Bonjour mes amours! Seuraavat kuulumiset ovat enemmänkin syväluotaus itseeni kuin Pariisin tapahtumiin. Toki niistäkin on muutama mainitsemisen arvoinen seikka kerrottavana, mutta tämän tekstin pääpaino on itsekkäästi minussa ja rakkaassa kotimaassamme Suomessa, jossa piipahdin viimeviikonloppuna rakkaan laspsuudensytäväni Iiriksen häitä juhlimassa. Mutta siis pidemmittä puheitta back to business. :)
On outoa, kuinka kauas täytyy mennä nähdäkseen kunnolla lähelle. Näin on käynyt minulle. Olen nimittäin viettänyt nyt puolitoista vuotta kutakuinkin putkeen ulkomailla ja yllättäen huomaan ikävöiväni Suomea. En niinkään maata, vaan ihmisiä. Olen aina ajatellut, että minun paikkani on ulkomailla. Ehkä näin osittain onkin, mutta silti juureni ja tukikohtani ovat tiiviisti Suomessa. Kaikki ulkomaankomennuksenikin liittyvät Suomeen jollain tavalla, sillä olen ollut kaikissa harjoitteluissa ulkoministeriöllä töissä. Kokemukset maailmalla ovat antoisia, mutta silti Suomea on aina välillä ikävä. Mikähän siinä on? Suomi on pieni, pohjoisessa, väliin todella ahdistava ja lisäksi sääolosuhteissa on parantamisen varaa. Silti Suomi on ja pysyy aina kotina. Ennen kaikkea Suomessa ovat omat tärkeät ihmiset. Perhe, suku ja ystävät. Tämän merkittävän havainnon tein viime viikonloppuna Suomessa vieraillessani. Tajusin, kuinka onnekas olen monessa suhteessa, kun minulla on paljon hyviä ja rakkaita ystäviä sekä perhe ja suku, jotka rakastavat minua ja joita minä rakastan. Maailmalla on kivaa, muttei niin kivaa, että läheisten ihmisten merkitys unohtuisi. Toki ulkomaan matkoilla mukaan tarttuu uusia ystäviä ja tuttavuuksia, mikä on loistava asia. Samalla avartuu oma käsitys Suomesta ja omasta suomalaisuudestaan. Tajuan olevani maailmalla monessa suhteessa enemmän suomalainen kuin Suomessa. Ja päinvastoin, Suomessa tarvittaisiin maailmalla matkaan tarttuvaa avarakatseisuutta ja kulttuurien välistä dialogia. Siksipä alan hahmotella tulevaisuutta, jossa tukikohtani on Suomessa, mutta saan rellestää maailmalla aina aika ajoin mielin määrin.
Toisekseen suorittamatta jäänyt kirkollinen pätevyys on viime aikoina alkanut kalvaa mieltäni. Pappisopinnot ovat käyneet mielessäni useammin kuin kerran ja voi olla, että paluu koulun penkille tapahtuu lähitulevaisuudessa. Tämä on itsellenikin yllätys, sillä en ole vuosikausiin nähnyt itseäni tulevaisuudessa saarnastuolissa. Mahdollisuus tähän on kuitenkin olemassa ja olen myös tajunnut, etteivät kirkolliset opinnot tai ura estä maailmalla matkaamista. Pikemminkin päinvastoin, sillä rakkauden sanomaa ja ihmisläheisyyttä tarvitaan kaikkialla maailmassa - uskonnollisesta näkemyksestä riippumatta. Oma paikkani tässä maailmassa on vasta hahmottumassa, mutta ehkäpä se liittyy jotenkin lähimmäisenrakkauteen, kulttuurien väliseen kommunikaatioon, toisten huomioimiseen ja ihmisten yhdistämiseen (Laura, connecting people :D). Tällaisellä elämänpolulla kaikki kokemus ja hengellinen vakaumus ovat vain hyödyksi. Aika (ja Luoja) näyttäköön, minne matka vie.
Sitten muutama sana Suomen visiitistä. häät olivat aivan mahtavat, ystäviä, perhettä ja sukua oli mielettömän ihana nähdä ja Suomen kesä antoi parastaan. Heitin talviturkin Pyhäjärveen Tampereella, sain tavata ihania ihmisiä ja nauttia Suomen kesästä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en olisi halunnut lähteä Suomesta. Pariisi on upea, mutta tuntuu kuin puolet minusta olisi jäänyt Suomeen tällä reissulla. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä viime vuodet olen kokenut paikkani olevan ulkomailla. Aika aikansa kutakin kenties? Syksy kuitenkin sujuu täällä ja ensi keväälle on olemassa uusia suunnitelmia, joihin myös Suomi liittyy. Ulkomaankomennuksista en kuitenkaan ole valmis luopumaan, joten tulevaisuudessa toivoisin voivani jakaa aikaani sekä maailmalla että Suomessa. Katsotan, onko tällainen skenaario mahdollista toteuttaa. Koska joku seuraavaksi kysyy, mitkä ovat tämänhetkiset suunnitelmani, niin tässä on hieman osviittaa tulevaisuuteen. Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt tai kiveen hakannut, mutta tällaisia ideoita minulla on tulevaisuuden varalle. :)
Lauran PLAN A vuodelle 2012:
- paluu Suomeen ainakin kevääksi -> ulkoministeriön diplomaattikoulutukseen hakeminen, pappisopintoja, kirjan kirjoitusta, kielitaidon kohennusta, töitä
- kesällä 2012 jälleen maailmalla jossakin: kirjan kirjoitusta, töitä
- syksyllä 2012 pappisopinnot sievään pakettiin ja toivon mukaan UM:n koulutusohjelmassa mukana
Lopuista suunnitelmista Luoja yksin tietää.
Tällaisia... Plan B on jäädä maailmalle seikkailemaan. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan vetoa samalla tavalla kuin ennen. Syinä ovat Suomessa oleva perhe, ystävät, pikkuveljeni & kälyni tuleva koiranpentu, ystäväpariskuntani Raakel Elisabet -vauva, kummityttöni ja halu suorittaa kirkollinen pätevyys. Yllätys itsellenikin, mutta sellaista elämä on.
Suomen reissusta vielä hauska anekdootti: Istuin junassa matkalla Tampereelta Helsinkiin, kun viereeni istahti yli 80-vuotias rouva. Juttelimme koko yhteisen matkan Hämeenlinnaan saakka kaikesta maan ja taivaan väliltä. Rouva oli todellinen teräsmummo, sillä hän oli kuulemma viime syksynä hypännyt tandemlaskuvarjohypyn, pari vuotta sitten hölkännyt 30 kilometrin Pirkan hölkän ja muutenkin kertoi olevansa kova ulkoilmaihminen. Kohtaamisemme jälkeen päällimmäinen ajatukseni ja toiveeni oli, että jos saan elää yhtä pitkään, olisin yhtä aktiivinen, elämäniloinen ja energinen kuin iäkäs vierustoverini. Tässäpä meille kaikille hyvä muistutus vastaisuuden varalle elämän kauneudesta.
Sitten takaisin Pariisiin, jonne palasin hyvin väsyneenä maanantaina illalla. Lensin Suomeen mennen tullen Frankfurtin kautta ja matkat Lufthansan siivin sujuivat erittäin hyvin. Koneessa sai jopa ilmaista ruokaa ja alkoholia! :) Laukkukaan ei matkalla hukkunut ja koneen vaihdot sujuivat ongelmitta. Pariisissa lentokentällä olin kello 23 maissa illalla ja ongelmaksi muodostui kaupunkiin pääseminen, sillä yllätyksekseni lähijuna RER B ei enää tuohon aikaan kulkenut. Bussilla tai tavallisella junalla olisin kaupunkiin päässyt, mutta en lähellekään kotipysäkkiäni. Niinpä päätin laittaa elämän risaiseksi ja otin taksin kotiin. Matka kesti reilun puolituntia ja maksoi hiukan yli 50€. Ei siis mitään halpaa, mutta mukavaa ja turvallista. Bonuksena oli miellyttävä taksikuski, jonka kanssa jutellessa matka sujui nopeasti ja hauskasti. Olin todella yllättynyt, kuinka sujuvasti ranskan kieli tuli suusta ulos, vaikka aivot olivat väsymyksestä sekaisin. Kuskin mukaan olisi mennyt täydestä pariisittaresta kielitaidon ja kotisoitteeni puolesta. :) Pääsin siis onnellisesti takaisin kotiin ja Pariisin arkeen kiinni. Aika on kulunut asioita pohtiessa ja elämää järjestellessä. Kaupunki on hiukan hiljentynyt elokuun lomien vuoksi, mutta tuttu liikenne ja turistipaljous ovat ennallaan. Sää on onneksi parempi kuin heinäkuussa ja elämä hymyilee, vaikka Suomi pyöriikin yhä ajatuksissa.
Loppuun jälleen muutama hauska huomio Pariisin arjesta:
- Täällä on olemassa sokerimerkki nimeltä Daddy. Tajusin tämän vasta eilen ja oli naurussa sen jälkeen pitelemistä. Elämä makeaksi ja niin poispäin. :)
- Flirtti on ennallaan ja jopa perään huudellaan. Kiinnostavaa, mutta hieman rasittavaa myös.
- Muiden ihmisten keskusteluja on hauska salakuunnella. Eilen naureskelin itsekseni, kun kuuntelin amerikkalaisen herran ja hänen noin 10-vuotiaan poikansa keskustelua presidentti Obaman politiikasta Luxemburgin puistossa.
- Töissä on kuollutta, mutta onpa aikaa ajatella omia asioita. Hiljaisuus sopii suomalaiselle. :)
Je vous aime. Voikaa hyvin ja pysykää rakkaina. <3 A bientôt! XXX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti