oma haluni juosta pitkin kaupunkia sen sijaan ovat pääsyyllisiä kirmaukseeni kuin varsa kesälaitumilla. :)

Koska minulla nyt jonkin verran on kokemusta Pariisin ”baariscenestä”, listaan ohessa muutamia viimeisen kuukauden aikana testattuja paikkoja. Samalla jokaiseen baariin liittyy pieni tarina, joten kuulumiset tulevat samalla kerrotuiksi.

Rue Mouffetard

Tämä paikka on viehättävä vanha katu täynnä baareja Pantheonin takana. Hinnat kalliista halpaan, happy hour -hinnat ihan kohtalaiset (iso lasi viiniä noin 3-4€). Eräässä vanhassa pubissa maistoin vadelmaolutta, namskis! <3 Ihan kuin olisi nauttinut Grandin vadelmamehujäätä nestemäisenä. :) Vietimme Mouffetardilla erään perjantai-illan. Istuimme iltaa aamuyölle kolmessa eri ravitsemusliikkeessä - välissä minä ja seurueemme herrasjäsenet Elko, Morten ja Trevy kävimme nauttimassa illallista läheisessä ja edullisessa turistiravintolassa. Ilta oli rento ja mukava. Lisäksi Mouffetard-kadulla sijaitsee hauskoja (mutta kalliita turisti-) kahviloita. Vietin yhdessä tällaisessa paikassa mukavan sunnuntai-iltapäivän somalialaistunisialaisen ystäväni Nafissan kanssa.

The Moose (rue des Quatre Vents, Saint-Germain) ja Bar Dix (rue de l’Odéon)

Ensiksi mainittu on kanadalainen baari, josta saa olutta rapakon takaa. kyseessä on itse asiassa urheilubaari, jossa tarjoillaan myös (amerikkalaista) ruokaa. Tunnelma on rento ja pohjoisamerikkalainen. Asiakaskuntaa laidasta laitaan urheiluhulluista miehistä teinipissistyttöihin. Tilana paikka on vähän ahdas, sillä istumapaikkoja ei lauantaina illalla tahtonut riittää kaikille. Olut oli hyvää, tällä kertaa join bière blanchea eli valkoista olutta – olimme siis ulkona eräänä lämpimänä lauantai-iltana.

Oluen luota matka jatkui jo aiemmin mainitsemaani sangria-baariin rue de Odéonilla (Bar Dix). Paikka ei ole asiakaspalvelulla kruunattu eikä muutenkaan mitenkään ihmeellinen, mutta ihan hyvää sangriaa sieltä saa. Hinnat ovat kohtalaiset ja tunnelma boheemi.

Rue Oberkampff

Matkaoppaidenkin (ainakin Mondo, joka on superhyvä opus) mainostama baarikatu sijaitsee lähellä Republiquea ja Parmantierin metroa. Baareja on vierivieressä ja valinnanvaraa löytyy jokaiselle. Itse poikkesin Le Quartier General -nimisessä pikkubaarissa, jossa oli loistavaa be-boppia live-musiikkina. Musiikki tosin loppui juuri kun saavuin paikalle – kello oli tuolloin 01.00 aamuyöllä. Kyseessä oli siis sama ilta (ja kuudes biletyspäivä sillä viikolla), jolloin olin istunut iltaa ensin The Moosessa ja sitten Bar Dixissä. Olin jo matkalla kotiin sangrioiden jälkeen, kun sain viestin ystävältäni Arielta. Hän pyysi minut Oberkampfille juhlimaan jonkun kaverinsa synttäreitä. Olin jo ehtinyt kotiin asti, mutta päätin silti vielä lähteä uudestaan liikkeelle ja otin metron keskiyön jälkeen kohti Oberkampffia. Siksi olin perillä vasta kello yhden maissa ja ehdin nauttia hyvästä seurasta ja musiikista tunnin ennen kuin baari meni kahdelta kiinni ja minun piti lähteä viimeiseen metroon – jonka yllätys yllätys missasin jälleen kerran. Siispä edessä oli jo toisen kerran kuuden kilometrin yökävely Républiquelta kotiin – olin liian pihi ottamaan taksia.

Notre Dame de la Loretten seutu ja Syphax Café

Täällä olevan baarin löysi Marleena Googlen avulla. Paikka sijaitsee ihan Notre Dame de la Loretten -metroaseman vieressä ja on siis nimeltään Syphax Café. Ihan kiva tunnelma ja kirsikkaolut oli hyvää. Emme viihtyneet paikassa kovin kauan, sillä olimme rankan työviikon jälkeen melkoisen väsyneitä.  Asiakaskunta oli opiskelijoita ja muita nuoria, hinnat kohtalaiset. Sijainti ihan mukava lähellä Grands Boulevardseja.

Maraisin alue (Huom! Minun määritelmäni Marais'ta käsittää sekä 3.,4. ja 10. arrondissementin osia)

Alue on kuuluisa homobaareistaan ja boheemin rennosta tunnelmastaan. Molemmat pitävät paikkansa, mutta alueelta löytyy myös paljon kivoja kahviloita ja heterobaareja. Olen ollut täällä päin kaupunkia useampaankin kertaan. Juhlimme eräänä lauantaina Mariannen synttäreitä yhden kuppilan ulkoterassilla (siis marraskuussa lämpölamppujen alla!) ja eräänä perjantaina yhdessä baarissa piti olla karaokea. Emme kuitenkaan koskaan saaneet selville oliko Suomalais-ranskalaisen osakunnan järjestämä karaoke-ilta todella toteutunut, sillä yrittäessämme mennä baariin täsmällisesti (niin suomalaista!) klo 22.00, koko paikka ei ollut vielä edes auki. Omistaja katseli meitä ihmeissään ja sanoi karaoken alkavan vasta joskus puolenyön maissa. Niinpä menimme kuluttamaan aikaa samalla kadulla sijaitsevaan irkkupubiin (toinen vaihtoehto olisi ollut miehiä täynnä oleva homobaari) emmekä koskaan päässeet karaokea laulamaan. Irkkupubissa oli alakerrassa Suomi-tyttöporukan seuranamme norjalainen ystävämme Rebecca semitreffeillä (hänellä oli mukanaan joku ranskalainen poika, joka kovasti pokaili Rebeccaa :D) sekä aineissa ollut tuntematon sekopäinen mies, joka yritti repiä naulakkoa seinästä irti. Muuten pubissa oli pubitunnelmaa (asiakkaita nuorista kypsempään ikään ehtineisiin) ja hyvää irlantilaista siideriä.

Rue de Rivoli, Champs Elysées ja Latinalainen kortteli

Rue de Rivoli on enimmäkseen ostoskatu ja sen varrella sijaitsevat yökerhot ja klubit kalliita. Menimme sinne kuitenkin eräänä torstaina Afterwork-tapahtumaan (eli sama homma kuin syyskuussa Champs Elyséesillä, jossa sijaitsee vastaavia kalliita klubeja), jonne pääsi sisään à 15€. Hintaan sisältyi syöminen ja juominen kahden tunnin ajan niin paljon kuin jaksoimme. Bonuksena ilmaiset skumppapullot yli 70 henkilön kansainväliselle seurueellemme. Hollantilainen ystävämme Elko oli porukan kutsunut koolle ja jokainen toi paikalle omia tuttujaan, joten siksi meitä oli noin paljon. Tunnelma oli lievästi sanottuna tiivis (lue: ahdas), skumppa maukasta ja meno kansainvälistä – puhuin illan aikana kaikkia osaamiani kuutta kieltä. Musiikki oli teknojumputusta ja ruoka suhteellisen maukasta pastaa. Päällimmäisenä mieleeni jäivät juomani kymmenen lasillista kuohujuomaa, keskustelu Bolognasta kotoisin olevan italialaisen OECD:ssa työskentelevän kundin kanssa, kamerallani otetut valokuvat ja riehakas meno.

Latinalainen kortteli on turistialuetta ja sielläkin on baareja, joissa tosin en ole käynyt. Sen sijaan suosittelen epäpariisitarmaisesti alueen ravintoloita, joiden hinnat ovat kaupungin halvimmat. Niistä ei saa kulinaristisia elämyksiä, mutta runsaasti maukasta ja halpaa ruokaa – kolmen ruokalajin illallinen ilman juomia maksaa halvimmillaan 12–15€. Olen vienyt tänne tuttuja usein syömään – viimeisimpinä lukioaikainen ystäväpariskuntani Anna & Ville. Eräästä perheyrityksenä pyörivästä raflasta on tullut jo väkipaikkani. :) Siksi siis tänne päin kaupunkia, jos nälkä yllättää ja ranskalainen (perus-/koti-)ruoka kiinnostaa, mutta lompakossa on rajallisesti valuuttaa.

Marleenan läksiäiset ja UFO Bar.

Tämä on ihan spesiaalitapaus, josta kerron erikseen pienen tarinan. Olkaapa hyvät, mes cheris:

No niin, tarina jatkukoon. Seuraava katkelma on kertomus Marleenan läksiäisistä, joista tuli vaiherikkaammat kuin osasinkaan odottaa. Niillä oli myös seurauksia, joista lisää tuonnempana. Marleenan läksiäisiä juhlittiin siis viime lauantaina Marjon asuinseuduilla Républiquen lähellä. Aloitimme Marleenan ja brittiläisen tuttumme Johnin kanssa aikaisella illallisella kuubalaisessa ravintolassa, jonka Marleena oli aiemmin bongannut. Ravintolan omistaja tykkäsi meistä kovasti, sillä hänellä oli kuulemma aikoinaan ollut kolmen vuoden pituinen tulinen suhde persoonallisen suomalaisnaisen kanssa.  Raflassa sattui olemaan menossa meksikolainen ilta ja siksi paikka oli tupaten täynnä meksikolaisia ja muita latinoja ikähaarukalla vauvasta vaariin. Juhlallisuuksiin kuului yhteislaulua ja piñatan (tiedättehän sen häkkyrän, joka roikkuu ilmassa ja jota hakataan kepillä, kunnes se hajoaa ja sisältä tulee ulos karkkia ja muita herkkuja) rikkominen. Meno oli lattarimaisen riehakasta ja rentoa – paikalla oli lisäksi meitä ilahduttamassa monta suloista taaperoa ja vauvaa. Söimme paikassa herkullisen aterian (pihviä <3) ja saimme digestiiveiksi ilmaiset tequilat (oli muuten hyvää!) hyvityksenä siitä, että emme voineet maksaa ateriaamme kortilla. Loistava mesta ja vielä loistavampi asiakaspalvelu.

Tequilan voimin iltaa oli hyvä jatkaa läheisessä baarissa, jonka omaperäinen nimi oli UFO Bar. Paikan oli Marleena valinnut jälleen Google apunaan. Baarissa oli hyvä meno ja kello 19 maissa paikka ei ollut vielä liian täysi. Happy hour oli opiskelijoiden kukkaroille suunniteltu, sillä lasi viiniä maksoi vaivaiset puolitoista euroa. Tällä olikin sitten niitä seurauksia, sillä olin iloisessa hiprakassa jo ennen kello kymmentä illalla. Hauskaa kuitenkin oli, sillä Marleenan (ja samalla meidän muiden) tuttuja saapui paikalle tasaiseen tahtiin. Uusiakin tuttavuuksia saimme, kun Sinikukan kanssa tenttasimme punahiuksista baarimikkoa tämän kansalaisuudesta (ei ollut irlantilainen niin kuin luulimme, vaan ranskalainen) ja matkalla takaisin pöytäämme eksyin kysymään erään nuoren miehen paidassa olevasta lipusta, joka kovasti muistutti Suomen lippua (ei ollut siniristimme – tuskin tyyppi oli koskaan edes kuullutkaan Suomesta). Hänen kaverinsa olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt pussata kundia (bisous!), mutta kieltäydyin kunniasta – liian nuori minulle. Jälkeenpäin kyllä harmitti hiukan, etten pussannut poikaa – muutaman viinilasillisen ansiosta luulisin – mutta kuten sanottu illalla oli kyllä muita seurauksia.

Rehellisesti sanoen minun muistini hieman pätkii viinilasillisten (ja oluen) vaikutuksesta illan tapahtumien suhteen. Valokuvista päättelen, että kivaa on ollut. Jossain vaiheessa iltaa huomasin juttelevani vieressäni seisoneen ranskalaisen kundin kanssa. En ole tarkkaan selvillä, koska ja miten hän siihen viereeni ilmestyi. Juttelimme kuitenkin (englanniksi?!) niitä näitä ja hauskaa oli. Niin hauskaa, että muiden lähtiessä baarista jatkoille puolen yön maissa, minä jäin uuden tuttavuuteni kanssa jatkamaan iltaa UFOjen huomaan. Seuralaiseni oli juristi, kotoisin Normandiasta ja opiskellut osan tutkinnostaan Irlannissa, siksi siis keskustelimme englanniksi. Hän asuu Pariisissa. Ikä reilut 30-vuotta. Suklaasilmät, suloinen ja oikein viehättävä ihminen. Jatkoimme juttua pitkin iltaa, Thomas (se on siis hänen nimensä, joka selvisi vasta puolen tunnin keskustelun jälkeen) karkasi jossain vaiheessa kaveriensa seurassa alakerran tanssilattialle – ei tosin ilman puhelinnumeroani. Minäkin olisin toki voinut liittyä seuraan tanssimaan joukossa iloisessa, mutta päätin lähteä kiltisti kohti kotia.


Ennen kuin pääsin lähtemään, vaihdoin vielä muutaman sanan pöydässämme istuneen ystäväni Rebeccan kanssa. Sitten päässäni naksahti ja päätin ennen metrolle suuntaamista ottaa illan aiemman vahingon takaisin. Matka suuntautui ulko-oven sijasta siis alakertaan, josta löysin Thomasin. Hyppäsin miesparan kaulaan ja suutelin häneltä tajun pois – no en nyt sentään, mutta näin taaksepäin katsoen käytökseni on varmasti muistuttanut Harry Potterin kuolonsyöjien hyökkäystä. Kundi ei kuitenkaan valittanut – päinvastoin oli menossa mukana anatumuksellisesti. ;) Lähdin pussailutuokion jälkeen kuitenkin kiltisti kotiin ja Thomas lupasi olla yhteydessä.


Olin hiukan skeptinen mahdollisen yhteydenpidon suhteen sunnuntaina ja maanantaina – sen verran humalassa olin ollut eikä käytökseni ollut ihan sitä viehättävintä Lauraa.  Jälkeenpäin en edes muistanut kumpi meistä teki varsinaisen aloitteen pokauksen suhteen. Myöhemmin sain kuulla vieressäni istuneelta ystävältäni Fannilta, että Thomas oli tehnyt aloitteen. Oli kuulemma kovasti halunnut puhua minulle (humalatilastani huolimatta!), mutta raukkaparka luuli, etten osaa ranskaa (Fanni oli tarjoutunut tulkkaamaan) – ja lopulta keskustelimme englanniksi. No, joka tapauksessa, olin ihan varma, että tämä oli vain yhden illan ikimuistoinen baarisekoilu, mutta ilmeisesti kohtalo (tai omituinen viehätysvoimani) päätti toisin. Thomas nimittäin tekstasi ja pyysi minua maanantaina ulos!


Eilen tiistaina sitten tapasimme ja tilanne ei (onneksi) ollut niin outo kuin olin pelännyt tai ollenkaan vaivaantunut. Kävimme lasillisilla ja tutustuimme toisiimme paremmin - tällä kertaa muistankin ihan kaiken. Oli kiva ilta ja kiva mies (oli jopa opetellut muutaman sanan suomea <3!). Ilmeisesti olin hurmannut hänet jo lauantaina (ihmettelen kyllä, että kuinka), sillä hän ilmaisi pitävänsä minusta TODELLA paljon. Meillä oli mukavaaa yhdessä, ilta päättyi hyvänyönsuukkoihin ja nyt katselen, mitä tuleman pitää. Minulla on nimittäin vaain kaksi viikkoa aikaa jäljellä täällä enkä ole ollenkaan varma haluanko altiista herkän sydänparkani pikaiselle rakkaustarinalle. Toisaalta mieleni tekisi vielä ennen kotiinpaluutani päästä kokemaanranskalainen romanssi. Mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu... Kiitos kuitenkin Pariisi, kun annat parastasi - kävi miten kävi. <3

Rauhallisempaa eloa

 

Kukkumisen lisäksi elämä on kulunut töissä ja seesteisempää arkea viettäessä. Kävimme jälleen kerran syömässä lounasta Suomen suurlähetystön ruokalassa, olemme kokoustaneet Unescon lukuisissa tapahtumissa ja välillä jopa ihmetelleet toimiston hiljaiseloa yleiskokoushässäkän jälkeen. Marjon harjoittelu myös loppui ja vietimme hänen läksiäisiään. Haikein mielin hyvästelin Marjon työkaverina, mutta onneksi hän on edelleen Pariisissa ja pysyy varmasti aina hyvänä ystävänä. <3  Marleenan kohdalla sama juttu. <3

Olen myös ehtinyt käydä leffassa ja nauttinut suomalaisuudesta Pariisin ranskalaisessa humussa. Kävimme nimittäin Marjon kanssa katsomassa ennakkonäytöksessä Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan, joka sijoittuu tänne Ranskaan. Kyseessä oli ensimmäinen kaurismäkeni ja tykkäsin leffasta oikein paljon. Lisäksi näin maailmalla paljon kehutun ja kohutun The Artist -elokuvan, joka on siis mykkäleffa ja mustavalkoinen kunnianosoituksena 1920-luvun Hollywoodin vastaaville luomuksille. Ironista kyllä kyseinen leffa oli ensimmäinen koskaan näkemäni mykkäelokuva – tehty siis vuonna 2011 Ranskassa. Loistava filmi joka tapauksessa ja suosittelen lämmöllä kaikille. Erästä sunnuntai-iltapäivää puolestaan värittivät Steven Spielbergin luomat Tintin seikkailut. Leffa oli ihan ok, parasta olivat motion capture –animaatio ja Andy Serkis kapteeni Haddockin äänenä.

Marraskuun lopussa pääsin jälleen kerran nauttimaan Suomen suurlähetystön saunasta. Mikä ihana asia sauna onkaan! Joulukuun alussa puolestaan vietimme pikkujouluja Suomen OECD-edustustossa glögin ja piparien merkeissä. samana iltana piipahdimme myös Suomi-instituutissa laulamassa kauneimpia joululauluja. Siellä tarjoiltu glögi oli tujua tavaraa, mutta erinomaisen hyvää. Ehdimme Suomi-tyttöporukallamme juhlia myös omia pikkujoulujamme Marjon luona viime perjantaina. Kuuntelimme suomalaisia joululauluja, jatkoimme glögin juomista ja söimme suomalaisia herkkuja pipareista suklaaseen ja salmiakkiin. Itsetekemämme tortut eivät olleet maailman parhaita, vaikka Sinikukan ihanan poikaystävän Johanin Suomesta mukanaan tuoma luumuhillo olikin Dronningholmin aitoa tavaraa. Hillo olikin ainoa joululta maistuva juttu quiche-taikinaan (suolaista voitaikinaa, joka ei juuri kohoa) leipomissamme tortuissa. Itsenäisyyttä puolestaan juhlimme eilen itsenäisyyspäivänä jälleen kerran Marjon luona kohottelemalla maljoja italialaisella proseccolla ja syömällä ranskalaisia juustoja. Linnan juhlia toki seurasimme suomalaiseen tapaan - Internetin suosiollisella avustuksella siis, koska Ranskan televisio ei moista lähetystä tietenkään esitä millään kanavalla.

Kansainvälistä joulutunnelmaa puolestaan hankin eräänä sunnuntaina piipahtamalla Svenska kyrkanin eli ruotsalaisen kirkon joulumyyjäisissä. Ne olivat pienet ja vähän mitäänsanomattomat, mutta sen sijaan ruotsalaisen seurakunnan täkäläinen kirkko 17. arrondissementissa on upea. Turistimaisempaa joulumeininkiä löytyi Champs Elyséesilta, jossa on Esplanadin puiston joulumarkkinoiden tapaan pieniä kojuja vieri vieressä. Siellä myydään kaikkea joulukrääsää ja herkkua, mutta meininki oli kammottavan ja epäranskalaisen turistimaista. Lähdin äkkiä pois väenpaljoudesta ja paahdettujen kastanjoiden kärystä. Paikallinen glögi eli vin chaude (=kuuma viini) kyllä tuoksui houkuttelevalle.

Sekalaisia kommelluksia ja valittuja paloja

 Tähän loppuun viisi sekalaista tarinaa:

Nukuin pommiin ensimmäistä kertaa elämässäni ja myöhästyin töistä noin tunnin! Kyseinen kummallisuus ei johtunut viinistä, vaan flunssasta, joka vei minulta noin kuukaudeksi voimat ja yöunet. Onneksi yskä on nyt helpottanut. Mitään vakavaa ei myöhästymisestä tietenkään aiheutunut – pakko vain mainita tapaus, koska kerta se on ensimmäinenkin.

Suomalainen suklaa on maailman parasta, vaikka kuka sanoisi mitä! Jouduin aiheesta väittelyyn meksikolaisen ystäväni Arien kanssa, joka oli sitä mieltä, että paras suklaa (luonnollisesti) tulee Meksikosta, jossa kaakaopapu kasvaa. Suomessa ei voi olla maailman paras suklaa, koska meillä ei kasva/kasvateta kaakaopapuja. Väitin kiihkeästi vastaan ja syötin hänelle Fazerin sinistä väitteeni todisteeksi. Arie tykkäsi suklaastamme, mutta maailman parasta se ei kuulemma edelleenkään ole. Pysyn kuitenkin kannassani ja kiitän kaikkia niitä, jotka ovat pitäneet minut Fazerissa tämän syksyn aikana.<3

Koska edellinen kappale loppui kiitoksiin, on niistä hyvä jatkaa. ISO KIITOS KAIKILLE, jotka muistivat minua syntymäpäivänäni. Yhteydenottonne ja onnittelunne lämmittivät mieltäni kovasti. Sain töissä kukkakimpun ja ystäviltä shamppanjaa ja viiniä sekä kukkia ja kortteja. Kiitos ihanat rakkaani! <3 Kuohujuoma korkattiin Sinikukan kotona 17. kaupunginosassa, jonne teimme retken synttäripäiväni aattona – viikkoa myöhemmin juhlittiinkin Sinikukan omia synttäreitä. :)

Pääsin viettämään muutaman arkivapaan, koska olin tehnyt ylitöitä yleiskokouksen aikana. Arkivapaat kuluivat kotitöiden, shoppailun (löysin viimein talvikengät) sekä muutaman museon merkeissä. Kävin ilmaisessa Musée Carnevaletissa, joka esittelee Pariisin kaupungin historiaa vanhassa ja upeassa hotel particulierissa eli vanhassa hulppeassa kaupunkilinnassa. Museo oli oikein antoisa ja hienosti laitettu – esillä oli vanhoja maalauksia ja paljon esineitä historian pölyisiltä lehdiltä. Ilatapäivää ilahdutti lisäksi koululaisryhmä, jotka keskittyneesti tutustuivat Ranskan historiaan maalausten kautta. Heitä istui ringissä erään maalauksen ympärilä ja he vastailivat opettajansa esittämiin kysymyksiin yllättävän(kin) akttivisesti. Lisäksi piipahdin Louvressa vielä viimeisen kerran ennen Pariisin aikani loppua imemässä kauneutta itseeni. Oli ihanaa vain kuljeskella kaiken sen upeuden keskellä eikä museossa tällä kertaa ollut liikaa turisteja – vaikka olikin lauantai-iltapäivä. Sokkeloiden keskeltä löytyi myös uusia ja ennennäkemättömiä taideaarteita, sillä poikkesin siivessä, jossa keisari Napoleon III on aikoinaan pitänyt majaa. Molempia museoita suosittelen kaikille Pariisin matkaajille täydestä sydämestäni – tosin Louvrea pieninä paloina (ei siis koko museota samana päivänä).

Kävimme EuroDisneylandissa! Sain teemapuistoon synttäreideni kunniaksi ilmaislipun paikalliselta HKL:lta eli RATP:lta. Erehdyimme menemään Disneylle lauantaina ja vuodenaika oli myös väärä, sillä jonot olivat kammottavan pitkät (keskimääräinen jonotusaika laitteisiin oli noin tunti) ja sää oli viiltävän kylmä ja kostea (Disneyllä työskennelleenä Marjo kyllä yritti varoittaa Valpua, Marleenaa ja minua sään viileydestä). Disney-tunnelma oli kuitenkin entisensä ja joulukoristeet upeat. Lempipaikkani oli Disneyn pääkatu (en niin perusta laitteista), joka noudattelee 1900-luvun alun yhdysvaltalaisen pikkukaupungin tunnelmaa ja arkkitehtuuria. (Jos olette nähneet leffan Ihmeellinen on elämä, niin tiedätte minkälaisesta pikkukaupunki-idyllistä puhun. Jos ette ole nähneet ko. leffaa, niin katsokaa, se on aivan upea vanha jouluklassikko!) Pääsin perinteisen Disney-puiston lisäksi viereisen Walt Disney Studios -puistoon ilmaiseksi. Tämä puisto oli rakennettu muistuttamaan Hollywood-elokuvien lavasteita ja oli omalla tavallaan todella hieno. Jonoja laitteisiin (joita on enemmän kuin toisessa puistossa) oli vähemmän, mutta ainoa laite (pikkubussikierros, jossa esiteltiin elokuvanteon eri vaiheita), johon menin, koki teknisen vian ja 15 minuutin odotuksen sijaan palelin ulkona jonossa 45 minuuttia. Bussikierros oli kyllä odotuksen arvoinen – etenkin kohtaus, jossa kerrottiin erikoistehosteista ja näin öljyrekan syttyvän tuleen silmieni edessä ja tuhansien litrojen vesimassan syöksyvän päälleni. Disney oli kiva kokemus ja parasta antia oli tunnelman lisäksi mukaan lähtenyt Disney-krääsä.

Näin, nyt ovat kuukauden kuulumiset kasassa. Ensi viikolla lisää ja viimeistäkin viimeisiä merkintöjä silloin luvassa. Kohtahan sitä jo halataan ja tavataan teidän kaikkien kanssa koti-Suomen kamaralla. Pysykää ihanina, nauttikaa joulun odotuksesta ja à bientôt! Bises! XXX