Crème de la crème et les fleurs de la langue

Salut mes petits! Aurinkoinen tervehdys Pariisista, jonne kesä on - vihdoin ja viimein - saapunut sateiden jälkeen. Lämpötilat ovat hellelukemissa eli yli 25 astetta ja aurinkokin on näyttäytynyt. Ihanaa, että kesä on viimein täällä eikä vain siellä pohjolassa. :) Viikko on jälleen vierähtänyt ja vuorossa on kuulumisten päivittämistä. Mitään kovin kummallista ei (taaskaan) ole tapahtunut, mutta jotakin hauskaa tarinoitavaa aina riittää. Onhan asuinkaupunkini sentään Pariisi, jossa sattuu ja taphtuu harva se päivä jotakin. Donc, on va commencer... :)

Viime viikonloppu kului akkuja ladatessa, sillä lauantaina en tehnyt mitään ja linnoittauduin kotiin nukkumaan päiväunia, katsomaan leffoja ja torkkumaan. Sunnuntaina olinkin sitten kypsä mökkihöperyyteen ja lähdin heti aamulla reippaalle seitsemän kilometrin lenkille. Oli ihanaa kävellä hiljaisilla kaduilla, joilla oli liikkeellä vain harvoja turisteja. Sen sijaan muita innokkaita lenkkeilijöitä näkyi yllättävän paljon sunnuntaiaamun aikaisuudesta huolimatta. Sunnuntaina myös liityin parjaamieni turistien joukkoon ja noudatin äkillistä inspiraatiota vierailemalla Musée de Moyen Age de Clunyssa, joka on puolen kilometrin äässä asuinpaikastani sijaitseva keskiaikamuseo. Museo on perustettu keskiaikaisen luostarin raunioille ja vanhimmat osat tontista taitavat olla peräisin roomalaiselta ajalta. Innokkaat imperialistit levittäytyivät Gallien maille ja siis Parisi-nimisen heimon alueelle jo ennen ajanlaskumme alkua. Tähän väliin historiaknoppi: Champs de Mars eli Mars-kenttä, joka sijaitsee Eiffel-tornin edustalla, on perua roomalaisajalta sekä nimensä että tapahtumiensa puolesta, sillä kentällä roomalaiset ottivat väkivaltaisesti yhteen parisilaisten kanssa. Roomalaiset voittivat ja nimesivät kentän sodanjumalansa Marsin mukaan ja valloitetun kaupunkinsa Lutetiaksi. Näin siis muistaakseni. Lutetiaa näkee täällä aika ajoin edelleen paikkojen nimissä, joten roomalaisten vaikutus ei ole kokonaan kaupungista kadonnut. Myös lukuisat Saapasmaasta lähtöisin olevat ravintolat tuovat oman lisänsä kaupungin latinalaisiin juuriin samoin kuin roomalaisten jälkeläiset, jotka kartta kädessä seikkailevat esi-isiensä tallaamilla kapeilla kaduilla... :)

Niin palatakseni Clunyyn... Kyseessä ei siis ole keskiajalla luostariuudistuksen aloittanut Clunyn luostari (se sijaitsee Pariisin ja Lyonin välissä),  vaan vanha luostarikompleksi, joka nykyisin raunioituneena ja kutistuneena toimii museona. Paikka ei ole suuri eikä minusta kovin kummoinenkaan, mutta tarjosi ihan virkistävän kurkistuksen keskiaikaiseen elämään. Näytteillä oli enimmäkseen taidetta (patsaita, tauluja jne.), mutta myös tarvetavaraa. Asettelunsa puolesta paikka toi mieleen Kansallismuseon ja olin hieman pettynyt, kun huoneissa ei menneisyyttä rekonstruoimalla esitelty keskiaikaista elämänmenoa mitenkään. Sen sijaan museo saa pluspisteet hyvästä audio-opastuksesta (luuri korvaan ja menoksi) sekä turistien vähäisyydestä. Toinen kiitos ja kumarrus kuuluu museon omistavalle Ranskan valtiolle, joka harrastaa alle 26-vuotiaiden EU-kansalaisten sivistämistä ja päästää heidät museoihinsa ilmaiseksi. En siis maksanut Clunyssa muusta kuin audio-oppaasta euron. Sama linja jatkuu ensi viikonloppuna, jolloin aion piipahtaa Musée d'Orsayssa Moneta ja kumppaneita ihastelemassa - ja jälleen kerran ilmaiseksi.

Historian siipien havinasta matka jatkui nykyaikaan ja kohti Saint-Germain-des-Prés'ta, jonne mennessäni tein pikapysähdyksen Korsikan saarella. Kävin siis elokuvissa katsomassa ranskalaisen romanttisen komedian Itinéraire Bis (vapaa suomennos: Vaihtoehtoinen reitti), jonka juoni sijoittuu Korsikalle (ranskalaisittain Corse). Leffa oli ihan ok, ei kauhean hyvä, muttei huonokaan. Parasta antia olivat Korsikan upeat maisemat. Olisi kiva käydä saarella ihan oikeasti. Kyseinen elokuva sai kunnian olla ensimmäinen elokuvissa näkemäni ranskankielinen elokuva, jota ei ollut tekstitetty. Kaikkea en ymmärtänyt, mutta juonen pääpiirteet kuitenkin. :) Leffateatteri oli oikein mukava ja erityskiitoksen se saa opiskelija-alennuksesta, jonka ISIC-kortillani sain. Lippu sunnuntaina (itse asiassa joka päivä) maksaa opiskelijalta 7,10€. Ja nyt ollaan siis Pariisin keskustassa. Ei paha. Otanpa opiskelija-alennuksista kaiken ilon irti, kun vielä voin. :)

Korsikalta siirryin pyhiinvaeltajan roolissa kohti Saint-Germain-des-Présin kirkkoa, joka on yksi Pariisin vanhimmista - vanhimmat osat ovat peräisin 500-600-luvuilta, jolloin paikalla sijainnut luostari rakennettiin. Kirkossa järjestettiin iltamessu klo 19.00 ja siihen minäkin osallistuin. Käyn ulkomailla ollessani mieluusti eri tunnustuskuntien jumalanpalveluksi ja roomalaiskatolisessa Ranskassa harrastan siksi yleensä katolilaisia kirkonmenoja. Messu oli vaikuttava kokemus, kuten aina vanhassa kivikirkossa, ja siihen osallistui ehkä reilut sata henkeä, mikä oli minusta yllättävän suuri määrä ihmisiä. Porukkaa oli laidasta laitaan, vanhuksista nuoriin opiskelijoihin, turisteihin ja keski-ikäisiin. Messusta jäi hyvä fiilis, sillä roomalaiskatoliset messukäytännöt vetoavat traditioita rakastavaan sydämeeni. Lisäksi ylistyslaulut olivat todella kauniita ja liturgina toiminut nuori (puolalais?)pappi oli kovin sympaattinen ääntäessään ranskaa väärin, mutta julistaessaan Jumalan sanaa kauniisti. Messun jälkeen tuli hyvä mieli ja kevyt olo, poistuin kirkosta hymy kasvoillani. Ensi sunnuntaina lisää, sillä silloin on vuorossa messu Saint-Sulpicen kirkossa.

Viikonlopun jälkeen alkoi työviikko, joka on sujunut rauhallisesti. Maanantai oli erityisen rauhallinen, sillä silloin täällä (kuten myös Espanjassa, Italiassa, Luxembourgissa, Belgiassa, Tshekeissä ja Puolassa) vietettiin Neitsyt Marian taivaaseenottamisen päivää. Sekulaari Ranska sulki virastonsa ja muut julkiset laitoksensa juhliakseen roomalaiskatolisen kristinuskon pyhimysten kuningatarta Mariaa. Luterilainen Laura sen sijaan meni kiltisti töihin ahertamaan, eikä ollut ainoa näin tehdessään. Unesco on muuten kuulemma aina auki eli tänne pääsee myös viikonloppuisin ja pyhinä. Siksipä maanantai olikin minulle aivan normaali työpäivä, jolloin todellakin sain tehdä rauhassa hommia. Keskiviikkona palasi lomalta assistenttimme Marja, joten en ole toimistossa enää yksin. Se on oikein mukavaa, samoin kuin työtahdin vilkastuminen, sillä heti syyskuun alussa on luvassa useita eri kokouksia ja muita tapahtumia, joihin valmistautumiseen orientoidun vähitellen.

Myöskään kotona en ole ollut tällä viikolla yksin, sillä talon isäntä palasi Etelä-Ranskasta muutamaksi päiväksi Pariisiin ennen tämänpäiväistä lähtöään loppulomaksi Suomeen. Kämppiselämä asunnonomistajien kanssa sujui jälleen hyvin. Erityisenä kiitoksena se, että joku muu kävi puolestani kaupassa ja kielsi minua ostamasta ruokaa samalla kun täytti jääkaapin minua ajatellen. Toinen kiitos Jean-Lucille hänen ranskalaisuudestaan, sillä ilokseni huomasin kielitaitoni kehittyneen siten, että saatoimme käydä oikeita keskusteluja ranskaksi. Palkitsevaa ja virkistävää. Talonvahtipestini jatkuu vielä puolitoista viikkoa, jonka jälkeen muutan asuntolaan 13. kaupunginosaan. Varsin erilaista asumista on siis jatkossa luvassa, mutta otan senkin suurena seikkailuna, vaikka vitosen luksusoloja tuleekin kovasti ikävä. Valitettavasti en voi kuitenkaan loputtomiin elää muiden siivellä, joten ehkä muutto on ihan hyvä asia. :) Edelleen kuitenkin iso kiitos sekä yläkerran korkeimmille voimille että isäntäväelleni mahdollisuudesta asua ilmaiseksi keskellä Pariisin parhainta aluetta kahden kuukauden ajan. Merci mille fois! <3

Jaahas, koska loppujorinointini on sekalaisia huomioita kaikesta mahdollisesta, palaan rakastamani listauksen pariin ja kerron sillä tavalla, mitä kaikkea muuta on viime aikoina tapahtunut. Donc la liste, s'il vous plaît: 

*Hajonneet silmälasit: Neljä vuotta vanhat rillini päättivät, että nyt on aika siirtyä kauniimmille lasimaille ja ottivat ja hajosivat. Toinen sanka on melkein poikki ja toinen linssi melkein kokonaan irti. Menin eilen optikolle vakaana aikomuksenani korjauttaa rillit ja pelastaa ne ikiunelta. Optikko murskasi toiveikkuuteni toteamalla, ettei laseista enää ole minua palvelemaan. Saman tien jouduin siis silmälasiostoksille ja ostin uudet lasit. Hintaa uusille rilleille tuli 220€ ja kehykset ovat kerrankin merkkilaatua (Mexx). Minun piti saada lasit vasta ensi viikolla, mutta optikko soitti, että saankin ne jo tänään. Oi onnea! <3 Pian olen tyylikäs uusien lasien omistajatar. Etukäteen hieman pelkäsin, kuinka hankalaa uusien lasien ostaminen täällä olisi, mutta se osoittautuikin todella helpoksi. Optikko katsoi linssien vahvuuden vanhoista laseistani ja tarkisti ne laitteellaan vielä kerran silmistäni (vasen silmä + 0,5 ja oikea silmä + 1,00). Hoidin koko ostosepisodin kunnialla ranskaksi ja olin todella ylpeä, että tässä onnistuin.

*Kielikukkasia: Jos olenkin onnistunut ostamaan silmälasit ranskaksi, puhumaan ranskaa puhelimessa ja käymään keskusteluja aiheesta kuin aiheesta ranskan kauniilla kielellä, niin tavallisten arkiasioiden hoitaminen ranskaksi ei kyllä aina ihan mene putkeen. Hauska ja hiukan nolokin tilanne kävi keskiviikkona työpaikan lähibistrossa, jossa olin lasillisella harjoittelijakaverini Mariannen kanssa. Halusin lasillisen talon kuivinta valkoviiniä ja tilasin sitä pyytämällä vahingossa " le vin de plus dur " eli "kovinta viiniä, kiitos". Ja tein tämän virheen kaksi kertaa kahdelle eri tarjoilijalle. Kuinka blondi voi ihminen olla?! Kaikille tiedoksi ja itselleni muistutukseksi, että kuiva valkoviini on ranskaksi "vin blanc sec". Onneksi kumpikin tarjoilija ymmärsi mitä halusin ja korjasi minua hyvin ystävällisesti. Pas grave (= Ei vakavaa), mutta silti olin hiukan nolo. :)

*Tupakointi sallittu: Vaikka tupakointi kielletään Ranskassa sisätiloissa lähes kaikkialla (myös ravintolat ja baarit), niin sääntöjä joko rikotaan iloisesti tai poikkeus vahvistaa ne. Härskeintä rikkomista tapahtuu Unescon tiloissa, jossa monessa paikassa ja moneen otteeseen lukee kahdella eri kielellä (ranska ja englanti), että tupakaointi sisätiloissa on tiukasti kielletty. Tästä huolimatta käytävillä haisee tupakka ja joistain toimistoista savunhaju leijuu pistävänä sieraimiin. Säännöthän on tehty rikottaviksi, n'est pas? Toinen tupakkaepisodi, joka sai minut kohottelemaan kulmiani tapahtui eräällä työmatkalla kävellessäni kotiin. Minut ohitti liikennevaloissa taksi, jossa huomasin takapenkillä matkustajan polttelevan savuketta tyynen rauhallisesti. taksin ikkunat olivat auki, mutta yleensä takseissa ei tällöinkään saa tupakoida. Sen sijaan lähes kaikki yksityisautoilijat, jotka tupakoivat tekevät niin autoissaan ikkuna auki. Ei ole mitenkään harvinaista nähdä autokuskia tupruttelemassa milloin savuketta, milloin piippua tai joskus jopa sikaria. Jos kuski ei polta, niin sitten vierustoveri polttaa. Tupakka on osa ranskalaisuutta näemmä, säännöistä viis.

*Kermakonsultti iskee: Olin ruokakaupan maitohyllyllä ostoksilla, kun vieressäni hyllyjen valikoimaa tutkinut mies pysäytti minut ja halusi tietää mielipiteeni kädessään olevasta kermasta. Hän halusi tietää, oliko kerma tarkoitettu jälkiruokien laittoon vai mihin. Kerroin mielipiteeni (vaikka kovasti ensin yritin olla mitään tietämättä), että hänen kädessään pitämänsä purkki oli itse asiassa vaniljakastiketta (crème anglaise ranskaksi eli kirjaimellisesti englantilainen kerma), joka oli tarkoitettu tortuille ja piiraille. Kermat sen sijaan olivat eri hyllyllä vähän matkan päässä. Hän kiitti kohteliaasti ja toivotti hyvät illanjatkot. Ensimmäinen kerta, kun minua konsultoidaan kaupassa elintarvikkeista kanssa-asiakkaan ominaisuudessa. :) Myyjäksi minua on luultu kertaan jos toiseenkin ja aina sekin jaksaa naurattaa. Arjen pieniä iloja. :D

* Saint-Germainin kirjakaupat: Ostin sunnuntaina viisi käytettyä kirjaa yhteishintaan 3€. Pariisi on kirjanystävän taivas.

*Kuin kanat orrella: Tämä ajatus tuli mieleeni, kun ohitin sunnuntaina useampia baareja ja bistroja, joissa on terassi. Pöydät on niissä aseteltu siten, että kaikki ihmiset istuvat vieretysten ja katsovat kadulle päin. Kun terassi on täynnä, näyttää siltä kuin rivi kanoja istuisi orrella siisteissä riveissä. Ei ehkä kovin runnollinen tai kaunis vertaus, mutta mielestäni äärimmäisen osuva.

*Kofeiiniriippuvuus: Aamukahvista on tullut muutakin kuin tapa, sillä elimistöni huutaa päivittäistä kofeiiniannostaan ja on kiukkuinen, jos ei sitä saa. Lauantaina en juonut aamulla kahvia ja seurauksena oli illalla viiltävä päänsärky. Suununtaina otin vahingon takaisin ja lepyttelin kehoani kahdella suurella kahvimukillisella. Päänsärky katosi taivaan tuuliin. Kahvi on ilmeisesti tullut jäädäkseen ainakin jos elimistöni asiasta saa päättää.

*Erilaisuus on valttia: Olen jo aiemmin moneen otteeseen väsymättä paasannut, kuinka vaaleaverikkönä täällä saa huomiota osakseen. Tämä teoria on vahvistettu käytännössä jo moneen kertaan. Nyt tuli myös todistettua, että vaaleana ja erilaisen näköisenä ei koskaan kuunaan käy ranskalaisesta, ei vaikka lukisi kirjaa ranskaksi kahvilassa. Aksenttini toki paljastaa, etten ole täkäläinen, mutta ilmeisesti myös ulkonäköni. Olin siis kahvillassa lukemassa ranskankielistä romaania, kun viereisen pöydän 60+-ikäinen herra tiedusteli ystävällisen uteliaasti ja ehkä vähän sugardaddymaisesti, että mistä olen kotoisin. Vastasin olevani Suomesta ja sain kuulla luennon Skandinavian (joihin siis Suomi täällä lukeutuu) maiden eksoottisuudesta ja vaaleiden naisten kauneudesta. Kehujen litania alkoi (jälleen kerran) naurattaa. Samalla tuli karistettua viimeinenkin luulo ja toive siitä, että sulautuisin täällä joukkoon, sillä Pariisissa on ihmisiä kaikkialta. Ilmeisesti pelkkä vaaleus ei riitä erottamaan joukosta, vaan erilaiset kasvonpiirteet tekevät sen myös. Suomalaisista juurista ei näemmä pääse eroon ja hyvä niin.

*Rikkaus ei tuo onnea: Tähän sanontaan uskon vakaasti ja sen voi melkein todeksi todentaa, kun kävelee alueilla, joissa rikkaat liikkuvat. Pariisissa tällaisia alueita on useita, mutta yksi keskeinen on Champs-Elyséesin liepeillä oleva Avenue George V, jossa sijaitsee mm. viiden tähden huippuhotelli, gourmet-ravintoloita ja merkkitvaateliikkeitä. Silti vastaantulevat varakkaat ihmiset eivät näyttäneet onnellisilta, vaan ilme oli kuin happaman sitruunan nielleellä pikkulapsella. Ohikulkiessani minua alkoi tilanne jo kovasti huvittamaan. Louis Vuittonin Champs-Elyséesin myymälässä melkein jo nauroin ääneen, sillä 500€-laukuissa on jotain äärimmäisen koomista. Vielä koomisempaa on, että ihmiset jonottavat päästäkseen sisään liikkeeseen maksamaan itsensä kipeiksi ns. luksustavaroista. Laukut olivat toki kauniita ja itsekin voisin sellaisen ottaa, mutta jos koko elämän sisältö on pelkkä rahantuhlaus ja merkkitavaroiden perässä juokseminen, niin aika tyhjää on sellainen elämä. Ja Parisissa asuu taatusti ihmisiä, joiden elämänsisältö on edellä mainitun kaltaista. Minun käy heitä sääliksi ja siksi kiitän omaa keskiluokkaista taustaani ja köyhää opiskeluaikaani, joka on opettanut minulle rahan arvon. Vaikka nykymaailma pyöriikin rahan ympärillä, niin on ihanaa tajuta, että elämässä on muutakin kuin kylmä valuutta. Kiitos Louis Vuitton valaistuksen hetkestä ja vakaumuksen vahvistamisesta. 

*Ohikulkijan pienet ilot: Kävely on Pariisissa kivaa, koska nähtävää ja katseltavaa riittää aina. Luxembourgin puistossa hölkkää komeita palomiehiä, kaduilla kävelee söpöjä koiria, liikenteessä liikkuu upeita skoottereita, kaupoissa on myynnissä kaikkea jännee ja niin edespäin. Katseltavaa on joka lähtöön ja väliin saa kokea myös yllätyksiä. Kuten minä koin viime perjantaina törmätessäni Pont D'Alman läheisyydessä chileläisiin mielenosittajiin ja mellakkapoliiseihin, jotka selvästi varautuivat pahimpaan mielenosoituksen rauhalliselta näyttävästä luonteesta huolimatta. Samalla matkalla sillan toisella puolella törmäsin elokuvan kuvausryhmään. Valitettavasti en nähnyt ketään tähtiä, mutta asuntovaunut ja kuvausreksvisiitta olivat jo pystyssä. Olisikohan pitänyt jäädä kytikselle, ties vaikka olisin nähnyt Jean Renon? :)

Jepujee! Tämänkertaiset selostukset ja teidonannot pariisista olivat tässä. toivotan kaikille yhdessä ja erikseen ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sekä kaikkea ihanaa ja hyvää niin arkeen kuin juhlaan. Palaillaan asiaan taas viikon päästä! A tout à l'heure mes cheris! <3 XXX

La Blues de la Patrie

Salut mes chers! Pariisi on hiljainen niin töiden kuin vapaa-ajankin osalta. Kaduilla liikkuuu vain turisteja ja välillä on aavemaisen hiljaista ja rauhallista. Elokuun loma-aika on tyhjentänyt Pariisin paikallisista ja jäljellä ovat vain minun kaltaiseni raskaan työn raatajat tai turistit. On outoa, kuinka hiljaista keskellä suurkaupunkia voi olla. Hiljaisuus on antanut minulle aikaa ajatella ja pohtia tulevaa. Nyt suunnitelmat alkavat olla kasassa ja tulevaisuus on hahmottumassa. Sellainen minä olen, aina katse eteenpäin suunnattuna. Väliin oikein huolestuttaa, että muistanko elää hetkessä lainkaan. Aina se ei onnistu, mutta kovasti yritän joka välissä. :)

Yllättäen taannoin Suomen matkani jätti sydämeen koti-ikävän. Kaipaan erityisesti ihmisiä, en Suomea maana. Eppu Normaalia lainatakseni "itseni ikävöimästä yllätin" eli kaipaan perhettäni, sukulaisia ja ystäviäni. Kaipaan myös Helsinkiä ja tiettyä helppotta, joka Suomessa elämisessä on. Pariisissa ainakin huomaa, kuinka etuoikeutettu on monessa suhteessa. Ei tarvitse elää kadulla, kerjätä elantoaan tai pohtia, miksi minulla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin jollakulla toisella. Väitän, että onneksi ainakin vielä Suomessa taataan kaikille samat mahdollisuudet kouluttautua ja hankkia hyvä työpaikka. Toki näihin mahdollisuuksiin vaikuttavat voimakkaasti perheiden asenteet, sosiaalinen asema yhteiskunnassa ja niin edelleen. Mutta teoriassa - ja usein myös käytännössä - kaikilla suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet luoda itselleen hyvä elämä, mitä tämä nyt sitten tarkoittaakin. Ranskassa asiat eivät ole edes teorissa näin, vaan yhteiskunta on hyvinkin eriarvoinen. Sosiaaliset erot niin käytännössä kuin asenteidenkin tasolla ovat valtavia. Täällä on eliittikouluja, ykistyiskouluja ja valtionkouluja. Jos käyt eliittiyliopiston työpaikkasi on taattu. Köyhyydestä olen jo puhunut, mutta silti se jaksaa järkyttää. Se on täällä niin silmiinpistävää.

Pariisin kalleus järkyttää välillä myös. Kyllä täällä pärjää, mutta ei tämä mikään halpa kaupunki ole. Vuokrat ovat pilvissä ja asuinalueiden välillä on hurjia eroja. Pariisin pohjoispuolen lähiöt ovat kuulemma suorastaan vaarallisia, sillä alempein sosiaaliluokkien levottomuus yhdistettynä laillisen ja laittoman maahanmuuton sekä kulttuurienvälisen rinnakkaiselon ongelmiin aiheuttavat täällä hankalia tilanteita. Metrot ovat muuten kuulemma romanirikollisten aluetta alamaailman sisäisessä aluejaossa. Ilmankos siellä näkee romanikerjäläisä ja kuulinpa kauhutarinaa myös lähes orjuudessa elävistä ihmisistä, jotka pakotetaan metrossa kerjäämään milloin millaisen ruumiinvamman avulla. Vähän niin kuin Slumdog Millionairessa, jos olette kyseisen elokuvan nähneet.

Kaikki tällaiset kysymykset ja Iso-Britannian viimeaikaiset levottomuudet ovat lisänneet vakaumustani siitä, että Suomessa asioita ei saa päästää tuohon pisteeseen. Meillä eriarvosiuus on hiipinyt hiljaa eteenpäin, mutta ei ole vielä saanut valtaa. Näin ainakin uskon ja toivon. Toisekseen minua mietityttää sekä Suomessa että muualla maailmassa arvomaailman koveneminen. rahasta on tullut ylin Jumala ja talous on ainoa, joka ketään liikuttaa. Näin siis kärjistetysti ja välillä ihan käytännössäkin. Missä ovat pehmeämmät arvot, kuten toisten huomioonottaminen, lähimmäisenrakkaus, yhteistyö ja avunanto? Ihmiset kulkevat laput silmillä ja oma napa on paras napa. Tai sitten on minä ja meidän jengi vastaan ne muut. Jos vihollista ei ole sellainen pitää luoda. Paikallisväestö vs. maahanmuuttajat, kristityt vs. islam, kotimaan asukit vs. ulkomaalaiset.  Britannian mellakoiden keskellä mieltäni lämmittivät kuvat, joissa sadat vapaaehtoiset olivat siivoamassa katuja ja edistämässä rauhaa. Ongelmia ei tietenkään ratkaista yhdessä yössä, mutta asenteiden muutos avoimepaan suuntaan auttaisi. Tietenkin on helppo sanoa, kun itse ei ole vastakkainasettelun tai jengitaistelujen keskellä. Silti väitän, että monet asiat ovat pelkästä asenteesta kiinni. Nykyaikaa tuntuu vaivaavaan välinpitämättömyyden kulttuuri ja sulkeutuminen omaan itseensä. Tämän pitäisi loppua ja välittämisen kulttuurin pitäisi murtautua esiin. 

Huoh... Eksynpä aika kauas Pariisista. Pointtina siis, että Suomi on ainakin vielä toistaiseksi suhteellisen rauhallinen lintukoto, joka pitäisi sellaisena säilyttää, jotta kaikilla olisi kivaa. Rauhallinen lintukoto ei minulle tarkoita perussuomalaista linjaa tai ulkomaalaisvastaisuutta, vaan pikemminkin avoimuutta maailmaa ja vieraita kulttuureja kohtaan. Uskon täydestä sydämestäni, että kulttuurienkohtaaminen ja rauhallinen yhteiselämä ovat mahdollisia. Tämä vaatii töitä niin asenteiden kuin käytännön tasolla, mutta yhteistyöllä voittoon on mottoni. Eriarvoisuus niin suomalaisen yhteiskunnan sisällä kuin suhteessa sen ulkopuoliseen maailmaan ei saisi muuttua todellisuudeksi. Asioihin pitää tarttua ja toimeen on ryhdyttvä. Oma visioni omasta paikastani mailmassa on hahmottomussa näitä linjoja pitkin. Koen, että uskontoa ja niiden universaalia sanomaa rauhasta tarvitaan tässä maailmassa enemmän kuin koskaan. Omat juureni ovat suomalaisessa luterilaisuudessa ja niistä aion ja haluan pitää kiinni. Siksipä haluan tulevaisuudessa täydentää tutkintoni, niin että mahdollisesti jonain päivänä voisin saarnata Suuren opettajan sanomaa rauhasta ihan viranpuolesta. Ekumenia ja uskontodialogi kulkevat kuitenkin vahvasti matkassa mukana ja siksi maailma varmasti jonain päivänä jälleen kutsuu. Mutta ainakin tällä hetkellä Suomi tuntuu kodilta, jonne kovasti ikävöin. Siksi yritän järjestellä asioita ensi kevääksi siten, että pääsisin Suomeen opiskelemaan ja töihin. Kaikenlaisia ideoita on jo syntynyt. Nyt tarvittaisiin vain niiden toteuttamista. :)

Mutta takaisin Pariisiin. Mitäpä olen puuhaillut viime aikoina? En paljon mitään. Olen yrittänyt välttää pahimpia turistipaikkoja ja palaillut Suomesta Pariisin arkeen. Montmartrella tein viime viikonloppuna turistiekierroksen ystäväni Antin kanssa ja launtaina olin lukioaikaisen kaverini Sassan kanssa Montparnassen luona shoppailemassa. Päivän kohokohta oli iltapäiväkahvittelu kuuluisassa (ja kalliissa) La Durée -konditoriassa (ketjufirma tämäkin, mutta silti vanha ja perinteikäs). Oli hyvä leivos ja vahva kahvi. :) Muuten aika on kulunut töissä sekä omia asioita että syksyn työurakoita pohtiessa ja suunnitellessa. Vielä tämän viikon olen töissä yksin, mutta ensi viikolla saan seuraa assistenttimme Marjan palatessa kesälomaltaan takaisin sorvin ääreen.

Ranskan kesä ei ole ollut säällä kaunistettu, sillä sateinen sää ja viileät lämpötilat ovat jatkuneet. Vasta muutamana viimepäivänä aurinko on kunnolla tullut pilvien takaa esiin ja lämpötilat kohonneet hellelukemiin. Ehkä se kesä sieltä vielä saapuu ennen syksyä. :) Suomi-ikävä vaivaa vieläkin, mutta aina Pariisin kaduilla kävellessäni muistan, kuinka onnekas olen asuessani täällä. Samalla muistan, kuinka jännittävä, kiinnostava ja kaunis kaupunki tämä on. Ja kuinka paljon sitä rakastan. Siksi siis Suomi antaa vielä hetken odottaa itseään ja Ranskan valloitus jatkuu. Syksymmällä pääsen toivon mukaan näkemään Ranskaa myös Pariisin ulkopuolella. Mutta siitä enemmän lisää, kun aihe tulee ajankohtaiseksi.

Tässäpä taas loppukevennykseksi trio hauskoja sattumuksia viikonvarrelta. S'il vous plaît mesdames et messieurs:

- Marilyn Moment: Kaikki varmaan tietävät sen kuuluisan valokuvan Marilyn Monroesta, jossa hän poseeraa valkoisessa kesämekossa helmat korvissa New Yorkin kesäkadulla? Siis se kohtaus elokuvasta Kesäleski. :) Minulle oli käydä samanlainen episodi tosin vähemmän viehättävin ja seksikkäin seurauksin. Kävelin Saint-Sulpicen kohdalla kotia kohti kesämekossani, kun altakulkeva metro puhalsi ilmavirran mekkoni alle ja hupsista keikkaa alushousut näkyivät hetken aikaa kaikelle kansalle ja vähän muillekin. Onneksi kadut ovat hiljaisia ja sain tilanteen hallintaan eli mekonhelmat paikoilleen suhteellisen nopeasti. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. :)

- Ei turisti, muttei paikallinenkaan: Joudun vieläkin aika usein katsomaan karttaa suunnistaessani pitkin ja poikin Pariisia, mutta suuntavaisto on se, joka erottaa minut turisteista. Kartta taas pitää minut erillään paikallisista. Pariisin maamerkit ovat hahmottuneet oivallisiksi kiintopisteiksi, joiden avulla löytää helposti paikasta A paikkaan B. Tälle tiedolle sain vahvistuksen, kun eräällä sokkeloisella pikkukadulla käännyin tietoisesti oikeaan suuntaan suuntavaistoni ansiosta. Takanani tulevat amerikkalaisturistit sen sijaan eivät olleet lainkaan selvillä suunnasta ja seurasivat siksi onnessaan minua. Kommentti "she seems to know where she's going" lämmitti mieltä. Todellakin tiedän, minne olen menossa - sekä konkreettisesti että kuvaanollisesti, thank you very much. :)

- Kulttuurien kohtaaminen: Pariisi on muodin mekka, eleganttien ihmisten riemuvoitto ja ties mitä muuta todella chic. Mutta kaupunki on myös usean eri kulttuurin kohtauspaikka, mista virkistävä osoitus oli kotikadullani kohtaamani ortodoksijuutalainen perhe. Perheen isällä oli komea pitkä parta, otsakiehkurat ja kipa päässä. Naiset olivat pukeutuneet mustasti ja peittävästi. Lisäksi kaduilla näkee musliminaisia kaavuissaan ja huiveissaan, afrikkalaisia kansallispukuja ja kaikkea muuta mahdollista paljaista varpaista stilettikorkoihin. Muoti on täällä kova juttu, mutta persoonallisuus on vieläkin suuremmassa roolissa. Ja hyvä niin. Ainutlaatuista sen olla pitää.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Ei mitään kovin kummoista, mutta jotakin kuitenkin. Viikon päästä juttu jatkuu. Siihen asti pysykää edelleen ihanina ja muistakaa soleil, amour et bien-être. Je vous aime! XXX

La visite à Finlande et retour à Paris - la voyage à moi-même

Bonjour mes amours! Seuraavat kuulumiset ovat enemmänkin syväluotaus itseeni kuin Pariisin tapahtumiin. Toki niistäkin on muutama mainitsemisen arvoinen seikka kerrottavana, mutta tämän tekstin pääpaino on itsekkäästi minussa ja rakkaassa kotimaassamme Suomessa, jossa piipahdin viimeviikonloppuna rakkaan laspsuudensytäväni Iiriksen häitä juhlimassa. Mutta siis pidemmittä puheitta back to business. :)

On outoa, kuinka kauas täytyy mennä nähdäkseen kunnolla lähelle. Näin on käynyt minulle. Olen nimittäin viettänyt nyt puolitoista vuotta kutakuinkin putkeen ulkomailla ja yllättäen huomaan ikävöiväni Suomea. En niinkään maata, vaan ihmisiä. Olen aina ajatellut, että minun paikkani on ulkomailla. Ehkä näin osittain onkin, mutta silti juureni ja tukikohtani ovat tiiviisti Suomessa. Kaikki ulkomaankomennuksenikin liittyvät Suomeen jollain tavalla, sillä olen ollut kaikissa harjoitteluissa ulkoministeriöllä töissä. Kokemukset maailmalla ovat antoisia, mutta silti Suomea on aina välillä ikävä. Mikähän siinä on? Suomi on pieni, pohjoisessa, väliin todella ahdistava ja lisäksi sääolosuhteissa on parantamisen varaa. Silti Suomi on ja pysyy aina kotina. Ennen kaikkea Suomessa ovat omat tärkeät ihmiset. Perhe, suku ja ystävät. Tämän merkittävän havainnon tein viime viikonloppuna Suomessa vieraillessani. Tajusin, kuinka onnekas olen monessa suhteessa, kun minulla on paljon hyviä ja rakkaita ystäviä sekä perhe ja suku, jotka rakastavat minua ja joita minä rakastan. Maailmalla on kivaa, muttei niin kivaa, että läheisten ihmisten merkitys unohtuisi. Toki ulkomaan matkoilla mukaan tarttuu uusia ystäviä ja tuttavuuksia, mikä on loistava asia. Samalla avartuu oma käsitys Suomesta ja omasta suomalaisuudestaan. Tajuan olevani maailmalla monessa suhteessa enemmän suomalainen kuin Suomessa. Ja päinvastoin, Suomessa tarvittaisiin maailmalla matkaan tarttuvaa avarakatseisuutta ja kulttuurien välistä dialogia. Siksipä alan hahmotella tulevaisuutta, jossa tukikohtani on Suomessa, mutta saan rellestää maailmalla aina aika ajoin mielin määrin.

Toisekseen suorittamatta jäänyt kirkollinen pätevyys on viime aikoina alkanut kalvaa mieltäni. Pappisopinnot ovat käyneet mielessäni useammin kuin kerran ja voi olla, että paluu koulun penkille tapahtuu lähitulevaisuudessa. Tämä on itsellenikin yllätys, sillä en ole vuosikausiin nähnyt itseäni tulevaisuudessa saarnastuolissa. Mahdollisuus tähän on kuitenkin olemassa ja olen myös tajunnut, etteivät kirkolliset opinnot tai ura estä maailmalla matkaamista. Pikemminkin päinvastoin, sillä rakkauden sanomaa ja ihmisläheisyyttä tarvitaan kaikkialla maailmassa - uskonnollisesta näkemyksestä riippumatta. Oma paikkani tässä maailmassa on vasta hahmottumassa, mutta ehkäpä se liittyy jotenkin lähimmäisenrakkauteen, kulttuurien väliseen kommunikaatioon, toisten huomioimiseen ja ihmisten yhdistämiseen (Laura, connecting people :D). Tällaisellä elämänpolulla kaikki kokemus ja hengellinen vakaumus ovat vain hyödyksi. Aika (ja Luoja) näyttäköön, minne matka vie.

Sitten muutama sana Suomen visiitistä. häät olivat aivan mahtavat, ystäviä, perhettä ja sukua oli mielettömän ihana nähdä ja Suomen kesä antoi parastaan. Heitin talviturkin Pyhäjärveen Tampereella, sain tavata ihania ihmisiä ja nauttia Suomen kesästä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en olisi halunnut lähteä Suomesta. Pariisi on upea, mutta tuntuu kuin puolet minusta olisi jäänyt Suomeen tällä reissulla. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä viime vuodet olen kokenut paikkani olevan ulkomailla. Aika aikansa kutakin kenties? Syksy kuitenkin sujuu täällä ja ensi keväälle on olemassa uusia suunnitelmia, joihin myös Suomi liittyy. Ulkomaankomennuksista en kuitenkaan ole valmis luopumaan, joten tulevaisuudessa toivoisin voivani jakaa aikaani sekä maailmalla että Suomessa. Katsotan, onko tällainen skenaario mahdollista toteuttaa. Koska joku seuraavaksi kysyy, mitkä ovat tämänhetkiset suunnitelmani, niin tässä on hieman osviittaa tulevaisuuteen. Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt tai kiveen hakannut, mutta tällaisia ideoita minulla on tulevaisuuden varalle. :)

Lauran PLAN A vuodelle 2012:

- paluu Suomeen ainakin kevääksi -> ulkoministeriön diplomaattikoulutukseen hakeminen, pappisopintoja, kirjan kirjoitusta, kielitaidon kohennusta, töitä

- kesällä 2012 jälleen maailmalla jossakin: kirjan kirjoitusta, töitä

- syksyllä 2012 pappisopinnot sievään pakettiin ja toivon mukaan UM:n koulutusohjelmassa mukana

Lopuista suunnitelmista Luoja yksin tietää.

Tällaisia... Plan B on jäädä maailmalle seikkailemaan. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan vetoa samalla tavalla kuin ennen. Syinä ovat Suomessa oleva perhe, ystävät, pikkuveljeni & kälyni tuleva koiranpentu, ystäväpariskuntani Raakel Elisabet -vauva, kummityttöni ja halu suorittaa kirkollinen pätevyys. Yllätys itsellenikin, mutta sellaista elämä on.

Suomen reissusta vielä hauska anekdootti: Istuin junassa matkalla Tampereelta Helsinkiin, kun viereeni istahti yli 80-vuotias rouva. Juttelimme koko yhteisen matkan Hämeenlinnaan saakka kaikesta maan ja taivaan väliltä. Rouva oli todellinen teräsmummo, sillä hän oli kuulemma viime syksynä hypännyt tandemlaskuvarjohypyn, pari vuotta sitten hölkännyt 30 kilometrin Pirkan hölkän ja muutenkin kertoi olevansa kova ulkoilmaihminen. Kohtaamisemme jälkeen päällimmäinen ajatukseni ja toiveeni oli, että jos saan elää yhtä pitkään, olisin yhtä aktiivinen, elämäniloinen ja energinen kuin iäkäs vierustoverini. Tässäpä meille kaikille hyvä muistutus vastaisuuden varalle elämän kauneudesta.

Sitten takaisin Pariisiin, jonne palasin hyvin väsyneenä maanantaina illalla. Lensin Suomeen mennen tullen Frankfurtin kautta ja matkat Lufthansan siivin sujuivat erittäin hyvin. Koneessa sai jopa ilmaista ruokaa ja alkoholia! :) Laukkukaan ei matkalla hukkunut ja koneen vaihdot sujuivat ongelmitta. Pariisissa lentokentällä olin kello 23 maissa illalla ja ongelmaksi muodostui kaupunkiin pääseminen, sillä yllätyksekseni lähijuna RER B ei enää tuohon aikaan kulkenut. Bussilla tai tavallisella junalla olisin kaupunkiin päässyt, mutta en lähellekään kotipysäkkiäni. Niinpä päätin laittaa elämän risaiseksi ja otin taksin kotiin. Matka kesti reilun puolituntia ja maksoi hiukan yli 50€. Ei siis mitään halpaa, mutta mukavaa ja turvallista. Bonuksena oli miellyttävä taksikuski, jonka kanssa jutellessa matka sujui nopeasti ja hauskasti. Olin todella yllättynyt, kuinka sujuvasti ranskan kieli tuli suusta ulos, vaikka aivot olivat väsymyksestä sekaisin. Kuskin mukaan olisi mennyt täydestä pariisittaresta kielitaidon ja kotisoitteeni puolesta. :) Pääsin siis onnellisesti takaisin kotiin ja Pariisin arkeen kiinni. Aika on kulunut asioita pohtiessa ja elämää järjestellessä. Kaupunki on hiukan hiljentynyt elokuun lomien vuoksi, mutta tuttu liikenne ja turistipaljous ovat ennallaan. Sää on onneksi parempi kuin heinäkuussa ja elämä hymyilee, vaikka Suomi pyöriikin yhä ajatuksissa.

Loppuun jälleen muutama hauska huomio Pariisin arjesta:

- Täällä on olemassa sokerimerkki nimeltä Daddy. Tajusin tämän vasta eilen ja oli naurussa sen jälkeen pitelemistä. Elämä makeaksi ja niin poispäin. :)

- Flirtti on ennallaan ja jopa perään huudellaan. Kiinnostavaa, mutta hieman rasittavaa myös.

- Muiden ihmisten keskusteluja on hauska salakuunnella. Eilen naureskelin itsekseni, kun kuuntelin amerikkalaisen herran ja hänen noin 10-vuotiaan poikansa keskustelua presidentti Obaman politiikasta Luxemburgin puistossa.

- Töissä on kuollutta, mutta onpa aikaa ajatella omia asioita. Hiljaisuus sopii suomalaiselle. :)

Je vous aime. Voikaa hyvin ja pysykää rakkaina. <3 A bientôt! XXX