Oh là là, kuinka aika onkaan taas lentänyt. Siitä on melkein kuukauden päivät, kun viimeksi istuin kunnolla alas ja pääsin naputtelemaan viimeisimmät kuulemiset ja kuulumiset sekä tapahtumat muistiin. Suuret pahoitteluni, että olen laiminlyönyt teitä. Nyt otan vahingon takaisin ja rustaan noin puolet viimeisimmistä seikkailuistani muistiin. Toinen puolisko tarinoita seuraa loppuviikosta. :) Poikkeukselliset yritän kirjoittaa päiväkirjamaisesti jokaisesta päivästä (jolloin tapahtui jotain merkittävää) jotakin. Siispä on y va! :)
Lokakuun alkupäivät: ruokaa, juomaa, romanssia ja muuta kivaa
Syyskuu vaihtui lokakuuksi kuin varkain, mutta sää ei onneksi muuttunut lokakuisen ankeaksi. Päinvastoin lämmintä on edelleen ollut, vaikka aamut ja illat ovatkin pimeitä. Ajoittaisia viileämpiä kausiakin on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, mutta enimmäkseen pohjoismaiseen ilmastoon tottunut kokee Pariisin vajaan 20 asteen syyslämpötilan oikein miellyttävänä.
Lokakuun pääteemana tuntui olevan uusiin ihmisiin tutustuminen. Ensimmäiseksi kunnian saivat ystäväni Riikan ystävät Jarkko ja Lea, jotka asuvat työasioiden vuoksi toistaiseksi Pariisissa. Jarkko on Ecole Militairessa opiskelemassa, joten olemme tavallaan naapureita (Unesco sijaitseee upseerikoulun vieressä). :) Kävimme Jarkon ja Lean kanssa syömässä eräänä lämpimänä syksyisenä keskiviikkoiltana
Buttes-aux-caillesilla, joka on aivan naapurissani. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa, sillä muita suomalaisia on aina hauska tavata. Ilta kului rattoisasti ja päättyi mukavasti vatsa täynnä ja mieli virkeänä uusien ihmisten kohtaamisesta.
Saman viikon torstaina oli vuorossa hiukan romanssia, sillä minulla oli treffit. :) Pariisilaiset treffini sujuivat summa summarum seuraavaan tapaan: kävimme erään taidenäyttelyn avajaisisssa, kävelimme käsikädessä ympäri Pariisia, söimme ravintolassa (herrasmieheni maksoi!), pussailimme kiihkeästi Passyn metroasemalla (kuusi metroa ehti mennä ohi ennen kuin pääsin kotiin :D). Romanssini on kuitenkin toistaiseksi hyvin hyvin alkutekijöissään, joten ei suuria odotuksia tai riemunkiljahduksia siellä. Todennäköisesti koko juttu jää vain ohikiitäväksi ihanaksi muistoksi Pariisin syksystäni. Mutta kuka tietää. Sen verran sekaisin kuitenkin menin, että onnistuin saamaan elimistöni ihastuksesta pois raiteiltaan. Kroppa-parka kärsi unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta - nukuin viikon huonosti ja söin vain pakosta. Jos ihastuminen on tällaista en halua tietää, mitä rakastuminen elimistölleni tekee! Romanssi on kuitenkin aina ihana asia ja mikä parempi paikka kokea se kuin Pariisi. ;)
Treffiviikkoni perinteiset perjantai-lasilliset nautimme Marleenan, Sinikukan ja Marjon kanssa nelistään Chez Prune -nimisessä ("Kuivatun luumun luona" :D) baarissa 10. kaupunginosassa. Sen jälkeen juhlistimme pienellä porukalla tanskalaisen Mortenin synttäreitä Maraisin seudulla meksikolaisravintolassa. Ilta päättyi minun kohdallani aikaisin, kun lähdin väsyneenä kotiin nukkumaan univelat pois. Lauantai-iltana minulla oli tylsää kotona, joten päätin ottaa yhteyttä lähellä asuvaan Marleenaan. Lopputuloksena oli herkullinen illallinen Quartier Latinissa eräässä turistiravintolassa, joka ilmiselvästi oli perheyritys. Tarjoilijat (miehiä kaikki) olivat kovasti kiinnostuneita työkännykästäni, joka on vanhemmanpuoleinen Nokia, mutta jossa tulee kommunikaattorin kirjoitusnäppäimistö muutamalla kikalla näkyviin. Ruoka oli herkullista (crepit nam!) ja palvelu pelasi. Ruoka ei ollut myöskään hinnalla pilattu, sillä 15€ hintaan sai syödä kolmen ruokalajin menun (juomat erikseen). Ilta jatkui matkaamalla metrolla Montmartrelle, jossa kävelimme tihkusateessa pitkin mukulakivikatuja ihastelemassa viinifestivaalien viimeisiä hetkiä. Tunnelma oli rento ja loppuillasta otimme vielä lasilliset kulmabaarissa lähellä Pigallea. Barissa oli hauska tarjoilijapoika, joka oli seuraavalla kerralla tarjoamassa meille juomia. :D Kävelimme Pigallea pitkin kohti metroa, kun sain jälleen kokemuksen ranskalaisesta huomaavaisuudesta (lue: flirtti): "C'est pour toi, chèrie!" huudahti eräs ohikulkenut herrasmies ja heitti lentosuukon perääni. Lähdimme metrolla kotiin klo 02.00 maissa, mikä on outo ajankohta käyttää metroa, koska Suomessa tuohon aikaan kulkevat vain taksit tai yöbussit. Pariisissa metro kuitenkin kulkee noin klo 2.30 saakka viikonloppuisin. Ilta oli oikein mukava ja sen voimin oli hyvä laskeutua rauhallisen ja sateisen sunnuntain viettoon. Kävin katsomassa kehutun Drive-elokuvan (Ryan Gosling <3), joka oli loistava. Päivää kuitenkin hiukan masensi tieto ala-asteaikaisen luokkakaverini Jonnan kuolemasta. Jonna oli kadonnut Tampereella saman viikon tiistaina ja löytynyt myöhemmin kuolleena - tapaukseen ei liittynyt rikosta.Mieli oli siksi hiukan apea, kun uusi viikko alkoi.
Seuraava viikko jatkui mustissa tunnelmissa, sillä saimme kuulla assistenttimme Marjan puolisin menehtyneen pitkälliseen sairauteen. Viikko töissä oli siksi sekä hiljainen että kiireinen, koska Marja ei ollut paikalla ja kun hän tuli töihin yritimme parhaamme mukaan auttaa häntä surutyössä. Minä pääsin laittamaan teologian opintoni käytäntöön ja autoin häntä hautajaisvalmisteluissa (valitsimme yhdessä virsiä ja raamatunkohtia). Muuten viikko kului Suomi-tyttöjen kanssa leffassa käydessä, piipahtamalla Suomen suurlähetystön ruokalassa lounaalla (joka sattumien summasta johtuen oli vahingossa ilmainen :D), viettämällä pitkästä aikaa koti-iltaa (söin vuohenjuutsoa ja join punaviiniä :D) sekä olemalla yllättävän energinen ja iloinen eräänä kauniina syysaamuna. Piipahdin tuolla viikolla myös kirkossa keskellä viikkoa. Kello 18.00 Pariisin 14. kaupunginosan yhdessä suuressa roomalaiskatolisessa kirkossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Messu ei ollut käynnissä, mutta paikalla oli paljon rukoilijoita, hiljentyviä ihmisiä sekä harrasta tunnelmaaa. Minuun on aina vedonnut roomalaiskatolisuudessa sen rituaalisuus ja tunsin siksi oloni kotoisaksi syttyvien kynttilöiden, pyhimysalttareiden ja rukousnauhojen keskellä.
Loppuviikosta Pariisin tuttujeni määrä lisääntyi, kun tapasin Unescon sihteeristössä työskentelevän norjalaisen Rebeccan. Hän on oikein söpö ja suloinen tyttö. Olimme harjoittelijaporukallaa jälleen (kerran) ulkona ensin torstaina ja sitten vielä perjantaina. Kivaa oli, mutta yöjuoksentelu viikolla vaati veronsa ja siksi viikonloppu ennen syksyn h-hetkien eli Unescon Nuorisofoorumin ja yleiskokouksen alkua kului rauhallisesti elokuvien, hautausmaakävelyn - kävin Montparnassen hautausmalla moikkaamassa Sartrea ja Simone de Beauvoiria - ja tuttujen tapaamisen merkeissä. Sunnuntaina piipahdin myös messussa Saint-Sulpicen kuuluisassa (kts. Da Vinci -koodi) kirkossa.Seuraaviksi viikoiksi rauhallinen elämä olikin sitten muisto vain. :)
Sekalaisia yksityiskohtia viikkojen varrelta:
* Näin ensimmäisen kerran mormonipoikia Pariisissa. He olivat pysäyttäneet jonkun pyöräilijän Port-Royalen lähellä ja tekivät saarnatyötään suurella antaumuksella.
* Ranskan lähetsyvät presidentinvalit (ensi vuonna) saivat aikaan puolueiden sisäisen kamppailun presidenttiehdokkaista. Vaikka minulle kovasti jaettiin Martine Aubryn vaalimainoksia, niin siitä huolimatta hän hävisi vasemmistopulueiden ehdokkuuden Francois Hollandelle.
* Olen ihan varma, että näin Robert de Niron työmatkallani. Tai sitten kyseinen herra oli täydellinen lookalike.
* Nuorisofoorumiin liittyen sain sähköpostia näyttelijä Forest Whitakerilta. :)
* Hoksasin, että olisi aika kirjoittaa siitä, kuinka Pariisissa ruokakaupasta voi tilata/ostaa ruokaa kotiinkuljetuksena. Ruokaa pitää olla silloin aika paljon, mutta toimitus kotiin on sitten ilmainen. Aika kätevää ahtaassa Pariisissa.
Unescon Nuorisofoorumi: Musta maine, mielenkiintoisia ihmisiä, maailma jalkojen juuressa
Maanantaina 17. lokakuuta 2011 alkoi Unescon 7. Nuorisofoorumi. Kyseinen tapahtuma kerää yhteen nuoret yli 100 maasta keskustelemaan Unescon vaikutuspiiriin kuuluvista asioista järjestön päämajaan Pariisiin. Näin siis ainakin teoriassa. Edustin foorumissa Suomea yhdessä tamperelaisen Miika Tomin kanssa. Tiimimme oli oikein toimiva - Miika hoiti asiasisällön ja minä hauskanpidon. :) Käytännössä foorumi oli farssin, lastentarhan ja holhousyhteiskunnan sekoitus. Älkää käsittäkö väärin. Viikko oli todella hauska, mahtava ja antoisa. Mutta mukan mahtui myös itkua, hammastenkiristystä, huutoäänestystä, naurua, viiniä, laulua, tunteenpurkauksia ja jäähyjä. Koska kerrottavaa riittää, yritän selittää kaiken mahdollisimman lyhyesti. Muuten menee ikä ja terveys kaiken kertomiseen. :)
Maanantai (niin kuin kaikki muutkin kokouspäivät) alkoi aikaisin klo 8.30. Päivän sessiot oli istunnot olivat tylsiä eikä tilaa keskustelulle tuntunut olevan. Maanantain kohokohtia olivat Unescon hyväntahdonlähettilään Forest Whitakerin tapaaminen (kts. valokuva) ja uusiin ihaniin ihmisiin tutustuminen. Samoin illallinen läheisessä ravintolassa Pohjoismaiden edustajien kanssa oli hauska kokemus, sillä norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset kollegat olivat oikein muukavia tyyppejä. Ruotsi maksoi aterian, joka oli vain ensimmäinen viikon monista ilmaisista illallisista. :) Ai niin, olin aivan unohtaa. Niitin heti maanantaina kyseenalaista mainetta ja kunniaa (jonka hankkiminen jatkui viikon aikana), kun huusin salillisen ihmisiä hiljaiseksi. Kyseessä oli iltapäivän eräs kokous, jossa ihmiset alkoivat olla aika levottomia ja puhuivat keskenään. Mitään ei meinannut kuulua ja tilaisuudessa keskusteltiin suhteellisen tärkeistä asioista. Lopulta minulta paloi pinna ja huusin täysillä "QUIET". Lopputuloksena 400 ihmistä hiljeni täysin ja puheenjohtaja kiitteli olevansa samaa mieltä Suomen kanssa. Koko loppuviikon minut sitten tunnistettiin äänestäni ja sain maineen huutajana - muutaman muunlaisen maineen ohella. Kunniakseni ja ilokseni on sanottava, että palaute oli yleensä hyvin positiivista, sillä sain kiitosta toiminnastani ja kauniista sekä kantavasta äänestäni. :)
Tiistaina oli Nuorisofoorumin viralliset avajaispäivä ja valitettavasti tylsät luennot jatkuivat. Osanottajien mielissä pyöri jatkuvasti kysymys siitä, missä ovat keskustelu ja debatti, joita varten foorumiin oli tuotettu ihmisiä ympäri maailmaa. Plussana edelleen oli ihanien ihmisten tapaaminen. Iloinen yllätys oli havaita, kuinka moni tiesi Suomen. Muun muassa tapaamani päiväntasaajanguinealainen (,joka muuten heti bongasi minut skandinaaviksi) ja iranilainen tyttö olivat opiskelleet vuoden Jyväskylässä ja kehuivat Suomen maasta taivaisiin. Kyproksensuomalainen Fanni puolestaan bongasi minut Suomen paikalta ja kertoi äitinsä olevan suomalainen. Olemme nyt pitäneet yhteyttä, jotta Fanni voi harjoitella suomenkielen taitojaan. :)
Nyt sitten pääsenkin päivän hauskimpaan osuuteen eli illanviettoon, joka järjestettiin Unescon 7. kerroksen ravintolassa. Ilmaista ruokaa ja juomaa oli luvassa - ja paljon. Varsinkin sitä jälkimmäistä, vaikka ruokana tarjoiltu sushi olikin erinomaista. Viini oli kuitenkin parempaa ja join illan aikana laskujeni mukaan noin 9-10 lasillista - lähdin aika huppelissa pois klo 22 aikoihin. Illan aikana vietin rattoisia hetkiä mukava tanskalainen Annin kanssa, tutustuin Unescon sihteeristössä harjoittelussa olevaan norjalaiseen Hansiin ja sain uusia ystäviä Kanadasta (thank you Yassen, Victoria and Jimmy! <3). Loppuillasta sain lisätä huutajan maineeseeni vielä kaksi kyseenalaista termiä lisää: viiniinmenevä ja flirtti. Minulla oli nimittäin koko ajan lasi kädessä ja flirttasin lähes kaikille miespuolisille henkilöille, jotka sattuivat tulemaan vastaan. Anekdootteina mainittakoon mm. noin 60-vuotias herrasmies parvekkeella ja herrahovi, jota pidin loppuillasta - olin siis eri kansalaisuuksista (mm. Meksiko, Yemen, Honduras, Namibia, Norja, Viro, Belgia, Vatikaani ja Brasilia) koostuvan seurueen ainoa nainen. Olin elementissiäni, kun sain tavata hauskoja ihmisiä, juoda viiniä ja jutella mukavia kaikkien kanssa. Miika hoiti työjutut ja minä olin partygirl, sillä illan aikana alueryhmämme (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) oli tarkoitus pitää pieni palaveri. Kokoustamishetken koittaessa en kuitenkaan halunnut lopettaa hauskanpitoa, vaan lähetin Miikan kokoustamaan luvaten itse liittyä joukkoon myöhemmin. Noin tunnin kuluttua olinkin menossa kokoustamaan - olin jo ovella lähdössä - kun vastaantulleet ranskalaiset ja hondurasilaiset pojat "pelastivat" minut ja johdattivat takaisin viinipöydän luokse. :) En siis koskaan päässyt tärkeään kokoukseen, vaan join vain viiniä koko illan - saaden siis maineen flirttinä, juoppona ja huutajana.
Keskiviikkona tylsät luennot jatkuivat työryhmien muodossa. Keskustelulle ei taaskaan ollut tilaa ja kohtelu oli välillä suorastaan lapsellista - kun pyysin vessataukoa vastauksena oli kehotus olla karkaamatta samalla tupakalle. Iltapäivällä vietin kolmen tunnin rattoisan hengaustauon Fannin ja Meksikon delegaatiossa harjoittelussa olevan Arien ja Hansin kanssa. Ja samalla pääsin haastateltavaksi nuorisotyöttömyydestä Nuorisfooruminn videoblogiin. Ilta oli jälleen hauska, sillä Goi Peace Foundation -niminen järjestö oli organisoinut kiinnostavan ohjelman hyväntekeväisyyden inspiroivasta vaikutuksesta. Paikalla puhumassa oli kolme kiinnostavaa ja todella inspiroivaa henkilöä. Illanvietto huipentui jälleen sushiruokaan ja kolmeen lasilliseen shamppanjaa. Sain hyväntahtoista kuittailua edellispäivien tempauksistani ja kasapäin uusia tuttuja.
Torstai oli viimeinen kokouspäivä ja vasta silloin pääsimme itse asiaan eli keskusteluun käsiksi. Päivä oli pitkä ja tunteet kuohuivat, sillä Nuorisofoorumin loppuasiakirjan luomis- ja hyväksymisprosessi oli kaikkea muuta kuin demokraattinen tai selkeä. Kunnollisia ohjeita ei ollut, varsinaiselle keskustelulle ei ollut aikaa ja meitä kohdeltiin edelleen kuin lapsia. Päätösasiakirjasta keskusteltiin lopulta seitsemän tuntia ja pitkällisen väännön ja purnauksen jälkeen se saatiin lopulta hyväksyttyä. Olo oli sen jälkeen väsynyt ja vihainen, mutta myös helpottunut ja onnellinen. Illalla menin ulos muiden delgeaattien kanssa. Kävimme syömässä italaialaisravintolassa pienellä porukalla ja kello 22 maissa treffasimme suuremmalla porukalla Eiffel-tornin alla tarkoituksenamme mennä jonnekin istumaan iltaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut päättää, mitä tekisimme tai minne menisimme, joten lopulta päädyimme laahustamaan pitkin kaupunkia viidenkymmenen hengen massana. Illanistujaispaikan valitseminen kesti kaksi tuntia ja lopulta alkoi jo naurattaa - jos emme osanneet ratkaista näin yksinkertaista asiaa, niin en yhtään ihmettele päätösasiakirjasta käytyä kädenvääntöä. :) Lopulta päädyimme Metro La Motte-Piquetin lähellä olevan baarin terassille ja vietin antoisan illan Egyptin delegaation pojan kanssa keskustelemalla Tahirin aukiosta (hän oli ollut siellä tammikuussa koko perheensä kanssa) ja koptikristittyjen ja muslimien välisistä yhteenotoista. Ilta päättyi klo 01.00 maissa siihen, että juoksin metroasemalle ehtiäkseni kirjaimellisesti viimeiseen metroon ja sillä kotiin. Ehdin. :)
Nuorisofoorumista käteen jääneet asiat ja muistot voi listata seuraavasti:
* Tutut ja uudet ystävät ympäri maailman! Minulla oli ihania kokemuksia ja toivon, että tapaan ihanat ihmiset vielä uudestaan! <3 Sain olla oma itseni ja tulin siksi tunnetuksi huutajana (kaunista ääntä kiiteltiin tai kimeää ääntä pilkattiin), juoppona (I love wine) ja seurallisena (flirttikin sopii). Minua myös kiiteltiin suloiseksi ja söpöksi ja Miikasta tykättiin yleisesti, joten Suomi/Finland sai mainetta ja kunniaa - minä mainetta (kyseenalainen sellainen) ja Miika kunniaa (hänet valittiin Nuorisofoorumin loppuasiakirjan esittelijäksi yleiskokoukseen).
*Ruokaa tai siis karkkia tuli aina, kun valitin nälkääni.Muun muassa tiistaina viereisellä penkillä istunut herrasmies Egyptistä tarjosi karkkia, kun olin ääneen valittanut nälkääni tanskalaiselle Annille. Sama homma (eri ihmisten toimesta) toistui sekä keskiviikkona että torstaina. Ihmiset ovat ihania. <3
* Lastentarhameininki välillä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun kokouskäytäntöjä ja päätöksentekoprosessia ei selitetä kunnolla auki.
* Kuinka etuoikeutettu olen monessa suhteessa. Keskusteluissa muiden maiden nuorten kanssa selvisi muun muassa, että Pariisin matka oli nepalalaisen pojan ensimmäinen ulkomaanmatka ja että iranilainen tyttö ei voinut olla Facebook-ystäväni, koska Facebook on Iranissa kielletty.
* Kielitaito on valttia. Vaikka foorumin osallistumisvaatimuksena oli sujuva englanninkielentaito, läheskään kaikki eivät puhuneet mitään vierasta kieltä. Monet Latinalaisen Amerikan maiden edustajat puhuivat vain espanjaa, Afrikan joidenkin maiden nuoret vain ranskaa ja arabimaiden edustajat vain arabiaa. Tämä asetti tulkkaukselle aika ajoin haasteita, koska Unescon viralliset tulkit eivät olleet aina käytettävissä. Tällaisissa tilanteissa tulkkaus sujui nuorten itsensä toimesta, kun vapaaehtoiset tai tutut ihmiset tulkkasivat toisilleen. Kansainvälisyys on mahtavaa!
Välitila ennen yleiskokousta: Viiniviikonloppu, vanhoja ystäviä ja vieraiden nurkissa hengausta
Nuorisofoorumin päätyttyä viikon viimeinen työpäivä eli perjantai käynnistyi paluuna arkeen: istumaan toimistolle ja työpöydän ääreen. Keskittymisvaikeuksia oli kuitenkin ilmassa koko päivän, mikä purkautui perjantai-illan after work-lasillisina lähibaaarissa jatkuvana puheentulvana ja kikatuksena. Poistuin lasillisisilta kuitenkin ajoissa, sillä näin iki-ihania opiskelukavereitani Riittaa, Tiinaa ja Maijaa illallisen merkeissä Latinalaisessa korttelissa. Yritin houkutella tyttöjä jatkoille, sillä sain uuudelta meksikolaisystävältäni kutsun lähistöllä sijaitsevaan baariin, jossa oli muutakin Nuorisofoorumijengiä. Arien kanssa ilta sitten kuluikin mukavasti terassilla istuen lämpölampujen alla. En lähtenyt jatkamaan minnekään, vaan menin kiltisti kotiin kello yhden maissa aamuyöllä. Seuraavana päivänä piti olla voimia, koska toimin turistioppaana. :)
Lauantain seikkailut alkoivat aamupäivällä, kun lähdin kiertelemään Pariisia Suomi-vieraideni kanssa. Turistipäivämme alkoi Montmartren kauniilta kukkulalta, jossa Amélien jalanjäljissä ihailimme näköalaa Pariisiin ja kävimme Sacre-Coeuria ihastelemassa. Kirkossa sattui olemaan messu käynnissä, mikä lämmitti teologien mieltä ja sydäntä kummasti. Seurasimme messun loppuun ja poistuimme sen jälkeen kirkosta lounastamaan läheiseen creperieen, jossa söimme suolaisia lettuja hyvällä ruokahalulla. Jätimme jälkemme paikkaan, sillä ahtaassa ravintolassa onnistuimme vahingossa rikkomaan yhden vesilasin. C'est la vie ja niin pois päin. :) Montmrtrelta suuntasimme kulkumme Pigallen eroottisesti värittyneelle alueelle ottamaan valokuvia Moulin Rouge -kabareesta. Saimme ikuistettua itsemme parhaissa cancan-tunnelmissa punaisen myllyn kanssa. Loppuiltapäivä kului ihastellessa Galleries-Lafayetten herkkuosastoa (ja ostamalla kotiinviemisiä), piipahtamalla katsomassa Opéra Garnierien rakennusta (jonka edustalla soitti mainio ja energinen tyttöjen puhallinpoppoo) sekä kävelemällä Champs Elyseesilla Riemukaaren juuressa. Loppuiltapäivästä tiemme sitten erosivat ja jouduin jälleen kerran jättämään hyvästit tutuille ja tärkeille ihmisille. Eroaminen on katkeransuloista, kuten muuan bardi on asian ilmaissut.
Champs Elyseesilla suomalainen tyttömeininki vaihtui kanadalaiseen herraseuraan, kun tapasin Nuorisofoorumin Kanadan kollegani Yassenin. Olimme illalla menossa ystäväni ja työkaverini Marjon luona järjestettäviin kotibileisiin ja meillä oli aikaa kulututtevana. Kävelimme Champsia kohti Concordea, kun nälkä iski ja päätin soittaa Marjolle kysyäkseni, voimmeko tulla heille laittamaan ja syömään illallista. Ruoanlaitto vieraiden nurkissa sopi isäntäväelle ja pikaisen kauppareissun jälkeen päädyimme Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn pieneen keittiöön kokkaamaan pastaa ja salaattia. Ruoasta tuli erinomaista ja seura oli vielä parempaa. Ehdimme mainiosti syödä ja aloittaa juustotarjottimen tuhoamisen ennen muiden juhlijoiden saapumista, Ilta oli vauhdikas, hauska ja kansainvälinen, sillä Marjon ja Geoffreyn (sekä kämppiksensä Pierren) olohuoneessa oli loppulaskujen mukaan arviolta 35 ihmistä noin kuudesta tai seitsemästä eri kansalaisuudesta. Minä join (jälleen kerran) korrektisti ilmaistuna liikaa viiniä ja vietin rattoisia hetkiä. Suomen kieli (muiden kielten sekamelskan kanssa) aiheutti hilpeyttä ja meksikolainen juomapeli loppuillasta lievää hämmenystä. Jatkopaikkana toimi läheinen klubi, jossa oli ysäribiiseille omistettu ilta. Minä en klubille kuitenkaan koskaan päässyt, sillä viini vaati veronsa. Itse asiassa sellaisella voimalla, etten selvinnyt omin avuin kotiin. Ensimmäinen kerta koskaan, kun onnistuin antmaan viinille niin suuren vallan. Pelastuksekseni koituivat Yassen ja Monacon kollegamme Simon, jotka kirjaimellisesti saattoivat minut kotiovelle. Minulla on muistikuvia siitä, kuinka minua talutetaan pitkin Pariisin katuja ja tuetaan metronpenkillä. Olin siis todella todella häpeällisen humalassa (OK, olin ihan p*rseet) enkä kovin ylpeä käytöksestäni. Mutta tämä on kaiketi osa elämää ja omaa kasvuprosessiani. Silti välillä mietin, millaisen teinin Pariisi on kaivanut minusta esiin. Toisaalta elin hyvin kiltin teini-iän, joten kaipa ne villimmät vuodet on pakko elää jossain vaiheessa. Pariisi tuntuu olevan minun teini-ikääni. No, mutta palatakseni tarinaani. pääsin siis herrasmiessaattajieni (siunatut pojat <3) ansiosta hyvin kotiin ja nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Koska tämä blogi on avoin tilitys Pariisin elämästini, voin sivumennen mainita laskeneeni Nuorisofoorumi-viikon aikana kertyneiden viinilasillisten määrän ja päätyneeni seuraavaan lopputulokseen: join kuudessa päivässä noin 7-8 pullollista viiniä. Maksa-raukka ja elimistö muutenkin oli kovilla tuon viikon aikana. Onneksi kroppa on sen jälkeen saanut rauhassa toipua ja palautua ennalleen.
Sunnuntaina aamu alkoi hieman kärsivästi, mutta koheni nopeasti. Kiertolaiselämäni jatkui, sillä menin iltapäivällä katsomaan maailman suloisinta pupua, jota Marjo oli viikonlopun ajan vahtimassa. Kyseinen pupu oli luppakorvainen kaniini nimeltään Jean-Claude Celestine. Hän oli oikein seurallinen ja tykkäsi minusta kovasti. Sain rapsuttaa hänen ihania korviaan ja tulin oikein onnelliseksi. Eläimet. <3 Pupuilun jälkeen siirryin jälleen kerran Marjon vieraanvaraisen katon alle syömään. Ruoka tosin oli mäkkärikamaa, koska edellisilta oli vaatinut veronsa ja elimistä tahtoi rasvaa, sokeria ja suolaa. Lounaspaussin jälkeen siirryimme Marjon kanssa Maraisin alueen väenpaljouteen ja pääsimme keskelle Zombie Walk -tapahtumaa. Veriset ja repaleiset elävät kuolleet täyttivät kapeat kadut ja valloittivat puistot. Meininki oli lievän hasardia, mutta selvisimme zombien maailmanvalloituksesta hengissä. Loppuillasta näin vielä kerran Yssenia ja Simonia. Kävelimme ympäri Pariisia, kävimme Latinlaiskorttelissa syömässä ja jälleen kerran jouduin hyvästelemään ihanan ihmisen, sillä Yassen palasi seuraavana päivänä takaisin Kanadaan. Viikonloppu oli ollut aivan mahtava ja päättyi, kuten oli alkanutkin: onnellinen ja väsynyt hymy kasvoilla.
TO BE CONTINUED... :) A plus. XXX
Lokakuun alkupäivät: ruokaa, juomaa, romanssia ja muuta kivaa
Syyskuu vaihtui lokakuuksi kuin varkain, mutta sää ei onneksi muuttunut lokakuisen ankeaksi. Päinvastoin lämmintä on edelleen ollut, vaikka aamut ja illat ovatkin pimeitä. Ajoittaisia viileämpiä kausiakin on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, mutta enimmäkseen pohjoismaiseen ilmastoon tottunut kokee Pariisin vajaan 20 asteen syyslämpötilan oikein miellyttävänä.
Lokakuun pääteemana tuntui olevan uusiin ihmisiin tutustuminen. Ensimmäiseksi kunnian saivat ystäväni Riikan ystävät Jarkko ja Lea, jotka asuvat työasioiden vuoksi toistaiseksi Pariisissa. Jarkko on Ecole Militairessa opiskelemassa, joten olemme tavallaan naapureita (Unesco sijaitseee upseerikoulun vieressä). :) Kävimme Jarkon ja Lean kanssa syömässä eräänä lämpimänä syksyisenä keskiviikkoiltana
Buttes-aux-caillesilla, joka on aivan naapurissani. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa ja juomaa sekä seuraa, sillä muita suomalaisia on aina hauska tavata. Ilta kului rattoisasti ja päättyi mukavasti vatsa täynnä ja mieli virkeänä uusien ihmisten kohtaamisesta.
Saman viikon torstaina oli vuorossa hiukan romanssia, sillä minulla oli treffit. :) Pariisilaiset treffini sujuivat summa summarum seuraavaan tapaan: kävimme erään taidenäyttelyn avajaisisssa, kävelimme käsikädessä ympäri Pariisia, söimme ravintolassa (herrasmieheni maksoi!), pussailimme kiihkeästi Passyn metroasemalla (kuusi metroa ehti mennä ohi ennen kuin pääsin kotiin :D). Romanssini on kuitenkin toistaiseksi hyvin hyvin alkutekijöissään, joten ei suuria odotuksia tai riemunkiljahduksia siellä. Todennäköisesti koko juttu jää vain ohikiitäväksi ihanaksi muistoksi Pariisin syksystäni. Mutta kuka tietää. Sen verran sekaisin kuitenkin menin, että onnistuin saamaan elimistöni ihastuksesta pois raiteiltaan. Kroppa-parka kärsi unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta - nukuin viikon huonosti ja söin vain pakosta. Jos ihastuminen on tällaista en halua tietää, mitä rakastuminen elimistölleni tekee! Romanssi on kuitenkin aina ihana asia ja mikä parempi paikka kokea se kuin Pariisi. ;)
Treffiviikkoni perinteiset perjantai-lasilliset nautimme Marleenan, Sinikukan ja Marjon kanssa nelistään Chez Prune -nimisessä ("Kuivatun luumun luona" :D) baarissa 10. kaupunginosassa. Sen jälkeen juhlistimme pienellä porukalla tanskalaisen Mortenin synttäreitä Maraisin seudulla meksikolaisravintolassa. Ilta päättyi minun kohdallani aikaisin, kun lähdin väsyneenä kotiin nukkumaan univelat pois. Lauantai-iltana minulla oli tylsää kotona, joten päätin ottaa yhteyttä lähellä asuvaan Marleenaan. Lopputuloksena oli herkullinen illallinen Quartier Latinissa eräässä turistiravintolassa, joka ilmiselvästi oli perheyritys. Tarjoilijat (miehiä kaikki) olivat kovasti kiinnostuneita työkännykästäni, joka on vanhemmanpuoleinen Nokia, mutta jossa tulee kommunikaattorin kirjoitusnäppäimistö muutamalla kikalla näkyviin. Ruoka oli herkullista (crepit nam!) ja palvelu pelasi. Ruoka ei ollut myöskään hinnalla pilattu, sillä 15€ hintaan sai syödä kolmen ruokalajin menun (juomat erikseen). Ilta jatkui matkaamalla metrolla Montmartrelle, jossa kävelimme tihkusateessa pitkin mukulakivikatuja ihastelemassa viinifestivaalien viimeisiä hetkiä. Tunnelma oli rento ja loppuillasta otimme vielä lasilliset kulmabaarissa lähellä Pigallea. Barissa oli hauska tarjoilijapoika, joka oli seuraavalla kerralla tarjoamassa meille juomia. :D Kävelimme Pigallea pitkin kohti metroa, kun sain jälleen kokemuksen ranskalaisesta huomaavaisuudesta (lue: flirtti): "C'est pour toi, chèrie!" huudahti eräs ohikulkenut herrasmies ja heitti lentosuukon perääni. Lähdimme metrolla kotiin klo 02.00 maissa, mikä on outo ajankohta käyttää metroa, koska Suomessa tuohon aikaan kulkevat vain taksit tai yöbussit. Pariisissa metro kuitenkin kulkee noin klo 2.30 saakka viikonloppuisin. Ilta oli oikein mukava ja sen voimin oli hyvä laskeutua rauhallisen ja sateisen sunnuntain viettoon. Kävin katsomassa kehutun Drive-elokuvan (Ryan Gosling <3), joka oli loistava. Päivää kuitenkin hiukan masensi tieto ala-asteaikaisen luokkakaverini Jonnan kuolemasta. Jonna oli kadonnut Tampereella saman viikon tiistaina ja löytynyt myöhemmin kuolleena - tapaukseen ei liittynyt rikosta.Mieli oli siksi hiukan apea, kun uusi viikko alkoi.
Seuraava viikko jatkui mustissa tunnelmissa, sillä saimme kuulla assistenttimme Marjan puolisin menehtyneen pitkälliseen sairauteen. Viikko töissä oli siksi sekä hiljainen että kiireinen, koska Marja ei ollut paikalla ja kun hän tuli töihin yritimme parhaamme mukaan auttaa häntä surutyössä. Minä pääsin laittamaan teologian opintoni käytäntöön ja autoin häntä hautajaisvalmisteluissa (valitsimme yhdessä virsiä ja raamatunkohtia). Muuten viikko kului Suomi-tyttöjen kanssa leffassa käydessä, piipahtamalla Suomen suurlähetystön ruokalassa lounaalla (joka sattumien summasta johtuen oli vahingossa ilmainen :D), viettämällä pitkästä aikaa koti-iltaa (söin vuohenjuutsoa ja join punaviiniä :D) sekä olemalla yllättävän energinen ja iloinen eräänä kauniina syysaamuna. Piipahdin tuolla viikolla myös kirkossa keskellä viikkoa. Kello 18.00 Pariisin 14. kaupunginosan yhdessä suuressa roomalaiskatolisessa kirkossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Messu ei ollut käynnissä, mutta paikalla oli paljon rukoilijoita, hiljentyviä ihmisiä sekä harrasta tunnelmaaa. Minuun on aina vedonnut roomalaiskatolisuudessa sen rituaalisuus ja tunsin siksi oloni kotoisaksi syttyvien kynttilöiden, pyhimysalttareiden ja rukousnauhojen keskellä.
Loppuviikosta Pariisin tuttujeni määrä lisääntyi, kun tapasin Unescon sihteeristössä työskentelevän norjalaisen Rebeccan. Hän on oikein söpö ja suloinen tyttö. Olimme harjoittelijaporukallaa jälleen (kerran) ulkona ensin torstaina ja sitten vielä perjantaina. Kivaa oli, mutta yöjuoksentelu viikolla vaati veronsa ja siksi viikonloppu ennen syksyn h-hetkien eli Unescon Nuorisofoorumin ja yleiskokouksen alkua kului rauhallisesti elokuvien, hautausmaakävelyn - kävin Montparnassen hautausmalla moikkaamassa Sartrea ja Simone de Beauvoiria - ja tuttujen tapaamisen merkeissä. Sunnuntaina piipahdin myös messussa Saint-Sulpicen kuuluisassa (kts. Da Vinci -koodi) kirkossa.Seuraaviksi viikoiksi rauhallinen elämä olikin sitten muisto vain. :)
Sekalaisia yksityiskohtia viikkojen varrelta:
* Näin ensimmäisen kerran mormonipoikia Pariisissa. He olivat pysäyttäneet jonkun pyöräilijän Port-Royalen lähellä ja tekivät saarnatyötään suurella antaumuksella.
* Ranskan lähetsyvät presidentinvalit (ensi vuonna) saivat aikaan puolueiden sisäisen kamppailun presidenttiehdokkaista. Vaikka minulle kovasti jaettiin Martine Aubryn vaalimainoksia, niin siitä huolimatta hän hävisi vasemmistopulueiden ehdokkuuden Francois Hollandelle.
* Olen ihan varma, että näin Robert de Niron työmatkallani. Tai sitten kyseinen herra oli täydellinen lookalike.
* Nuorisofoorumiin liittyen sain sähköpostia näyttelijä Forest Whitakerilta. :)
* Hoksasin, että olisi aika kirjoittaa siitä, kuinka Pariisissa ruokakaupasta voi tilata/ostaa ruokaa kotiinkuljetuksena. Ruokaa pitää olla silloin aika paljon, mutta toimitus kotiin on sitten ilmainen. Aika kätevää ahtaassa Pariisissa.
Unescon Nuorisofoorumi: Musta maine, mielenkiintoisia ihmisiä, maailma jalkojen juuressa
Maanantaina 17. lokakuuta 2011 alkoi Unescon 7. Nuorisofoorumi. Kyseinen tapahtuma kerää yhteen nuoret yli 100 maasta keskustelemaan Unescon vaikutuspiiriin kuuluvista asioista järjestön päämajaan Pariisiin. Näin siis ainakin teoriassa. Edustin foorumissa Suomea yhdessä tamperelaisen Miika Tomin kanssa. Tiimimme oli oikein toimiva - Miika hoiti asiasisällön ja minä hauskanpidon. :) Käytännössä foorumi oli farssin, lastentarhan ja holhousyhteiskunnan sekoitus. Älkää käsittäkö väärin. Viikko oli todella hauska, mahtava ja antoisa. Mutta mukan mahtui myös itkua, hammastenkiristystä, huutoäänestystä, naurua, viiniä, laulua, tunteenpurkauksia ja jäähyjä. Koska kerrottavaa riittää, yritän selittää kaiken mahdollisimman lyhyesti. Muuten menee ikä ja terveys kaiken kertomiseen. :)
Maanantai (niin kuin kaikki muutkin kokouspäivät) alkoi aikaisin klo 8.30. Päivän sessiot oli istunnot olivat tylsiä eikä tilaa keskustelulle tuntunut olevan. Maanantain kohokohtia olivat Unescon hyväntahdonlähettilään Forest Whitakerin tapaaminen (kts. valokuva) ja uusiin ihaniin ihmisiin tutustuminen. Samoin illallinen läheisessä ravintolassa Pohjoismaiden edustajien kanssa oli hauska kokemus, sillä norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset kollegat olivat oikein muukavia tyyppejä. Ruotsi maksoi aterian, joka oli vain ensimmäinen viikon monista ilmaisista illallisista. :) Ai niin, olin aivan unohtaa. Niitin heti maanantaina kyseenalaista mainetta ja kunniaa (jonka hankkiminen jatkui viikon aikana), kun huusin salillisen ihmisiä hiljaiseksi. Kyseessä oli iltapäivän eräs kokous, jossa ihmiset alkoivat olla aika levottomia ja puhuivat keskenään. Mitään ei meinannut kuulua ja tilaisuudessa keskusteltiin suhteellisen tärkeistä asioista. Lopulta minulta paloi pinna ja huusin täysillä "QUIET". Lopputuloksena 400 ihmistä hiljeni täysin ja puheenjohtaja kiitteli olevansa samaa mieltä Suomen kanssa. Koko loppuviikon minut sitten tunnistettiin äänestäni ja sain maineen huutajana - muutaman muunlaisen maineen ohella. Kunniakseni ja ilokseni on sanottava, että palaute oli yleensä hyvin positiivista, sillä sain kiitosta toiminnastani ja kauniista sekä kantavasta äänestäni. :)
Tiistaina oli Nuorisofoorumin viralliset avajaispäivä ja valitettavasti tylsät luennot jatkuivat. Osanottajien mielissä pyöri jatkuvasti kysymys siitä, missä ovat keskustelu ja debatti, joita varten foorumiin oli tuotettu ihmisiä ympäri maailmaa. Plussana edelleen oli ihanien ihmisten tapaaminen. Iloinen yllätys oli havaita, kuinka moni tiesi Suomen. Muun muassa tapaamani päiväntasaajanguinealainen (,joka muuten heti bongasi minut skandinaaviksi) ja iranilainen tyttö olivat opiskelleet vuoden Jyväskylässä ja kehuivat Suomen maasta taivaisiin. Kyproksensuomalainen Fanni puolestaan bongasi minut Suomen paikalta ja kertoi äitinsä olevan suomalainen. Olemme nyt pitäneet yhteyttä, jotta Fanni voi harjoitella suomenkielen taitojaan. :)
Nyt sitten pääsenkin päivän hauskimpaan osuuteen eli illanviettoon, joka järjestettiin Unescon 7. kerroksen ravintolassa. Ilmaista ruokaa ja juomaa oli luvassa - ja paljon. Varsinkin sitä jälkimmäistä, vaikka ruokana tarjoiltu sushi olikin erinomaista. Viini oli kuitenkin parempaa ja join illan aikana laskujeni mukaan noin 9-10 lasillista - lähdin aika huppelissa pois klo 22 aikoihin. Illan aikana vietin rattoisia hetkiä mukava tanskalainen Annin kanssa, tutustuin Unescon sihteeristössä harjoittelussa olevaan norjalaiseen Hansiin ja sain uusia ystäviä Kanadasta (thank you Yassen, Victoria and Jimmy! <3). Loppuillasta sain lisätä huutajan maineeseeni vielä kaksi kyseenalaista termiä lisää: viiniinmenevä ja flirtti. Minulla oli nimittäin koko ajan lasi kädessä ja flirttasin lähes kaikille miespuolisille henkilöille, jotka sattuivat tulemaan vastaan. Anekdootteina mainittakoon mm. noin 60-vuotias herrasmies parvekkeella ja herrahovi, jota pidin loppuillasta - olin siis eri kansalaisuuksista (mm. Meksiko, Yemen, Honduras, Namibia, Norja, Viro, Belgia, Vatikaani ja Brasilia) koostuvan seurueen ainoa nainen. Olin elementissiäni, kun sain tavata hauskoja ihmisiä, juoda viiniä ja jutella mukavia kaikkien kanssa. Miika hoiti työjutut ja minä olin partygirl, sillä illan aikana alueryhmämme (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) oli tarkoitus pitää pieni palaveri. Kokoustamishetken koittaessa en kuitenkaan halunnut lopettaa hauskanpitoa, vaan lähetin Miikan kokoustamaan luvaten itse liittyä joukkoon myöhemmin. Noin tunnin kuluttua olinkin menossa kokoustamaan - olin jo ovella lähdössä - kun vastaantulleet ranskalaiset ja hondurasilaiset pojat "pelastivat" minut ja johdattivat takaisin viinipöydän luokse. :) En siis koskaan päässyt tärkeään kokoukseen, vaan join vain viiniä koko illan - saaden siis maineen flirttinä, juoppona ja huutajana.
Keskiviikkona tylsät luennot jatkuivat työryhmien muodossa. Keskustelulle ei taaskaan ollut tilaa ja kohtelu oli välillä suorastaan lapsellista - kun pyysin vessataukoa vastauksena oli kehotus olla karkaamatta samalla tupakalle. Iltapäivällä vietin kolmen tunnin rattoisan hengaustauon Fannin ja Meksikon delegaatiossa harjoittelussa olevan Arien ja Hansin kanssa. Ja samalla pääsin haastateltavaksi nuorisotyöttömyydestä Nuorisfooruminn videoblogiin. Ilta oli jälleen hauska, sillä Goi Peace Foundation -niminen järjestö oli organisoinut kiinnostavan ohjelman hyväntekeväisyyden inspiroivasta vaikutuksesta. Paikalla puhumassa oli kolme kiinnostavaa ja todella inspiroivaa henkilöä. Illanvietto huipentui jälleen sushiruokaan ja kolmeen lasilliseen shamppanjaa. Sain hyväntahtoista kuittailua edellispäivien tempauksistani ja kasapäin uusia tuttuja.
Torstai oli viimeinen kokouspäivä ja vasta silloin pääsimme itse asiaan eli keskusteluun käsiksi. Päivä oli pitkä ja tunteet kuohuivat, sillä Nuorisofoorumin loppuasiakirjan luomis- ja hyväksymisprosessi oli kaikkea muuta kuin demokraattinen tai selkeä. Kunnollisia ohjeita ei ollut, varsinaiselle keskustelulle ei ollut aikaa ja meitä kohdeltiin edelleen kuin lapsia. Päätösasiakirjasta keskusteltiin lopulta seitsemän tuntia ja pitkällisen väännön ja purnauksen jälkeen se saatiin lopulta hyväksyttyä. Olo oli sen jälkeen väsynyt ja vihainen, mutta myös helpottunut ja onnellinen. Illalla menin ulos muiden delgeaattien kanssa. Kävimme syömässä italaialaisravintolassa pienellä porukalla ja kello 22 maissa treffasimme suuremmalla porukalla Eiffel-tornin alla tarkoituksenamme mennä jonnekin istumaan iltaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut päättää, mitä tekisimme tai minne menisimme, joten lopulta päädyimme laahustamaan pitkin kaupunkia viidenkymmenen hengen massana. Illanistujaispaikan valitseminen kesti kaksi tuntia ja lopulta alkoi jo naurattaa - jos emme osanneet ratkaista näin yksinkertaista asiaa, niin en yhtään ihmettele päätösasiakirjasta käytyä kädenvääntöä. :) Lopulta päädyimme Metro La Motte-Piquetin lähellä olevan baarin terassille ja vietin antoisan illan Egyptin delegaation pojan kanssa keskustelemalla Tahirin aukiosta (hän oli ollut siellä tammikuussa koko perheensä kanssa) ja koptikristittyjen ja muslimien välisistä yhteenotoista. Ilta päättyi klo 01.00 maissa siihen, että juoksin metroasemalle ehtiäkseni kirjaimellisesti viimeiseen metroon ja sillä kotiin. Ehdin. :)
Nuorisofoorumista käteen jääneet asiat ja muistot voi listata seuraavasti:
* Tutut ja uudet ystävät ympäri maailman! Minulla oli ihania kokemuksia ja toivon, että tapaan ihanat ihmiset vielä uudestaan! <3 Sain olla oma itseni ja tulin siksi tunnetuksi huutajana (kaunista ääntä kiiteltiin tai kimeää ääntä pilkattiin), juoppona (I love wine) ja seurallisena (flirttikin sopii). Minua myös kiiteltiin suloiseksi ja söpöksi ja Miikasta tykättiin yleisesti, joten Suomi/Finland sai mainetta ja kunniaa - minä mainetta (kyseenalainen sellainen) ja Miika kunniaa (hänet valittiin Nuorisofoorumin loppuasiakirjan esittelijäksi yleiskokoukseen).
*Ruokaa tai siis karkkia tuli aina, kun valitin nälkääni.Muun muassa tiistaina viereisellä penkillä istunut herrasmies Egyptistä tarjosi karkkia, kun olin ääneen valittanut nälkääni tanskalaiselle Annille. Sama homma (eri ihmisten toimesta) toistui sekä keskiviikkona että torstaina. Ihmiset ovat ihania. <3
* Lastentarhameininki välillä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun kokouskäytäntöjä ja päätöksentekoprosessia ei selitetä kunnolla auki.
* Kuinka etuoikeutettu olen monessa suhteessa. Keskusteluissa muiden maiden nuorten kanssa selvisi muun muassa, että Pariisin matka oli nepalalaisen pojan ensimmäinen ulkomaanmatka ja että iranilainen tyttö ei voinut olla Facebook-ystäväni, koska Facebook on Iranissa kielletty.
* Kielitaito on valttia. Vaikka foorumin osallistumisvaatimuksena oli sujuva englanninkielentaito, läheskään kaikki eivät puhuneet mitään vierasta kieltä. Monet Latinalaisen Amerikan maiden edustajat puhuivat vain espanjaa, Afrikan joidenkin maiden nuoret vain ranskaa ja arabimaiden edustajat vain arabiaa. Tämä asetti tulkkaukselle aika ajoin haasteita, koska Unescon viralliset tulkit eivät olleet aina käytettävissä. Tällaisissa tilanteissa tulkkaus sujui nuorten itsensä toimesta, kun vapaaehtoiset tai tutut ihmiset tulkkasivat toisilleen. Kansainvälisyys on mahtavaa!
Välitila ennen yleiskokousta: Viiniviikonloppu, vanhoja ystäviä ja vieraiden nurkissa hengausta
Nuorisofoorumin päätyttyä viikon viimeinen työpäivä eli perjantai käynnistyi paluuna arkeen: istumaan toimistolle ja työpöydän ääreen. Keskittymisvaikeuksia oli kuitenkin ilmassa koko päivän, mikä purkautui perjantai-illan after work-lasillisina lähibaaarissa jatkuvana puheentulvana ja kikatuksena. Poistuin lasillisisilta kuitenkin ajoissa, sillä näin iki-ihania opiskelukavereitani Riittaa, Tiinaa ja Maijaa illallisen merkeissä Latinalaisessa korttelissa. Yritin houkutella tyttöjä jatkoille, sillä sain uuudelta meksikolaisystävältäni kutsun lähistöllä sijaitsevaan baariin, jossa oli muutakin Nuorisofoorumijengiä. Arien kanssa ilta sitten kuluikin mukavasti terassilla istuen lämpölampujen alla. En lähtenyt jatkamaan minnekään, vaan menin kiltisti kotiin kello yhden maissa aamuyöllä. Seuraavana päivänä piti olla voimia, koska toimin turistioppaana. :)
Lauantain seikkailut alkoivat aamupäivällä, kun lähdin kiertelemään Pariisia Suomi-vieraideni kanssa. Turistipäivämme alkoi Montmartren kauniilta kukkulalta, jossa Amélien jalanjäljissä ihailimme näköalaa Pariisiin ja kävimme Sacre-Coeuria ihastelemassa. Kirkossa sattui olemaan messu käynnissä, mikä lämmitti teologien mieltä ja sydäntä kummasti. Seurasimme messun loppuun ja poistuimme sen jälkeen kirkosta lounastamaan läheiseen creperieen, jossa söimme suolaisia lettuja hyvällä ruokahalulla. Jätimme jälkemme paikkaan, sillä ahtaassa ravintolassa onnistuimme vahingossa rikkomaan yhden vesilasin. C'est la vie ja niin pois päin. :) Montmrtrelta suuntasimme kulkumme Pigallen eroottisesti värittyneelle alueelle ottamaan valokuvia Moulin Rouge -kabareesta. Saimme ikuistettua itsemme parhaissa cancan-tunnelmissa punaisen myllyn kanssa. Loppuiltapäivä kului ihastellessa Galleries-Lafayetten herkkuosastoa (ja ostamalla kotiinviemisiä), piipahtamalla katsomassa Opéra Garnierien rakennusta (jonka edustalla soitti mainio ja energinen tyttöjen puhallinpoppoo) sekä kävelemällä Champs Elyseesilla Riemukaaren juuressa. Loppuiltapäivästä tiemme sitten erosivat ja jouduin jälleen kerran jättämään hyvästit tutuille ja tärkeille ihmisille. Eroaminen on katkeransuloista, kuten muuan bardi on asian ilmaissut.
Champs Elyseesilla suomalainen tyttömeininki vaihtui kanadalaiseen herraseuraan, kun tapasin Nuorisofoorumin Kanadan kollegani Yassenin. Olimme illalla menossa ystäväni ja työkaverini Marjon luona järjestettäviin kotibileisiin ja meillä oli aikaa kulututtevana. Kävelimme Champsia kohti Concordea, kun nälkä iski ja päätin soittaa Marjolle kysyäkseni, voimmeko tulla heille laittamaan ja syömään illallista. Ruoanlaitto vieraiden nurkissa sopi isäntäväelle ja pikaisen kauppareissun jälkeen päädyimme Marjon ja poikaystävänsä Geoffreyn pieneen keittiöön kokkaamaan pastaa ja salaattia. Ruoasta tuli erinomaista ja seura oli vielä parempaa. Ehdimme mainiosti syödä ja aloittaa juustotarjottimen tuhoamisen ennen muiden juhlijoiden saapumista, Ilta oli vauhdikas, hauska ja kansainvälinen, sillä Marjon ja Geoffreyn (sekä kämppiksensä Pierren) olohuoneessa oli loppulaskujen mukaan arviolta 35 ihmistä noin kuudesta tai seitsemästä eri kansalaisuudesta. Minä join (jälleen kerran) korrektisti ilmaistuna liikaa viiniä ja vietin rattoisia hetkiä. Suomen kieli (muiden kielten sekamelskan kanssa) aiheutti hilpeyttä ja meksikolainen juomapeli loppuillasta lievää hämmenystä. Jatkopaikkana toimi läheinen klubi, jossa oli ysäribiiseille omistettu ilta. Minä en klubille kuitenkaan koskaan päässyt, sillä viini vaati veronsa. Itse asiassa sellaisella voimalla, etten selvinnyt omin avuin kotiin. Ensimmäinen kerta koskaan, kun onnistuin antmaan viinille niin suuren vallan. Pelastuksekseni koituivat Yassen ja Monacon kollegamme Simon, jotka kirjaimellisesti saattoivat minut kotiovelle. Minulla on muistikuvia siitä, kuinka minua talutetaan pitkin Pariisin katuja ja tuetaan metronpenkillä. Olin siis todella todella häpeällisen humalassa (OK, olin ihan p*rseet) enkä kovin ylpeä käytöksestäni. Mutta tämä on kaiketi osa elämää ja omaa kasvuprosessiani. Silti välillä mietin, millaisen teinin Pariisi on kaivanut minusta esiin. Toisaalta elin hyvin kiltin teini-iän, joten kaipa ne villimmät vuodet on pakko elää jossain vaiheessa. Pariisi tuntuu olevan minun teini-ikääni. No, mutta palatakseni tarinaani. pääsin siis herrasmiessaattajieni (siunatut pojat <3) ansiosta hyvin kotiin ja nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Koska tämä blogi on avoin tilitys Pariisin elämästini, voin sivumennen mainita laskeneeni Nuorisofoorumi-viikon aikana kertyneiden viinilasillisten määrän ja päätyneeni seuraavaan lopputulokseen: join kuudessa päivässä noin 7-8 pullollista viiniä. Maksa-raukka ja elimistö muutenkin oli kovilla tuon viikon aikana. Onneksi kroppa on sen jälkeen saanut rauhassa toipua ja palautua ennalleen.
Sunnuntaina aamu alkoi hieman kärsivästi, mutta koheni nopeasti. Kiertolaiselämäni jatkui, sillä menin iltapäivällä katsomaan maailman suloisinta pupua, jota Marjo oli viikonlopun ajan vahtimassa. Kyseinen pupu oli luppakorvainen kaniini nimeltään Jean-Claude Celestine. Hän oli oikein seurallinen ja tykkäsi minusta kovasti. Sain rapsuttaa hänen ihania korviaan ja tulin oikein onnelliseksi. Eläimet. <3 Pupuilun jälkeen siirryin jälleen kerran Marjon vieraanvaraisen katon alle syömään. Ruoka tosin oli mäkkärikamaa, koska edellisilta oli vaatinut veronsa ja elimistä tahtoi rasvaa, sokeria ja suolaa. Lounaspaussin jälkeen siirryimme Marjon kanssa Maraisin alueen väenpaljouteen ja pääsimme keskelle Zombie Walk -tapahtumaa. Veriset ja repaleiset elävät kuolleet täyttivät kapeat kadut ja valloittivat puistot. Meininki oli lievän hasardia, mutta selvisimme zombien maailmanvalloituksesta hengissä. Loppuillasta näin vielä kerran Yssenia ja Simonia. Kävelimme ympäri Pariisia, kävimme Latinlaiskorttelissa syömässä ja jälleen kerran jouduin hyvästelemään ihanan ihmisen, sillä Yassen palasi seuraavana päivänä takaisin Kanadaan. Viikonloppu oli ollut aivan mahtava ja päättyi, kuten oli alkanutkin: onnellinen ja väsynyt hymy kasvoilla.
TO BE CONTINUED... :) A plus. XXX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti