... Laura, joka muutti Pariisiin ja rakastui kaupunkiin ensimmäisen viikon aikana parantumattomasti. Syynä tähän on sekä kaupunki itsessään että kaikki ihanat ihmiset ja hauskat seikkailut, joita kuluneen viikon varrelle mahtuu. Unescossa on ollut ihanaa olla töissä, vaikka välillä onkin vaikeaa pysyä kaikista jutuista kärryillä. Työn parasta antia on kuitenkin vaihtelevuus sekä kansainvälisyys - jälkimmäinen sanan täydellisessä merkityksessä. Viikon aikana olen tavannut ihmisiä eri puolilta maapalloa enemmän kuin koskaan. Unesco on kuin maailma pienoiskoossa, kansalaisuuksia on kaikkialta. Viikon aikana olen saanut uusia ystäviä niin Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Argentiinasta, Perusta, Sudanista, Unkarista, Suomesta, Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Hollannista ja Venäjältä. Olen puhunut kaikkia osaamiani kieliä ja niiden lisäksi kuunnellut sujuvasti norjaa ja tanskaa sekä turvautunut simultaanitulkkaukseen arabian ja venäjän kohdalla. Työskentely on ollut antoisaa, lennokasta, värikästä ja aivan mahtavaa. Ehkä tämä on uutudenviehätystä kaikki, mutta olen nauttinut joka hetkestä ja elänyt enemmän kuin täysillä kuluneen viikon aikana. Sen seurauksena silmiä painaa iso univelka, elimistö on sekaisin epäsäännöllisestä ateriarytmistä sekä alkoholista ja jalat ovat mustelmilla kaikenlaisten seikkailujen jälkeen. Mieli on kuitenkin kevyt ja onnellinen, hetkeäkään en vaihtaisi pois ja jokaisesta sekunnista olen ottanut ilon irti. :)
Syynä iloon ja mielen keveyteen on paitsi antoisa duuni, Pariisin upeus kaupunkina, elämäntilanteeni otollisuus vieraiden ihmisten elättinä ja onnellisuus suurkaupungin humussa elämisestä, myös uudet ihanat ihmiset, joita viikon aikana olen tavannut kasapäin. Unescossa on siis harjoittelijoita ympäri maailmaa ja heihin olen saanut ensimmäisen työviikkoni aikana ilon tutustua. Ihmiset ovat olleet sydämellisiä, avuliaita ja ihania. Yhdessä on käyty lounaalla, tutustuttu, kokoustettu ja vaihdettu kuulumisia. Olen syönyt italialaisen Riccardon valmistama pastaa, puhunut espanjaa argentiinalaisen tytön kanssa, tutustunut suomalaiseen Marianneen, mongertanut ruotsia ruotsalaisen Fridan kanssa, nauranut iloisesti unkarilaisen Bogin kanssa ja puhunut ranskaa saksalaisen Lisan kanssa. Ehdin pikaisesti nähdä myös edeltäjäni Tiina-Maijan ennen kuin hän palasi Suomeen. Toivottavasti tapaamme Tiinan kanssa pian, sillä olisi ollut ilo tutustua paremmin. Uusien ystävien lisäksi olen saanut nautti yhden vanhan rakkaan ystävän seurasta. Opiskelukaverini Antti asustaa kesän Pariisissa ja treffasimme viime viikolla seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Oli ihanaa tavata tuttua ja tärkeää ystävää. Tykkäämme kumpikin Pariisista suunnattoman paljon ja koska Antti on täällä elokuun loppuun, kesästä tulee varmasti iloinen ja antoisa seikkailu.
Sitä se on kyllä olllut jo muutenkin, sillä keskiviikosta lakaen on tapahtunut kaikkea kiinnostavaa. Ja koska ollaan Ranskassa ja Pariisissa tähän tarinaan liittyy myös romantiikkaa. ;) Tapasimme Antin kanssa siis keskiviikkoiltana Tuileriesin puutarhassa, josta suuntasimme Pigalleen illallistamaan erääseen bistroon erinomaista kanasalaattia. Palanpainikkeena nautittu punaviini ei ollut parhaasta päästä, mutta paikka oli aivan mahtava. Mesta oli ihan täynnä ja tunnelma oli vapautuneen rento. Alkoholia kului ja ilmeisesti jotain muutakin, sillä joku yli-innokas herra oli nappaamassa minua avoimesta ikkunasta mukaansa kadulle. Tyyppi tarttui käsivarteeni ei kovakouraisesti, mutta kiitettävän lujaa kuitenkin. Onneksi Antti oli paikalla, niin vältyin suuremmilta ongelmilta. Blondit ovat täällä ilmeisesti kovassa huuudossa, sillä olemme suhteellisen harvinaisia tapauksia näillä leveysasteilla. Olen viikon aikana saanut kiitettävästi huomiota osakseni kadulla kulkiessani vuorokaudenajasta riippumatta. Lähikontaktiakin on otettu, mutta siitä kohta enemmän. :) Parhaimmillaan tai pahimmillaan meno muistuttaa Italian meininkiä: autoilijat tuijottavat, niistä töötötellään, kadulla heitellään kommentteja ja sainpahan jälleen kerran yhden lentosuukon eräältä rekkakuskilta. Huomion määrä on välillä hyvinkin hämmentävää, ihan kuin blondia naista ei olisi koskaan aiemmin nähty. :)
Huomista huolimatta en ole rajoittanut tekemisiäni tai pukeutumistani millään tavalla - Italiassa yritin välillä epätoivoissani käyttää hattua vaaleiden hiusten naamioimiseksi, huonoin tuloksin. Sen sijaan olen jatkanut elämääni tavalliseen tapaan, mitä nyt vähän rennommin kuin aiemmin. Antin kanssa illallistettuamme jatkoimme matkaamme Seinen rannoille, jossa istuimme parisen tuntia lähes puolille öin. Oli upeaa nauttia lämpimästä kesäyöstä, juoda rosé-viiniä, katsella Pariisiin valoja ja vastapäistä Louvrea sekä vilkutella ohiajaville turistilaivoille. Koska kyseinen ilta oli keskiviikko eli siis keskellä viikkoa ja meillä kummallakin oli töitä seuraavana päivänä, iltamme loppui suhteellisen aikaisin jo ennen puolta yötä. Antti lähti silloin suunnistamaan metrolle ja kotiin Montmarteen, minä puolestani päätin kävellä parin kilometrin kotimatkan Luxemburgin puiston luokse. Matkasta ei pitänyt tulla mitenkään ihmeellinen, mutta toisin kävi. :)
Kävelin rauhassa valaistua Seinen rantaa (jossa kulkee nonstop autoja ja ihmisiä), kun yksi kundi alkoi tehdä tuttavuutta. Nimi oli kuulemma Adriano ja minä olin hänestä kovin kaunis ja ihana. Muutaman viinilasillisen innoittamana tivasin häneltä ranskaksi, että miksi. Johtuiko se kenties valeasta tukasta vai mistä? Vaaleushan kiinnostavuuteeni oli syynä, tyyppi olisi kuulemma tehnyt mitä tahansa ja antanut minulle kaiken haluamani ollakseen kanssani. Hän rakasti blondeja. :) Tilanne alkoi olla jo huvittava. Ihan harmiton kundi tosin, sillä hän kysi kohteliaasti, että pelottaako minua kulkea hänen kanssaan. Retorisesti vastasin, että pitäisikö pelottaa. Ei kuulemma, sillä omien sanojensa mukaan hän on todella kiltti. Ja koska oli hänen synttärinsä, niin enkö lähtisi lasilliselle hänen kanssaan. Sinikkäästä vonkauksesta huolimatta pidin pintani ja herrasmiehenä kundi luovutti toivottaen hyvät illanjatkot. Vastasin samoilla sanoilla ja erosimme hyvissä väleisssä. Jatkoin kotimatkaani hymy huulilla ja päätin itsekseni, että seuraaava selvinpäin oleva ja hyvin käyttäytyvä pokaaja saa myöntävän vastauksen kahville tai jotakin. Päätin, että täytyyhän tämä kokea kerta miehet avoimesti ja hyvinkin suoraan iskevät kadulla. :)
Pääsin toteuttamaan lupaukseni alle kymmenen minuuttia sen tekemisen jälkeeen. Olin kävelemässä kotia kohti ja vastaaan tuli suhteellisen hyvännäköinen kundi. Hymyilimme toisillemme ja jatkoimme kumpikin matkaamme eri suuntiin. Käännyin vielä kerran katsomaan taakseni ja näin tyypin menneen pankkiautomaatille. Hymähtelin itsekseni elämälle ja jatkoin matkaa. Olin päässyt ehkä muutama sata metriä eteenpäin, kun samainen kundi sai minut kiinni ja pyysi kahville. Tai siis ihan mihin tahansa. Normaalisti en suostuisi, mutta koska olin tehnyt lupauksen itselleni, veresssä oli vähän alkoholia, olin turvallisella alueella ja halusin kokeilla rajojani, niin suostuin tyypin ehdotukseen. Niin sitten istuimme kahvilla (hän tosin joi kokista ja minä appelsiinimehua) Pantheonin kupeessa ja juttelimme ranskaksi. Kysyin ihan suoraan, mitä hän oikein minusta haluaa ja miksi hän juoksi perääni. Hän hämmentyi hiukan, mutta vastasi rehellisesti. Olin kuulemma kaunis, olin hymyillyt ihanasti ja hän halusi kovasti tutustua minuun. Minua alkoi koko tilanne naurattaa ja sanoinkin ihan suoraan, ettei ole minulle normaalia käytöstä lähteä keskellä yötä kahville täysin tuntemattoman tyypin kanssa viisi minuuttia sen jälkeen, kun olimme tavanneet kadulla. Hän sanoi (en tiedä uskoako vai enkö), että ei hänkään normaalisti toimi niin, mutta olin ollut niin ihana, että hänen oli ollut pakko lähetä perääni. Tai jotain vastaavaa. :) Ilta loppui siihen, että hän sattoi minut kotiovelle ja sovimme jatkossa pitävämme yhteyttä, Kundi oli pankkialalla työskentelevä jacob, joka on Bordeauxsta kotoisin. Hän on asunut Pariisissa seitsemän vuotta ja mitä todennäköisemmin tapaamme toisemme ensi viikolla. Ehkä tämä on askel lähemmäksi unelmieni viinitilaa. :)
Torstaina olin illalla töiden jälkeen Unescossa kuuntelemassa ja katselemassa, kun venäläisestä laulajasta Alsou Abramovasta tehtiin Unescon musiikin rauhanlähettiläs. Alsou on kotimaassaan Venäjällä supersuosittu ja ilmeisen kuuluisa muuallakin maailmassa. Ainakin hän on tehnyt duettoja niin Enrique Iglesiaksen ja Bon Jovin kanssa kuin myös osallistunut Eurovisuihin viime vuosikymmenen puolivälissä. Menin tilaisuuteen venäläisen Antonin pyynnöstä, hän on harjoittelijana Unescon sihteeristössä. Hän oli paikalla myös ja hänellä oli mukanaan saksalainen ystävänsä Julia, jonka kanssa juttelimme ummet ja lammet kaikesta. Kielenä oli sillä kertaa englanti, vaikka ranskaakin tulee käytettyä päivittäin. Tilaisuus oli ihan ok, paikalla sai ilmaista shamppanjaa sekä herkullista cocktail-ruokaa. Söin mm. elämäni ensimmäisen macraoon-leivoksen, joka oli aika äkkimakea. Bonuksena tilaisuudesta lähti mukaan Alsou Abramovan nimikirjoitus sekä yhteispotretti hänen kanssaan. Kuvan laitan tänne myöhemmin jahka sen sähköpostiini saan. Nimmari voi jonain päivänä olla kullanarvoinen, ainakin Alsoun suosio kotimaassaan on sitä luokkaa. :)
Perjantaina kaikki Unescon harjoittelijat kokoontuivat yhteen Eiffel-tornin edustalla sijaitsevalle Champs de Mars -puistoalueelle. Ennen sitä istuin iltaa Antin ja muutaman harjoittelijakaverin kanssa Roi du Café -baarissa Unescon lähellä. Terassilla oli mukava olla ja drinkit maksoivat klo 20 asti vain neljä euroa. Mojito oli erityisen makoisaa ja aidolla mintulla maustettua. Etkoilta matka jatkui piknikille Eiffelin juurelle. Paikalla oli paljon tuttuja, mutta myös paljon uusia ihmisiä tutustuttavaksi. Ilta kului rattoisasti puhellen milloin kenenkin kanssa joko englanniksi, ranskaksi, italiaksi tai espanjaksi. Sainpa puhua myös suomea suomalaisen Mariannen kanssa. Hän asuu Pariisissa ja on Unescon sihteeristön kulttuuriosastolla harjoittelussa. Sovimme tapaavamme pikapuolin lounaan merkeissä. :) Ilta kului nopeasti ja oli mielettömän hauska. Viini oli hyvää (herrasmiehet seurueessa auttoivat neitoa pulassa pullonavaamisen kanssa) ja sen määrä oli suoraan korreloitavissa siihen, kuinka potkin jossain vaiheessa iltaa kengät jaloistani. Käsilaukkukin pyöri jossain kaiken pikniktavaran keskellä samoin kuin kangaskassini, jonka lopulta hukkasin illan aikana. Onneksi siellä ei ollut mitään arvokasta. Käsilaukku ja kengät selvisivät kotiin saakka. Illan mittaan joku kundi (en muista kuka) halusi esitellä minut lähistöllä olevalle polttariporukalle. Syynä taisi olla se, että olin suomalainen ja miesporukasta joku oli ollut töissä Suomessa. Keskustelu kulki yllättävän sujuvasti ranskaksi, ehkä viinillä oli osuutta asiaan. :) Seurueen juhlakalu oli ilmeisen hurmaantunut Eiffel-tornista, koska halusi kiinnittää kaulaketjuuni Eiffel-torniavaimenperän. Aamulla herätessäni se roikkui edelleen kaulassani. Nyt torni koristaa Unescon henkilökorttiani. :) Kundit olivat hauskoja, mutta kellon lähestyessä yhtä ja sään muuttuessa sateiseksi päätin suunnata kulkuni kotia kohti. Sateenvarjo oli onneksi mukana, mutta pahaksi onneksi arvioin suuntani väärin (vaikka kartta olikin laukussa) ja lähdin kävelemään ihan väärään suuntaan. Luulin käveleväni Seinen vasenta rantaa kotia kohti, mutta todellisuudessa olin ilmeisesti ylittänyt Seinen jossain vaiheessa ja eksyin 7. arrondissementista 8.arrondissementin kaduille. Jossain vaiheessa tajusin pudonneeni kartalta, joten järjen vielä onneksi juostessa päätin turvautua taksiin, joka veisi minut kotiin. Onnekseni sain taksin lähes samantien lennosta. Taisin kuitenkin antaa kuskille väärän osoitteen, sillä Boulevard Saint-Michelen sijasta päädyin suhteellisen lähellä olevalle Boulevard Saint-Germainelle. Taksimatka ei ollut hinnalla pilattu, sillä se maksoi vain alle 10€. Saint-Germainella pyörin hetken ympyrää ja päätin ottaa metron kotiin. Lähistöllä meni jopa oikea linja, mutta jostain syystä en löytänyt metrolaiturille, vaan päädyin kanssaihmisten suosiollisella avustuksella ulos asemalta, mutta onneksi kotikadulleni. Loppumatkan sitten kävelenkin tihkusateessa suoraan kotiin ja pääsin onnellisesti perille noin klo 02.00 aamuyöllä. Kroppa oli väsynyt, mutta mieli onnellinen. Seuraavana aamuna kroppa tosin protestoi kahta kauheammin. Onneksi tänään oli lauantai. :)
Tässäpä viimeaikaiset seikkailut viikon varrelta. Tuntuu, että viikossa ehti tapahtua vaikka mitä. Kuten jo aiemmin todettua, olen nauttinut jokaisesta sekunnista täysin rinnoin. Pariisi on kertakaikkiaan ihana! <3 Uudet ihana ihmiset, mahtava kaupunki, kesä... Mitä muuta voi enää pyytää? Vanhat rakkaat ystävät ja perhe olisivat kyllä mukava asia. <3 Mutta kaikkea ei voi saada, joten tyydyn siihen mitä minulla jo on ja jatkan Pariisista nauttimista. Huomenna on tarkoitus suunnata Père-Lachaiselle hautusmaavierailulle ja sieltä Champs-Elyséelle turistia leikkimään. Ensi viikosta en sitten vielä tiedäkään, mutta toivottavasti siellä odottaa joku uusi ja jännittävä seikkailu innokasta maailmanmatkaajaa. :)
Tähän loppuun pieni loppukevennys Lauran ranskalaistumisprojektista. S'il vous plaît!
* Olen nykyisin kahvikoukussa ja kuulun kahvinjuojien ylevään kastiin. Ranskalainen kahvi on hyvää ja vahvaa. Tarvitsen siihen tosin maitoa ja sokeria makua hiukan pehmentämään. Aamukahvi on nykyisin must ja siitä on tullut viikossa ihan tapa. Kahvi myös pitää vatsan kunnossa, joten ei valituksia enää kahvinjuonnista. Vaadittiin Ranska, jotta minusta saatiin aito suomalainen kahvinjuoja esiin. Juhla Mokkaa tosin inhoan edelleen, mutta c'est la vie. :)
* Poskisuudelmat kuuluvat asiaan uusia ja vanhoja ystäviä tavatessa. Tämä tapa on iskostunut päähäni ja tapakulttuuriini viikon aikana. Älkää siis ihmetelkö, jos ja kun yritän pusutella teitä molemmille poskille Suomessa käydessäni. :)
* Juustoa syön jo lähes päivittäin. Kaloreista viis, se on täällä hyvää ja halpaa. Kuten myös patonki, jota sitäkin tulee naposteltua lähes päivittäin. Painoa ei kuitenkan ole tullut lisää, kiitos Pariisin mielyttävyyden kävelykaupunkina ja kiireisen elämän vailla säännöllisiä aterioita.
* Ranskan puhuminen on nykyisin jo paljon luontevampaa kuin ennen. Teen edelleen ihan tuhottomasti virheitä, mutta ainakin minua ymmärretään ja uskallan käyttää kieltä. Edelleen ylistän kielen kauneutta, mutta vihaan sen vaikeutta. Ehkä tilannetta tasapainottaa se, että ranska kuulostaa hemmetin romanttiselta, kun sillä lirkutellaan kauniita sanoja korvaan. ;)
Näin, nyt tuli tärkeimmät kirjattua. Toivottavasti näistä oli iloa ja narua sinne Suomen kesään. Sitä en ikävöi, koska keskityn nauttimaan Pariisin kesästä. Välillä kuitenkin mökkilaituri ja yötön yö olisivat mukavia asioita kokea. Tämä on jo kolmas kesäni ulkomilla. Mutta ei valiteta, vaan keskitytään nauttimaan kukin omasta ihanasta kesästämme. Aurinkoa, rakkautta ja paljon bisous Suomeen lähettää mademoiselle Laura! <3 XXX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti